Tuo otsikko sopii ja kuvaa oikeastaan hyvin USA.n uutta presidenttiä. Ensinnäkin Trumpin esiintyminen on juuri tuollaista trumpetin törähtelyä mutta huonon soittajan tekemänä. Toisaalta Trump myöskin petti pahan kerran koko USA.n kansan tekemällä ne kaikki törkeydet, joista melusi vaalikampanjassaan.
Muurin rakentaminen Meksikon rajalle on historian kaivamista uudelleen esiin. Muureja on aina rakennettu mutta aina ne ovat sortuneet tai niiden ali on kaivettu tai yli lennetty. Kiinalaiset rakensivat jo aikoinaan muurin, joka ei tosin sortunut mutta ei sillä muuta merkitystä enää ole kuin olla turistinähtävyytenä eikä muurilla ollut oikeastaan koskaan merkittävämpää käytännön merkitystä. Maginot-linja Ranskan ja Saksan rajalla oli aikansa upeimpia mutta oli hyödytön jo I Maailmansodassa, kun saksalaiset lensivät sen yli tai kiersivät sen. Berliinin muuri sortui, koska maailma vain yksinkertaisesti muuttui. Esimerkkejä on historian alkuhetkistä alkaen.
Viime päivien toinen moka oli Trumpin päätös sulkea seitsemän islamistista maata matkustuskieltoon USA.han. Trump ei tullut ajatelleeksi, jos hän nyt yleensä jotain ajattelee, että tällä päätöksellä Trump sulkee USA.n laajasti pois kaikesta kansainvälisestä toiminnasta. Otetaanpa aluksi vaikka urheilu, jossa on edustettuna periaatteessa kaikki maailman maat. Tällaisia urheilutapahtumia ei voida järjestää USA.ssa, koska useat maat eivät voi niihin osallistua. Sama koskee valtavaa määrää erilaisia muita kansainvälisiä tapahtumia. Esimerkkinä voisi olla vaikka YK, jonka päämaja kai täytyy pikaisesti siirtää muualle, koska osa sen jäsenmaista suljetaan pois toiminnasta. Esimerkkejä löytyy pilvin pimein. Mielenkiintoista on, että monet muslimivaltiot, kuten Saudi Arabia, eivät ole boikottilistalla.
Trump on nyt lähtenyt sellaiselle tielle, jolta hän luulee selviävänsä voittajana mutta historia osoittaa, ettei kukaan ole siitä selvinnyt. Trump kuvittelee, että hän sulkee muun maailman USA.n ulkopuolelle mutta siinä käy päinvastoin eli Trump sulkee USA.n muun maailman ulkopuolelle. Joku voisi lahjoittaa hänelle pallokartan, josta voi kätevästi katsoa, mitä se merkitsee. Kaikki Trumpin toimenpiteet ovat tuhoon tuomitut. Hän voi aloittaa vaikka ydinsodan mutta siinäkin lakkaa USA olemasta. Toki koko ihmiskunta häviää mutta ei tuhoudu kokonaan. Aina jää sopeutumiskykyisiä ihmisiä jäljelle, jotka nousevat tuhkasta. Järjestäytynyt maailma toki lakkaa olemasta mutta ehkä uusi ja parempi on tulossa tilalle. Tuollainen järjenvastainen toiminta, jossa ei välitetä mistään mitään voi olla kyllä mahdollista, jos vallassa on henkilö, jolla on riittävästi valtaa ja aseita. Tuollainen henkilö ei välttämättä välitä edes siitä, miten hänelle itselleen käy. Toivottavasti olen väärässä otsikkoni henkilön suhteen, aika näyttää.
Jotenkin tuntuu murheelliselta, että Trumpin ainoa kaveri on Vladimir Putin! Kun heitä tarkastelee, niin he ovat molemmat samanlaisia. Molemmilla on "napoleonkompleksi", jossa jotenkin vähäinen ihminen kokee joko kokonsa tai mielensä puolesta olevansa vähäpätöinen. Trump on jo nyt erottanut oikeusministerinsä, joka ei tulkinnut lakia Trumpin haluamalla tavalla. Niin, nyt siis oli kysymyksessä Trump eikä Putin. Keinot ja lääkkeet tuntuvat olevan molemmilla samanlaiset. Kaikki vastustajat eliminoidaan tavalla tai toisella. Tämä kannattaa muistaa myös USA.ssa. Luonnollinen kuolema voi saada uusia ulottuvuuksia kuten Venäjällä. Vaivalla vuosisatojen aikana rakennettu demokratia voi romuttua muutamassa päivässä. Monet kuvittelevat, että korjataan tehty virhe mutta antaako Trump siihen enää mahdollisuutta, Putin ei antanut? Tosin Trump on sen verran iäkkäämpi kuin Putin, että poistunee aikaisemmin mutta ehtii tehdä paljon vahinkoa ennen sitä. Joka tapauksessa ei ole epäilystä, mistä keskusteltiin Trumpin ja Putinin välisessä pitkässä puhelinkeskustelussa.
Trump voisi ottaa käyttöön myös Pohjois-Korealaisen hallintomallin. Siinä kaikki tekevät kuin valtavassa kuorossa juuri ohjatulla tavalla. Kuolemanrangaistukset voisi pistää uusiksi ja telottaa niin kuin Pohjois-Korean puolustusministeri it-tykillä! Hänhän uskalsi torkahtaa, kun suuri johtaja puhui.
Oletteko muuten kiinnittäneet huomiota varsinkin Trumpin poikaan? Hän on täysin ilmeetön ja autistisen oloinen. Tuollainen nuori voi olla vain täysin alistettu ja kotikiusattu. Ajattelin verrata Trumpia erääseen samalla etunimellä olevaan sarjakuvahahmoon mutta se olisi ollut tuon hahmon pilkkaamista. MOT.
maanantai 30. tammikuuta 2017
sunnuntai 22. tammikuuta 2017
BERNERIN LIIKENNELEIKKI!
Erään työpaikan seinällä oli taulu, jossa luki: "Tällä työpaikalla ei tarvitse olla tyhmä mutta siitä on kyllä etua". Onkohan Valtioneuvoston seinällä sama kyltti! Ainakin, kun seuraa Bernerin touhuja, voi tulla siihen tulokseen, että hän on tuon tekstin ainakin lukenut. Hyvin Anne on kuitenkin tuon oppinut ja omaksunut. Toisaalta Anne on voinut saada joululahjaksi kirjan, jonka nimi on "Mielipuolen näpertelijän opas"
Kaikessa tekemisessä on yleensä aina joku motiivi. Melkein aina jossain typerässä touhussa motiivi on joko uskomaton tyhmyys tai oma etu. Bernerin motiivista en tiedä mutta kai sekin joskus selviää. Finavian rahasotkuista ainakin kävi selville se, että joku sai menemään kymmeniä miljoonia johonkin. Merkillepantavaahan on se, että Berner omalla toiminnallaan esti tuon kähminnän kaiken tutkimisen. Nyt Berner haluaa yhtiöittää kaikki liikenneväylät! Haluaakohan hän samanlaisen rahan hukkaamisen tapahtuvan uudelleen? Veronmaksajien varoin on rakennettu miljardien liikenneväylät, joiden käyttöä ja rahoitusta valvotaan myös veronmaksajien edustajien toimesta. Anne tytteli haluaa nyt ulkoistaa tuon, etteivät veronmaksajat pääse sotkemaan Annen hiekkalaatikolle. Koko tuota touhua ei ole puolustanut kuin Sipilä mutta sehän nyt on ymmärrettävää, kun hänellä on omatkin asiat levällään kuin joriinin juuret. No tietysti raha kyllä on saatu hienosti kulkeutumaan oikeisiin paikkoihin.
Tuossa liikenneleikissä tehdään kaikki asiat todella vaikeasti ja monimutkaisesti mutta ennen kaikkea kalliisti. Annen tavalla rahan kerääminen vaatii hirveän organisaation ja työmäärän. Järjestelmä itsessään vaatii niin paljon rahaa, että huomattava osa kerätyistä maksuista menee siihen. Missään muualla maailmassa en tiedä olevan mokomaa systeemiä eli Anne on keksinyt varmaan tämän ihan itse satukirjoja lukiessaan. Tietulleja kerätään monessakin paikassa ja jossain määrin se voisi toimia Suomessakin. Esimerkiksi Helsingissä on hyvä joukkoliikenne, joten siellä voitaisi käyttää tietulleja. Helsingissä asuvat maksaisivat sitten kalliit tiejärjestelyt vaikka vuotuisina tieverona. Syrjäseudulla, jossa ei julkista liikennettä juuri ole tai se ei toimi, voisi olla vapautus maksuista. Eri paikkakunnat voitaisi asettaa muutenkin jonkinlaisen jyvityksen avulla järjestykseen ja luokitukseen. Onhan siinä nyt eroa, kun on hirveät kilometrimäärät ja monta tietä kuin joku kylä, jossa on vain yksi tie.
Autoveron poistoa on vaatinut EU jo nelisen vuotta sitten, koska mokomaa typeryyttäkään ei missään sivistysvaltiossa ole. Polttoainevero on se tapa, jolla varat teiden ylläpitoon hankitaan, Tosin Suomessa tuokin vero on paljon korkeampi kuin muualla mutta tuosta verostahan menee vain pieni osa tiestön ylläpitoon. Hei Anne, herätys, siellä on jo rahaa tiestön hoitoon, kun vain budjetoit sen siihen. Kuvitteleeko kukaan, että Valtio luopuisi polttoaineverosta ja se menisi jatkossa sille tieyhtiölle, älkää unta nähkö! Polttoainevero on kuitenkin järjestelmänä kaikista halvin ja jollain kierolla tavalla oikeudenmukainenkin. Ensinnäkin tuon veron kerääminen ei maksa Valtiolle mitään, kun öljy-yhtiöt keräävät sen. Lisäksi paljon ajava maksaa myös enemmän ja toiseksi yleensä paljon kuluttavan auton päästöt ovat myös suuremmat.
Muistelen ministerien valintaan liittyvän oleellisen määritelmän. Ministeriksi voidaan valita nuhteeton Suomen kansalainen. En tiedä nykyisen hallituksen ministerien nuhteettomuutta valintahetkellä mutta kai tuo nuhteettomuus koskee myös toimikautta. Nyt tulee kuitenkin mieleen, että veronmaksajille tulisi halvemmaksi, jos tälle hallitukselle maksettaisi palkka kotiin, edellyttäen, että he eivät millään tavoin sekaannu mihinkään päätöksentekoon. Tilalle voisi Presidentti Niinistö nimittää hätätilahallituksen, sillä kyllä Suomesta löytyy päteviäkin ihmisiä niihin tehtäviin. Sitä varten tarvittaisi kyllä poikkeuslaki, koska poliitikot ovat vieneet Presidentiltä kaiken päätäntävallan,
Tämä asia ja esimerkki on vain yksi monien joukossa. Sotesta ja muusta voin kirjoittaa myöhemmin mutta nyt on lopetettava tai taas on infarktin vaara!

perjantai 20. tammikuuta 2017
SAIRAALASSA
Niin se vain on, että aina eivät asiat ja suunnitelmat suju niin kuin on ajatellut. Loppiaisen jälkeisenä tuli minullekin muistutus siitä, että olemme vain käymässä täällä ja kohtalomme määrätään aivan muualla.
Tammikuun 7 päivän aamulla nousin herättyäni aivan normaalisti ja valmistauduin aamuaskareisiin. Herään yleensä aina vaimoa ennen ja siksi valmistelen aamupalan meille. Koska nousen yleensä jo ennen seitsemää, ehdin katsomaan sään lisäksi myös jonkin aikaa tätä "läppäriä". Tuona aamunakin kaikki oli vielä aluksi hyvin mutta hetken kuluttua alkoi kehittyä kova puristava kipu rintalastan alapuolella. Kipu paheni nopeasti ja vaihdoin jo oloasun yöpuvun tilalle. Muuta en enää jaksanutkaan jo kovaksi äityneen kivun takia. Menin sanomaan vaimolle, että nyt tarvitaan apua. Tuolloin olin jo "hämärän rajamailla". Tajusin vain sen, kun vaimo käski minut sänkyyn makaamaan. Pystyin vielä sen tekemään mutta en muuta. Sitten Vaimo soitti 112 hätänumeroon ja pyysi ambulanssin paikalle. Tämän kaiken kuulin kuin usvan takaa mutta itse en saanut edes sanaa suustani. Sitten tajusin, että vaimon kännykästä loppui akku ja yhteys hätäkeskukseen katkesi. Osoite oli kuitenkin onneksi jo mennyt perille ja apu tulossa. Vaimo meni alas ulko-ovelle vastaan ja kännykkä jäi laturiin. Kännykkä soi useaan otteeseen mutta enhän minä siihen pystynyt vastaamaan. Sitten vaimo tuli välillä sisälle tarkistamaan tilanteeni, kun hän pelkäsi minun lähteneen johonkin hortoilemaan. Siinä tilanteessa ei tästä ollut pelkoa. Sanoin vain, että kännykkäsi on soinut useita kertoja ja soi samalla uudestaan. Sieltä ilmoitettiin ambulanssin olevan alhaalla odottamassa. Hetken kuluttua vaimo tuli ambulanssimiesten kanssa takaisin ja ryhdyttiin nopeisiin ensiaputoimiin.
Tuo kaikki tapahtui paljon nopeammin avun soittamisesta kuin tämän kirjoittaminen. Selityksenä osittain sekin, että Loman terveyskeskus on vain parin minuutin ajon päässä ja ambulanssi tuli sieltä. Apu tuli siis valtavan nopeasti ja miesten tultua, vaimo näytti heille SIP korttini. Tämän jälkeen nopea kysely oireistani ja selvitys pystynkö mitenkään kävelemään ulos. Vointini oli sen verran tasoittunut, että uskoin voivani kävellä hissille. Miesten tukiessa lähdettiin ambulanssiin, jossa tehtiin jo nopeasti ensitutkimukset ja lähdettiin Torreviejan sairaalaan. Olimme sairaalassa jo arviolta ennen kahdeksaa eli koko rumbaan meni alle tunti siitä, kun herätin vaimon.
Ambulanssimiehet antoivat Urgenssiaan jo tärkeimmät tiedot ja minut työnnettiin saliin, jossa välittömästi lisätutkimukset ja lääkitykset liuotushoitoineen. Sitten myöhemmin siirto teho-osastolle ja piuhat sekä letkut kiinni. Jatkuvan seurannan lisäksi vähän väliä ultraääni- sydänfilmi- ym. mittauksia. Huomattavaa oli se, että teholle siirron jälkeen ei omille jaloilleen saanut nousta yhtään. Kaikki asiat oli tehtävä sängyssä. Sorsaan pissaaminen vielä sujui yllättävän hyvin mutta kakkahommat olikin jo sitten todella hankalaa. Alle tuotiin sellainen vati, jonka päällä paksu vanuliina. Oli aika taiteilua mutta sujui jotenkuten. Pyyhkiminen hoidettiin suhteellisen märällä pyyhkeellä. Outo kokemus mutta näki, että näitäkin hommia oli mietitty ja harjoiteltu. Seuraavana aamuna oli aamupesu ja tietenkin sängyssä: Saippuavettä oli pesuvadissa ja siinä kasteltiin pesuliina, jolla pestiin koko kroppa. Ainoana poikkeuksena intiimialue, jonka potilas pesi itse. Sitten vain kuivateltiin ja homma oli siinä. Hienosti suunniteltu, että luonnollisena jatkeena vaihdettiin sänkyvaatteet. Ensin käännyin toiselle kyljelle ja likainen lakana rullattiin selkään kiinni. Puhdas lakana tilalle ja kääntö toiselle kyljelle, jolloin saatiin likainen lakana pois ja puhdas tilalle.
Kahden päivän tehon jälkeen siirto osastolle, jossa jo tiedossa ollut yhden hengen huone odotteli. Tosi ylellistä mutta yksinäistä. Nyt oli hyvä, kun sai jo mennä sentään vessaankin. Huoneen telkkarista ei kanavia saanut kuin maksamalla 4 euroa/ vrk. Erilaiset tutkimukset jatkuivat ja samoin lääkitykset joiden merkitys jäi suurelta osin epäselväksi, kun en edes aina ehtinyt kysyä, mikä merkitys milläkin oli. Sitten lääkäri haki allekirjoituksen toimenpiteeseen, jossa tehtäisi pallolaajennus. Se tarkoitti sitä, että työnnetään katetri joko ranteesta tai nivuksesta valtimon kautta sydämeen. Tätä edelsi hoitajien suorittama karvanajo näistä kohteista. Seuraavana päivänä sitten toimenpiteeseen, jossa kardiologi työnsi katetrin minun tapauksessani ranteesta valtimoon. Tätä ennen käsi oli teipattu tiukasti paikoilleen. Ranteessa tuntui kipua jonkin verran mutta muuten ei sitten tuntunutkaan mitään. Jossain vaiheessa tuntui vain kainalossa jännää nykimistä mutta ei muuta. Minulle laitettiin molemmin puolin sydäntä suntit, joilla sydänvaltimot pysyvät auki. Suntit ovat noin 25 mm pitkät metalliholkit. Sitten osastolle takaisin ja seurantaan sekä tutkimuksiin aina seuraavaan päivään saakka. Neljän päivän reissu oli sitten ohi ja kotiutus edessä. Alusta alkaen koko ajan kysyttiin, onko kiputuntemuksia. Jos niitä olisi ollut, olisi käynti ollut varmaan paljon pidempi.
Kyllähän se pysäytti ja mieleen tuli, että tässäkö tämä nyt oli. Ei ollut kuitenkaan minun aikani lähteä, vaan sain vielä jäädä tallustelemaan tänne. Lääkäri ei paljon rajoituksia antanut mutta sanoi, ettei saanut lähteä juoksemaan maratonia! Varmasti Länsi-Euroopassa hoidetaan potilasta samoin joka puolella mutta eräs asia jäi mietityttämään, että onkohan näillä sairaaloilla myös sama keittokirja? Nimittäin ruoka on näköjään joka paikassa yhtä mautonta. Henkilökunta oli koko ajan Torreviejan sairaalassa tavattoman ystävällistä, eivätkä pienet laulun lurauksetkaan jääneet huomaamatta. Sairaalakäynti ei koskaan ole mukava mutta kohtuudella ottaen varsin siedettävä, kun tulee kuitenkin kuntoon. Jälkikonttorollit ja tutkimukset jatkuvat vielä mutta edellyttävät vain käyntiä sairaalassa.

perjantai 2. joulukuuta 2016
SELITTÄJÄ SIPILÄ
Viime päivät tai oikeastaan koko nykyhallituksen ajan on enemmän ja enemmän aiheelliseksi tullut tuo otsikkoni. Kyllä tuohon otsikkoon on muitakin päteviä ehdolle, jopa muista puolueistakin mutta KEPU on ylitsevuotavan pätevä selittäjien mestari. Siksi KEPULLA onkin oikein sopiva puheenjohtaja tätä nykyä.
Kun tarkastellaan joitakin vuosia taaksepäin, on varsinkin Kekkonen ja hänen siipeilijänsä erityisen kunnostautuneita selittäjiä vaikka kuinka paljon. Koska tämä on blogi, niin en kirjoita romaania, vaikka siihenkin riittäisi materiaalia. Pitäydyn siis Sipilässä ja hänen hovissaan.
Miten voi olla mahdollista, että pääministerin asemassa oleva voi puhua niin paljon läpiä päähänsä kuin Sipilä jo 18 kuukauden aikana? Onhan se mahdollista, kun KEPUN organisaatio peittelee ja tasoittelee kaikki mokat. Sipilä itse suojelee lähipiiriään esimerkillisesti. Liikenneministeri Bernerin suorastaan törkeät estelyt Finavian kymmenien miljoonien mokien tutkimisessa on hyvä esimerkki. Jossakin sivistysvaltiossa olisi kyseinen ministeri lähtenyt heti tai, jos ei omasta aloitteestaan niin sitten pääministerin toimesta. Jos joku nyt sanoo, etteikö Suomi ole sivistysvaltio, niin miksi kysyt, jos sinusta sitä on?
Sipilän avustajana on Paula Lehtomäki, joka kunnostautui Talvivaaran alkutaipaleella sisäpiirisyytöksiin. Hän oli tuolloin Vanhasen hallituksen ministerinä. KEPUN klaani peitteli tuonkin tapauksen kiitettävällä tehokkuudella. Olli Rehn puolestaan EU komissaarina otti virkavapautta puolustellessaan ystäväänsä Alpo Rusia, joka sittemmin pääsi Ulkoministeriössä hyviin virkoihin. Rusi vapautettiin vakoilusyytteestä, koska tavallinen vakoilu oli jo vanhentunut ja törkeään vakoiluun ei ollut riittävää näyttöä. Rusi todettiin siis syyttömäksi mutta tavalliseen vakoiluun tutkimista ei edes tehty, koska rikos olisi ollut vanhentunut. Toisin sanoen et ole tehnyt rikosta, jos se on vanhentunut. Rautalangasta vääntäen en ole tehnyt vaikka huumausainerikosta, jos siitä on kulunut riittävästi aikaa. Sitten minut vielä palkittaisi siitä, että onnistuin peittelemään riittävän kauan rikostani! Jipii hienoa ja todella moraalisesti upeaa toimintaa!
Sipilän selittelyt ensin jääviysasiassa, jossa hän vielä nelisen kuukautta aikaisemmin löysi Terrafamelle vain alasajon mahdollisuuden, niin nyt löysikin ihmeparanemisen sille. Samalla irtosi taas kerran veronmaksajien rahaa rutkasti eli 100 miljoonaa euroa. Jo pelkästään tällainen poukkoileminen on vertaansa vailla mutta omat jääviysepäilyt nostavat todella raskaat pilvet tämän Päämisterin päälle. Eihän Sipilä voinut millään tietää, että hänen lähisukulaistensa omistama yritys teki kauppoja Terrafamen kanssa. Vaikka Sipilä oli aiemmin jopa ollut tämän perheyrityksen johdossa, ei hän nyt tietänyt mitään koko firmasta.
Oma lukunsa on sitten Sipilän sekoilu median kanssa. Välillä hän antoi ja ei antanut uhkailuja esimerkiksi YLEn toimittajille. Yllätys, yllätys, nyt Sipilä ilmoitti, että hän ei ota mitään yhteyttä mihinkään tiedotusvälineeseen tai toimittajaan, mikäli asia ei koske häntä itseään. No nämähän koskivat juuri häntä, joten mikään ei muutu. Homma alkaa vaikuttaa jo Venäjän touhulta, jossa media vaiennetaan tehokkaasti. Tarvittaessa otetaan käyttöön Putinin järjestämä, johon kuuluu esimerkkinä "luonnollinen kuolema" tai ainakin pitkä vankeustuomio milloin milläkin perusteella. "luonnollinen kuolema" voi kohdata jopa ulkomailla vaikkapa poloniumin muodossa. Kekkoselle riitti aikoinaan "myllykirjeet" mutta Sipilälle se ei ehkä käy. Joka tapauksessa vapaa sana halutaan kahlita ainakin silloin, kun palvelee suurta kansan osaa.
Kiva nähdä (tai ei niin kivakaan), mihin tämä kepulointi oikein johtaa ja kauanko ihmiset antavat hämätä itseään.

tiistai 22. marraskuuta 2016
LAKKI - PÄÄSTÄ
Tuntuuko tutulta? Armeijan käyneille todella tuttu komento, jonka ensimmäisellä sanalla otetaan asento. Lakin oton jälkeen komennetaan yleensä, lepo! Komennolla yleensä kunnioitetaan jotain. Tilanteen jälkeen tulee komento LAKKI - PÄÄHÄN, jolloin tilanne on ohi.
Enpä ala tässä sen enempää paasaamaan armeijan komennoista mutta siirrytään siviiliin ja tarkastellaan nykyistä pukeutumista. Yhä enemmän olen kiinnittänyt huomiota vaikkapa juuri lakin tai myssyn, pipon jne. käyttöön. Talvi tulla porhaltaa jo vauhdilla ja on jo ehtinyt yllättää, taas kerran, autoilijat Suomessa. Varsinkin Etelä-Suomi ja etenkin Helsingin alueella asuvat ovat olleet ällikällä lyötyjä. Samoin kai talvi yllättää myös pukeutujat. On todella merkittävää todeta pukeutumiserot Suomessa ja Espanjassa. Kun tammikuussa Torreviejassa on tuollaiset 15 astetta lämmintä, niin jo pukeudutaan hyvin lämpimästi ja usein myös päähineeseen. Suomessa on tuolloin usein saman verran pakkasta mutta mitenkäs pukeudutaan? Aloitetaan jalkineista, jotka ovat useimmiten aivan kesäiset, ellei nyt katsota varsipituuksia, jotka kyllä voivat olla pidemmät. Jalkineiden lämpöeristystä ei sitten ole lainkaan mutta tärkeintähän ei olekaan käytännöllisyys vaan muodikkuus.
Sama trendi jatkuu koko pukeutumisessa, jossa esimerkiksi housut ovat ihon myötäiset, eivätkä suojele talvisäältä pätkääkään. Talvitakki voi olla suhteellisen lämmin mutta sehän täytyy pitää auki, koska muuten ei ole muodikas. Hulvattoman iso huivi sitten kruunaa kaiken ja on kai sitten se autuaaksi tekevä lämpövaruste. Päätä pitäisi suojata tehokkaimmin mutta siihen ei laiteta mitään, ei edes sitä myssyä tai pipoa, saati sitten oikein kunnollista karvalakkia! Tällöin osoittautuisit järkyttävän tyylittömäksi. Saattaa olla, että korvalaput pidetään päässä jonkinlaisena turvana. Siis suojellaan korvat mutta ei päätä, jonka pitäisi olla ihmisen kallisarvoisin kehon osa. Ilmeisesti nykyihmisellä ei ole enää päässään mitään suojeltavaa.
Nykyihminen ottaa takaisin tämän päähineen puuttumisen pakkasella ottamalla sen käyttöön sisällä! Esimerkkiä tässä näyttävät myös useat julkkikset kuten Ville Haapasalo. Monet pitävät myssyä jopa ruokapöydässä. Johtopäätöksenä on, että sen minkä ulkona palellutit, sen sisällä paistat. Onneksi näin tyhmää porukkaa ei ole monessakaan maassa mutta ikävä kyllä juuri Suomessa! Aika ikävä kunnia, vai mitä? Toisaalta, onko nyt aivan mahdotonta korjata nämä tottumukset ja selvitä niiden aiheuttamista kansansairauksista?

tiistai 8. marraskuuta 2016
ASUNNOTTOMAT
Suomessa on asunnottomia noin 12000, jos muistan oikein. Joka tapauksessa heitä on useita tuhansia. Aikaisemmin itsekin kuittasin asunnottomat pultsareiksi, jotka tarkoituksella ovat siirtyneet laitapuolen kulkijoiksi. Näin olisi helppo ohittaa koko ongelma mutta on ollut pakko avata. silmät ja katsoa tarkemmin tätä asiaa.
Ensinnäkin kyllä oikeastaan kaikki asunnottomatkin haluavat kunnon asunnon mutta se on jatkuvasti vaikeampaa johtuen Suomen kiristyneestä taloudesta, jossa juuri vähäosaisten asemaa heikennetään.
Miten asunnottomat ovat sitten joutuneet tuohon tilanteeseen? Helppoa olisi taas sanoa, että omasta syystä johtuen useimmiten päihteiden väärinkäytöstä. Mutta, kun on vähän katsellut ympärilleen, niin siellähän käytännössä raittiita työssäkäyviä ihmisiä, jotka omasta elämäntilanteestaan johtuen ovat joutuneet asunnottomiksi. Hyvin usein asunnottomalla on kyllä periaatteessa asunto mutta käytännössä ei. Usein avioeron myötä oma asunto on määrätty lasten huoltajalle eli käytännössä äidille. Äidin varattomuudesta johtuen ei asuntoa ole voitu edes myydä. Avioeroisästä ei kukaan välitä muuta kuin elatusmaksujen maksajana. Isä pistetään kylmästi kadulle ja joutuu maksamaan vielä maksut.
Yksinhuoltajaäiti saa kaikki sympatiat, kun hän raukka joutuu huolehtimaan lapsista. Isälle ei sympatioita heru, onhan hän syyllinen äidin kurjuuteen. Tosin ei edes oikeuden kautta heru useinkaan edes lasten tapaamisoikeutta. Isän talous romahtaa sitten niin, että perheen menettämisen lisäksi menee koti ja monet ystävät ja sukulaisetkin. Porttikäytävä kutsuu tätä roistoa sitten ainoana paikkana. Sen seurauksena sitten ajaudutaan usein päihteiden pariin ja seuraavaksi menee työpaikka. Ressukka joutuu kantamaan syyllisyyden taakkaa, kun ei enää pysty maksamaan elatusmaksujakaan ja jää vielä ruokkomaksut Valtiolle velkaa.
Toki asunnottomia on naisia ja muihinkin ryhmiin kuuluvia mutta otinpa esille ison esimerkkiryhmän. Luulisi olevan lain mukaan jokaisella oikeus kelvolliseen asuntoon riippumatta tilanteestaan. Eihän kukaan pysty edes teoriassa nousemaan ilman elämän perusedellytyksiä.
Lokakuussa vietettiin asunnottomien päivää myös Turussa. Siellä näytti olevan aivan tavallisen näköisiä ihmisiä, jotka kyllä kaikki vaikuttivat kantaväestöön kuuluvilta. Jo pidemmän aikaan olenkin ihmetellyt, ettei näihin köyhälistöryhmiin ole eksynyt yhtään ulkomaalaisen näköistä ihmistä. Toisaalta onhan Suomi velvoitettu hankkimaan jokaiselle pakolaiselle asunnon, ruokaa, vaatteita, terveydenhuollon jne. Sitä perustellaan sillä, että laki edellyttää näin! Miksi laki ei edellytä samaa kantaväestöön kuuluvalle? Onko niin, että laki on kaikille sama mutta tuomiot vaihtelee? Jonkun kansalaisjärjestön pitäisi ottaa asia esille ja viedä vaikka ihmisoikeuskomissioon. Toisaalta kuka nyt välittäisi näistä tuhansista asunnottomista? Eihän siitä saa mitään humaanin leimaa otsaansa.
Espanjassa asiat ovat totaalisen erilailla. Täällä ei hyysätä ketään erityisesti, vaan kaikkien on itse vastattava hyvinvoinnistaan. Asuntojakaan ei anneta, vaan ne on itse hankittava. Tämä koskee myös pakolaisia ja siksi varmaan heitä ei tungekaan pilvin pimein Espanjaan. Sinänsä outoa, kun Espanja on paljon lähempänä pakolaisten lähtömaita. Espanjassa on kyllä paljon Euroopan ulkopuoleltakin tulleita mutta he joutuvat itse hankkimaan toimeentulonsa eli ovat ns. siirtolaisia.
Suomen pakolaisten suorat kustannukset ovat nykyisin 1,5 miljardin luokkaa vuodessa. Olisikohan tuollekin summalle parempaa käyttöä kiristyneessä taloudessa? Espanjassa ei ainakaan oteta ulkomaista velkaa pakolaisten taskuun. Ikävä kyllä, tämä tarina on tosi.
tiistai 18. lokakuuta 2016
PUHTAAT NORJALAISET
Lahden doping-jupakan yhteydessä ja jälkeenkin ovat norjalaiset julistautuneet puhtaiksi urheilijoiksi. Puhtaudella en tässä sitä, että norjalaiset peseytyvät ahkerammin, vaikka voivathan he senkin tehdä. Peseytyminen ei kuitenkaan ole kiellettyä, ainakaan toistaiseksi.
Nyt sitten norjalaiset ovat ryhtyneet kilpasille Venäjän kanssa siinä, että kyllä heilläkin osataan. Venäjä tekee vain käryistä heihin kohdistuvan ajojahdin ja poliittisen pelin. Norjalaisilla on taas toinen taktiikka. He ovat kuin "kusi sukassa" aivan hiljaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Lahden sotkun yhteydessä silloinen Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Petäjä selvitteli ja pahoitteli asiaa naama punaisena. Norjalaisten käryjen yhteydessä ei ole kuulunut muuta kuin lääkärin muka ottama vastuu asiasta. Se on aivan yhtä naurettavaa kuin Vainion talkkarilta saama doping. Aino-Kaisa Saarinen toi näytille huulirasvan, jossa kiellettyä ainetta oli. Sokeakin näki selvän varoituksen, että kyseessä on kielletty doping aine. Täten ei Theresa Junghaugin kannata selitellä ja vetäytyä lääkärin selän taakse muka tietämättömänä.
Norjalaisilla alkaa näköjään ote lipsua, kun käryjä alkaa tapahtua. Hehän ovat olleet koko ajan tietoisia kielletyistä aineisto jo etukäteen, koska WADA.n johdossa on koko ajan norjalaisia. Tätä kautta norjalaiset ovat voineet varautua hyvissä ajoin tarkastuksiin.
Tosiasiassa norjalaiset ovat käyttäneet kiellettyjä aineita vähintään yhtä paljon kuin muutkin. Sen paljastaminen on olut vain työlästä erinomaisen peittelykyvyn ansiosta. Muutenhan ei voida selittää mitä ihmeellisimmistä syistä johtuvia poisjäämisiä kilpailuista tai niiden keskeyttämisillä. Näin on taattu rauha harjoittelu kiellettyjen aineiden vaikutuksen alaisena valmistauduttaessa kauden tärkeimpiin kilpailuihin. Maarit Björgenkin on saanut ihmeellisen oikeuden käyttää astmalääkettä, joka on kaikilta muilta kielletty dopingin takia. Vaikka astmaa ei edes olisi, on lääkkeen ottaminen sallittua, käsittämätöntä.
Ainoa asia, jolla norjalaiset saadaan ehkä ruotuun, on pistää heidät erityistarkkailuun kotimaassaankin koko ajan. Vaikka näin ei tehtäisi, tulemme näkemään jo tulevana kautena norjalaisten menestyksen taittuvan, koska nyt heitä ei päästetä kuin "koira veräjästä". Norjalaiset tukin uskaltavat tiukan tarkkailun alaisina riskeerata kuten aikaisemmin. Näinhän kävi suomalaisillekin Lahden kisojen jälkeen.
Ihmetellä täytyy, jos saadut rangaistukset ovat vielä paljon pienemmät kuin muilla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)