tiistai 17. maaliskuuta 2020

KORONAVIRUS


KORONA VIRUS


Lapsena pelattiin Koronapeliä mutta se ei ole mitään sukua otsikolleni. Olin tosin vaatimattomasti sanottuna aika hyvä siinä pelissä. Tämä virus on sitä vastoin aika vieras kaikkine ongelmineen. Siitä huolimatta yritän osaltani laittaa omankin lusikkani tähän soppaan.

Ensimmäinen havainto on, että kuinka haavoittuvainen nyky-yhteiskunta on poikkeukselle tilanteelle. Tämä olisi hyvä muistaa normaalitilanteessakin. Aina vain pähkäillään arkista puuhailua ikään kuin mikään ei häiritsisi sitä  missään eikä koskaan.

Olen tällä hetkellä Espanjassa mutta seurannut tiiviisti Suomenkin tilannetta. Tässä yhteydessä on hyvä vertailla eri maiden suhtautumista tähän pandemiaan. Näkövinkkelit poikkeavat vielä melkoisesti riippuen ammatillisuudesta. Työnantajat ja työntekijät ovat kyllä todella hienosti löytäneet yhteisymmärryksen silloin, kun sitä todella tarvitaan. On selvää, että terveydenhoidon ihmiset katselevat ongelmaa erilailla kuin muut. Suomen Hallituksen pitäisi ottaa sitten huomioon kaikki näkökohdat. Se ei ole missään tapauksessa helppoa varsinkin, kun asiat pitäisi hoitaa nopeasti eikä virheitä saisi tulla. Suomen Hallitus on suoriutunut tehtävästään nämä huomioiden tyydyttävästi. Siis hyvää arvosanaa ei voi antaa monestakaan syystä. Ensinnäkin yleinen rohkeuden puute on ilmiselvää verrattuna moniin muihin Euroopan maihin. Jotenkin pelätään joidenkin kansalaisryhmien mielen pahoittamista.

Täällä Espanjassa laitettiin kylmästi koulut ja päiväkodit kiinni totaalisesti. Puistojen leikkikenttien osat ovat suljettu. Koiria saa ulkoiluttaa mutta vain noin 100 metrin etäisyydellä kotoa. Baarit ja ravintolat ovat poikkeuksetta suljettu. Suomessa ei näin ole, koska ehkä pelätään joitain kansanryhmiä tai niiden kannanottoja. en oikein ymmärrä, miten poikkeustilanteen voimassa ollessa baarit ja ravintolat ovat jotenkin erityisen välttämättömiä yhteiskunnan toiminnassa. Ruoka- ja päivittäistavarakauppojen aukiolon ymmärrän mutta täällä Espanjassa on yleisesti rajoitettu asiakasmääriä kaupoissa. Apteekit ovat oma lukunsa, jotka ovat ja joiden on oltavakin toiminnassa. Espanjassa ovat edellä mainitut ja muutkin tahot myös suojautuneet väliaikaisin toimenpitein esimerkiksi kassoilla on usein muovisuojaukset ja etäisyydet pidetään turvallisina.

Suomen Hallituksen päätöstä takaisin Suomeen palaavien kohdalla en jaksa ymmärtää. Kun tulen lentäen tulevana torstaina Helsinkiin, täytyy minun jäädä karanteeniin välittömästi kahdeksi viikoksi! Kuitenkin minun on pakko mennä pankkiin seuraavana päivänä hoitamaan tärkeä laina-asia. Jos en sitä tee voivat seuraukset olla katastrofaaliset. Välittömät elintarvikkeet hoitaa tytär ja lääkkeitäkin on mukana jonkin verran mutta ei kahdeksi viikoksi. Kuka vastaa tuhansien eurojen tai terveyden menetyksestä?

Jotenkin tuntuu, että olisi ollut parempi, että hallitus olisi koostunut paljon kokeneemmasta porukasta. Nyt lähes kaikki ovat pelottavan kokemattomia. Laulun sanoin: "MITEN TÄSTÄ SELVITÄÄN, SELVITÄÄNKÖ MITENKÄÄN"? Ei sodankaan aikana rajoitettu tällä tavoin mutta toisaalta oltiin paljon tarkempia.

keskiviikko 5. helmikuuta 2020

EU.N TERVEYDENHOITO

EU.N TERVEYDEN HOITO



Pitkästä aikaa kirjoitan taas palstalleni. Tämä ei johdu niinkään puuttuvista aiheista, vaan siitä, että aiheita on liikaakin.
Tässä pitäydyn tällä kertaa vain otsikon aiheessa, koska sekin on jo valtavan iso kokonaisuus. Koska parhaiten tunnen Suomen ja Espanjan käytännöt pitäydyn vain niissä ja tällöinkin vain lähes pelkästään julkisen terveydenhuollon alueella.

Olen joutunut tarvitsemaan lähinnä kolmen viimeisen vuoden aikana runsaasti sekä Espanjan että Suomen julkisen terveydenhuollon palveluja suurelta osin erittäin vakavien terveysongelmien takia. Koko vuosi 2017 olin lähes koko vuoden erilaisten hoitojen piirissä. Osin olen niistä jo kertonutkin mutta tässä vielä kooste tapahtuneesta.

Tuon vuoden tammikuussa olin ensimmäisen sydäninfarktin johdosta Torreviejan sairaalassa neljä päivää. Tämän jälkeen seurattiin tervehtymistäni tiiviisti, kunnes huhtikuussa tulin hyvin heikkoon kuntoon. Vaimo vei minut omin avuin samaan sairaalaan, johon minut otettiin sisään. Ongelmien syyksi ilmeni paha anemia. Syytä siihen ei ilmennyt mutta määrättiin tiukat jatkotutkimukset. Nekään eivät ehtineet tuomaan valaistusta asiaan, kun jo seuraava sydäninfarkti yllätti tai oikeastaan minulle kerrottiin jäljempänä niitä olleen kaksi. Sairaala vaihtui Elcheen, joka kyllä kuului samaan organisaatioon mutta oli erikoistunut sydänsairauksiin. Olin yli viikon teholla ja siitä suuren osan koomassa. Oikeastaan minulle annettiin valmiudet tässä yhteydessä, että ehkä en enää toivu. Nämä kaikki asiat on kerrottu minulle jälkeen päin. Tuon kaiken muun sotkun lisäksi tulivat paha rytmihäiriö sekä sisäinen verenvuoto. Nekin molemmat olivat koitua kohtalokseni.

Tuo retki vei kokonaisen kuukauden, joten oli siinä kestämistä itseni lisäksi varsinkin vaimolle ja tyttärelle. Olin kuitenkin onnekas täysin ilman omaa ansiotani ja selvisin vielä tästäkin koettelemuksestani. Olennaista kustannusmielessä oli, ettei mikään tässä kerrotussa maksanut senttiäkään! Myös ambulanssikuljetukset olivat minulle maksuttomia. Hoidon taso oli kaikelta osin korkealuokkaista. Tässä olen siis kertonut vain julkisesta terveydenhoidosta eikä minulla edes ollut mitään vakuutusta. Tuolloin olin kirjoilla Espanjassa ja käytössäni oli vain sikäläinen SIP-kortti eli meidän Kela korttia vastaava. Kolmantena korttina on käytössä tai ainakin käytettävissä ns. EU-sairasvakuutuskortti, joka on se vaaleansininen KELAN myöntämä kortti, joka kelpaa mm. kaikissa EU-maissa.

Nyt jatkuu sairaskertomukseni Suomessa, johon sain viimein lentomatkustusluvan kesäkuussa 2017. Huomiota kiinnitettiin Porissakin alhainen hemoklobiinitaso, jonka todettiin sisäisen verenvuodon aiheuttamaksi samoin kuin Espanjassakin. Molemmissa maissa asiaa tutkittiin erilaisten tähystysten avulla perusteellisesti mutta tarkkaa selvyyttä ei selvinnyt. Kuitenkin Porissa selvisi, että paksusuolessa on vikaa, joka täytyy hoitaa operoimalla ja tutkimalla tarkemmin. Lokakuussa suoritettiin Satakunnan Keskussairaalassa leikkaus, jossa poistettiin osa paksusuolesta. Lähemmässä labratutkimuksessa selvisi, että kysymyksessä oli syöpä, joka kuitenkin saatiin kokonaan poistettua. Seuraavana vuonna oli sitten vuorossa nenän operointi kahdesta syövästä, joilla ei kuitenkaan ollut tekemistä edellisen kanssa. Nyt olen säännöllisessä kontrollissa näiden syöpien osalta ja siltä osin ei huomautettavaa.

Seuraavaksi keskityn aiemmin mainittuun EU-sairasvakuutuskorttiin, joka oli siis vaaleansininen. Koko EU.ssa on direktiivi, joka antaa EU-kansalaiselle subjektiivisen oikeuden hakea terveydenhuoltoa mistä tahansa EU.maasta. Kun vielä 2018 olin uusimassa espanjalaista SIP-korttiani, niin aika hankalien muodollisuuksien jälkeen sen sain mutta paikallinen terveyskeskus yritti väkisin tyrkyttää tuon EU-kortin käyttöä. En siihen kuitenkaan suostunut ja oikein olikin sillä mieleeni tuli asia, jota Suomessa ei millään taholla ole ymmärretty tuon merkitystä. Nimittäin Espanjassa olevat residentit suomalaiset ovat Suomesta tulevan korvauksen piirissä. Vaikka siis suomalaiset maksavat veronsa Espanjaan, maksaa Suomi könttäsummana kaikista residenteistä, jonka taas he maksavat Suomeen SAVA-maksuna eli itse. Jos suomalainen residentti suostuu käyttämään EU-korttia perii Espanja Suomelta henkilökohtaisena korvauksena käytetyn terveyspalvelun eli yksinkertaistettuna suomalaiset maksavat käyttämänsä terveyspalvelut kaksinkertaisena plus vielä täyden tuloveron Espanjaan! Nyt aletaan puhua jo kymmenienkin miljoonien turhasta maksusta Espanjalle vuositasolla!

Tuo EU-kortti on kyllä hyvä ja toimiva ratkaisu ei-residenteille suomalaisille. Julkiset terveyspalvelut maksavat siis yhtä paljon kuin Espanjassa asuville. Lisäksi palvelut ovat todella tehokkaat ja toimivat eikä yksityisiä palveluja kannata pääsääntöisesti käyttää lainkaan. Esimerkiksi matkavakuutus antaa huonommat palvelut kuin EU-kortti.

Kun suomalaiset maksavat veronsa kokonaan Suomeen, on tuo edellä mainittu vielä enemmän merkityksellistä. Olen perehtynyt asiaan huolellisesti ja perehtynyt siihen periaatteellisesti sekä omakohtaisesti. Tämä on vain niin monimutkainen juttu, että varmaankin joudun asiaa puimaan jatkossakin ja joillain tahoilla. Päättäjillämme on tämän johdosta mietittävää, koska Espanja ei ole EU.n ainoa maa ja sama ongelma on varmaan aika laaja.