ERÄÄN LEHDEN TARINA
Joulukuun lopun päivänä 2006 olin aamukahvilla silloisessa Thelman pullapuodissa, joka nykyisin tunnetaan KahVillana. Siinä istuessani sitten tapasin ystäväni Eija Vanhalakan ja istuimme yhdessä pohdiskellen niitä näitä. Tämä siis tapahtui Torreviejan kaupungissa, johon olimme muuttaneet 2002 vuoden lopulla vaimoni kanssa.Lehden tarina alkoi tästä yksinkertaisesta mutta vaatimattomasta kahvihetkestä. Sattumalta paikalle tuli juuri Aurinkorannikon eräs ilmaislehti, joka kirvoitti keskustelemaan, ettei meidän alueemme asioista kirjoiteta mitään pyynnöistä huolimatta. Mainitsin silloin, että meidän kai pitäisi perustaa oma lehti. Sitä ei olisi pitänyt sanoa, sillä Eija räväytti heti, että perustetaan se.
Tapahtumat lähtivät vyörymään sellaisella vauhdilla, että MEIDÄN COSTA BLANCAN numero 1. ilmestyi jo 2007 helmikuun alussa. Siinä olivat suurena apuna meidän lisäksemme Johanna Loukamaa päätoimittajana, Maria Hammar taittajana ja Veli-Matti Kuparinen taloudesta vastaavana. Aluksi olivat vielä mukana Lindroosin pariskunta vastaten mm. jakelusta. Ilmoitusmyynti ei aluksi ollut oikeastaan kenenkään vastuulla mutta Johanna ja Maria siitä nyt pääsääntöisesti huolehtivat. Minä olin toisena perustajajäsenenä Toimitusneuvoston (Hallitus) puheenjohtaja ja Eija sihteeri. Kuparinen oli sitten neuvoston kolmas jäsen.
Heti alussa saimme valtaisan suosion hyvin tehdystä lehdestä ja jakelukin sujui suomalaisten pisteiden kautta tehokkaasti, olihan lehtemme pitkän aikaa ilmainen. Ilmaisena sitä jaettiin myös Air Finlandian Alicanten lennoilla.
Suurimpana ansiona lehtemme suosiolle olivat kuitenkin vertaansa vailla olevat kirjoittajat, jotka palkkiotta uurastivat ahkerasti. Palkkiotta työtä tekivät myös muut paitsi Johanna ja Maria, jotka kyllä tekivätkin valtaisan urakan. Hipersol S.A. oli lehden virallinen kustantaja, koska näin saatiin lehti nopeimmin julkaistavaksi. Hipersolin omisti nimellisesti Kuparinen mutta lehteä ei kumpikaan. Kuparinen sai itselleen korvauksena kaiken mainostuoton, eikä hän koskaan tehnyt selvitystä näistä tuloista. Emme toisaalta huudeltukaan koskaan näiden korvausten perään, meille oli tärkeintä hyvän lehden tekeminen.
Painopaikkana meillä oli aluksi Alicantessa sijaitseva kirjapaino Quinta Impresion. Sieltä haettiin edelleen talkoovoimin lehdet, joita oli 2500-3000 kpl/numero. Tavalliseen autoon siis melkoinen kuorma, josta noin puolet vietiin lentokentälle lähetettäväksi Air Finlandialla Suomeen. Viisi ensimmäistä vuotta lehteä tehtiin neljä numeroa vuodessa mutta pari viimeistä sitten jo viisi numeroa.
Jo ensimmäisenä vuotena Johanna Loukamaa joutui luopumaan päätoimittajan tehtävistä pelkästään kustannussyistä. Johanna oli kyllä ahkera ja tunnollinen mutta taloutemme niin tiukka, että jouduimme hänestä luopumaan. Uudeksi päätoimittajaksi ryhdyin sitten minä, joka en koskaan ollut missään lehtityössä. Toki olin kirjoitellut jo aikoinaan Suomessakin juttuja mutta sehän oli aivan eri asia kuin ottaa koko toimitus vastuulleen. Ihme kyllä selvisin jotenkin tästäkin hommasta.
Sitten alkoi taas tapahtua vuoden 2011 keväällä, kun Kuparinen halusi lopettaa lehden taiton ja muunkin Marian jäätyä vuorostaan pois aiemmin taittajan tehtävistä. Se oli kyllä melkoinen menetys, koska Marian tuoma taiteellinen ilmeikkyys olisi ollut kadehdittavaa missä tahansa lehdessä. Kuparinen halusi siis lopettaa ja siirtää lehti uuden Espanjaan perustettavan yhtiön hallintaan. Ryhdyin pikaisiin toimenpiteisiin uuden yhtiön perustamiseksi ja se sujuikin aluksi todella hyvin. Halukkaita osakkaitakin ilmaantui mukavasti ja erilaisiin vastuutehtäviinkin löytyi sopivat henkilöt. Kuparisen kanssa sovittiin palaverista tulevana kesänä, jossa sovitaan yksityiskohdista. Palaveri pidettiin ja yhteisymmärrykseen (luulin) päädyttiin. Sovitusti tein palaverista muistion, jonka lähetin Kupariselle. Vastausta en siihen koskaan saanut. Silloin olisi pitänyt hälytyskellojen kilkattaa mutta olin todella hyväuskoinen.
Kuparinen halusi 2011 syksyllä lehden pelkästään nettiin. Se osoittautui virhearvioksi ja ilmoittajat vetäytyivät pois. Silloin keksin, että voisimme antaa niiden, jotka painavat esimerkiksi Ilta-Sanomia, painavan myös meidän lehteämme. Hoidin asiaa täällä ja sainkin asian etenemään siten, että painatus sekä jakelu hoidetaan kuten Iltiksenkin. Lehti tuli nyt maksulliseksi, josta osa meni painatukseen sekä osa myyjälle sekä Kupariselle. Tästä lehden elämän jatkamisesta en saanut edes kiitosta.
Tuo edellinen ei kuitenkaan estänyt uuden yhtiön etenemistä, vaan hieman vaikeiksi osoittautuneet lojaliteettiongelmat. En halunnut riskeerata osakkaiden sijoitusta, vaan puhalsin aikalisän. Mentiin pari vuotta eteenpäin ja viime kesänä 2013 käytiin Kuparisen kanssa palaveri, jossa päivitettiin edellinen muistio. Taas olimme yksimielisiä, vaikka mukana oli vähän vaikeitakin kohtia ajatellen uusia osakkaita. Puolet osakkaista meni vaihtoon, koska eivät enää halunneet mukaan lähinnä henkilökohtaisista syistä.
Kuparinen lupasi tehdä lehteä omalta osaltaan vuoden 2013 loppuun mutta sen jälkeen lehden pitäisi siirtyä uudelle media-yhtiölle vastikkeetta. Näinhän minä luulin mutta toisin kävi. Kuparinen poikkesi täysin meidän jo sopimastamme tekstistä vaatimalla jo aivan mahdottomia asioita. Uudet pääosakasehdokkaamme eivät niitä voineet odotetusti hyväksyäkään, vaan vetäytyivät hankkeesta.
Vaikuttaa siltä, että Kuparisen kauniit puheet olivat vain sanahelinää, eikä tarkoitus edes ollut antaa ainakaan meidän jatkaa sen tekemistä. Sääli sinänsä, että joudumme lopettamaan ainakin toistaiseksi hyvän lehtemme julkaisemisen. Voi tietysti olla, että Kuparinen haluaakin siirtää lehtemme jollekin kolmannelle osapuolelle kuten tyttärelleen, jolla ei kylläkään ole mitään oikeutta tai edes ansiota sen tekemisessä. On todella outoa, miten Kuparisella voi olla oikeus lehteen, jota hän ei ole perustanut eikä keksinyt edes lehden nimeä. Lehden nimen ja logon on keksinyt Maria Hammar, eikä hän ole luovuttanut tietääkseni tekijänoikeuksia koskaan kenellekään muulle.
