perjantai 2. joulukuuta 2016

SELITTÄJÄ SIPILÄ

Viime päivät tai oikeastaan koko nykyhallituksen ajan on enemmän ja enemmän aiheelliseksi tullut tuo otsikkoni. Kyllä tuohon otsikkoon on muitakin päteviä ehdolle, jopa muista puolueistakin mutta KEPU on ylitsevuotavan pätevä selittäjien mestari. Siksi KEPULLA onkin oikein sopiva puheenjohtaja tätä nykyä.

Kun tarkastellaan joitakin vuosia taaksepäin, on varsinkin Kekkonen ja hänen siipeilijänsä erityisen kunnostautuneita selittäjiä vaikka kuinka paljon. Koska tämä on blogi, niin en kirjoita romaania, vaikka siihenkin riittäisi materiaalia. Pitäydyn siis Sipilässä ja hänen hovissaan.

Miten voi olla mahdollista, että pääministerin asemassa oleva voi puhua niin paljon läpiä päähänsä kuin Sipilä jo 18 kuukauden aikana? Onhan se mahdollista, kun KEPUN organisaatio peittelee ja tasoittelee kaikki mokat. Sipilä itse suojelee lähipiiriään esimerkillisesti. Liikenneministeri Bernerin suorastaan törkeät estelyt Finavian kymmenien miljoonien mokien tutkimisessa on hyvä esimerkki. Jossakin sivistysvaltiossa olisi kyseinen ministeri lähtenyt heti tai, jos ei omasta aloitteestaan niin sitten pääministerin toimesta. Jos joku nyt sanoo, etteikö Suomi ole sivistysvaltio, niin miksi kysyt, jos sinusta sitä on?

Sipilän avustajana on Paula Lehtomäki, joka kunnostautui Talvivaaran alkutaipaleella sisäpiirisyytöksiin. Hän oli tuolloin Vanhasen hallituksen ministerinä. KEPUN klaani peitteli tuonkin tapauksen kiitettävällä tehokkuudella. Olli Rehn puolestaan EU komissaarina otti virkavapautta puolustellessaan ystäväänsä Alpo Rusia, joka sittemmin pääsi Ulkoministeriössä hyviin virkoihin. Rusi vapautettiin vakoilusyytteestä, koska tavallinen vakoilu oli jo vanhentunut ja törkeään vakoiluun ei ollut riittävää näyttöä. Rusi todettiin siis syyttömäksi mutta tavalliseen vakoiluun tutkimista ei edes tehty, koska rikos olisi ollut vanhentunut. Toisin sanoen et ole tehnyt rikosta, jos se on vanhentunut. Rautalangasta vääntäen en ole tehnyt vaikka huumausainerikosta, jos siitä on kulunut riittävästi aikaa. Sitten minut vielä palkittaisi siitä, että onnistuin peittelemään riittävän kauan rikostani! Jipii hienoa ja todella moraalisesti upeaa toimintaa!

Sipilän selittelyt ensin jääviysasiassa, jossa hän vielä nelisen kuukautta aikaisemmin löysi Terrafamelle vain alasajon mahdollisuuden, niin nyt löysikin ihmeparanemisen sille. Samalla irtosi taas kerran veronmaksajien rahaa rutkasti eli 100 miljoonaa euroa. Jo pelkästään tällainen poukkoileminen on vertaansa vailla mutta omat jääviysepäilyt nostavat todella raskaat pilvet tämän Päämisterin päälle. Eihän Sipilä voinut millään tietää, että hänen lähisukulaistensa omistama yritys teki kauppoja Terrafamen kanssa. Vaikka Sipilä oli aiemmin jopa ollut tämän perheyrityksen johdossa, ei hän nyt tietänyt mitään koko firmasta.

Oma lukunsa on sitten Sipilän sekoilu median kanssa. Välillä hän antoi ja ei antanut uhkailuja esimerkiksi YLEn toimittajille. Yllätys, yllätys, nyt Sipilä ilmoitti, että hän ei ota mitään yhteyttä mihinkään tiedotusvälineeseen tai toimittajaan, mikäli asia ei koske häntä itseään. No nämähän koskivat juuri häntä, joten mikään ei muutu. Homma alkaa vaikuttaa jo Venäjän touhulta, jossa media vaiennetaan tehokkaasti. Tarvittaessa otetaan käyttöön Putinin järjestämä, johon kuuluu esimerkkinä "luonnollinen kuolema" tai ainakin pitkä vankeustuomio milloin milläkin perusteella. "luonnollinen kuolema" voi kohdata jopa ulkomailla vaikkapa poloniumin muodossa. Kekkoselle riitti aikoinaan "myllykirjeet" mutta Sipilälle se ei ehkä käy.  Joka tapauksessa vapaa sana halutaan kahlita ainakin silloin, kun palvelee suurta kansan osaa.

Kiva nähdä (tai ei niin kivakaan), mihin tämä kepulointi oikein johtaa ja kauanko ihmiset antavat hämätä itseään.