maanantai 27. helmikuuta 2017

HOMOLIITOT

Maailma on pelastettu, kun maaliskuun alusta samaa sukupuolta olevat voidaan vihkiä avioliittoon. Niin tai, jos ei nyt maailma, niin Suomi ainakin. Tasa-arvo toteutuu ja kaikki ovat onnellisia vai ovatko? Kohta ollaan jostain muusta asiasta tyytymättömiä ja käydään taas hirvittävä kansalaistaistelu jostain valtavan tärkeästä asiasta, joka todellisuudessa ei auta pätkääkään tavallista ihmistä.

Mielenkiintoista on ollut se, että Ev.lut. kirkonkin pitää vihkiä nuo parit kirkolliseen avioliittoon. Jos oikein ymmärrän, niin homot vaativat kirkollista vihkimistä, koska ovat uskovaisia! Voi tavaton, minkä sortin uskovaisia he sitten ovat? Eivät ainakaan Raamattuun, koska siellä homous tuomitaan synniksi monessa kohdassa. Kaikkihan me syntiä tehdään mutta emme vaadi kirkkoa hyväksymään sitä. Tätä hyväksyntää vaativat jo monet papitkin ja pitää ihmetellä, mihinkähän Raamattuun he uskovat ja opettavat seurakuntalaisetkin uskomaan. Tulee mieleen Jeesuksen sanat, että olisi parempi, kun myllynkivi ripustettaisiin kaulaan ja upotettaisi meren syvyyteen sellainen ihminen, joka johdattaa tahallaan harhaan toisen lähimmäisen. Tätähän luterilaiset papit tekevät yhä enenevässä määrin. Tätä tehdään muka sillä perusteella, että kirkon pitää uudistua ja nykyaikaistua. Tottakai uudistuakin pitää mutta vain sellaisissa asioissa, joita ei aiemmin ole tullut esiin. Niitä on kuitenkin yllättävän vähän, koska ihmiset ja heidän syntinsä ovat olleet keskuudessamme kauan.

Maalliseen lainsäädäntöön ei kirkko eikä varsinkaan Raamattu voi puuttua eikä lainsäätäjien tarvitse siitä välittää. Lakikaan ei kuitenkaan voi missään yhteydessä päättää sitä, että joku asia on syntiä tai sitten ei ole. Se on uskovaisten ihmisten oma asia eikä siihen saa eikä voi puuttua. Luterilaisen kirkon tulee olla puhdasoppinen eikä harhautua maallisen vallan vietäväksi. Raamatussa ei ole sellaisia oppeja, jotka sallivat laittomuuksia.

Kun tuo homolaki tulee voimaan, vaaditaan kirkon noudattavan lakia ja vihkivän myös kirkolliseen avioliittoon homoparit. Eli vedotaan siihen, ettei kirkko voi "rikkoa lakia". Keskustelussa ei ole käynyt selville, pitääkö kaikkien kirkkokuntien vihkiä samoin perustein homoparit. Rikkovatko katoliset, ortodoksit, muslimit, juutalaiset jne. myös lakia, jos eivät tätä vihkimistä suorita vai koskeeko tämä vain luterilaisia? Jos laki on säädetty noin valikoivaksi, pitää seuraavaksi asettaa jo perustuslakikin kyseenalaiseksi, koska kansalaiset eivät ole tasavertaisia lain edessä.

Tähän on tultu ja seuraavaa siirtoa seksuaalisia taipumuksia sekä niiden lainmukaista hyväksymistä odotellessa voi vain jäädä ihmettelemään, onko vuorossa pian esimerkiksi pedofiilit? Kyllä kirkko varmaan senkin hyväksyy. Toisaalta ei sitä voi ihmetelläkään, kun luterilaista kirkkoa johtaa Mäkisen kaltainen harhaoppinen arkkipiispa.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

HEJA NORGE!

Hiihdon mm-kisoja seuratessa on taas tullut monenlaisia ajatuksia norskeista. Aikaisemmin totesin jo norjalaisten puhtauden dopingista mutta jälkeenpäin käsitykseni ovat vain vahvistuneet. Ensinnäkin on jännää, että Norjan hiihtoliitto antaa mitättömiä kilpailukieltoja kärähtäneille hiihtäjilleen. Se on niin järjestelmällistä toimintaa, että norjalaisille hiihtäjille olisi annettava vastaava totaalinen kilpailukielto kuin venäläisille yleisurheilijoillekin. Sellainen hyssyttely ja anteeksianto omille urheilijoille on minusta koko Norjan valtion hyväksymää toimintaa. Menestyminen on tärkeämpää kuin se, miten tulokset saavutetaan.

Katsellessani taas kerran Maarit Björgenin "pussihousuja" tulee mieleen, minkälaista kaurapuuroa hän on syönyt. Toisaalta Maaritin pitäisi ehkä kilpailla miesten sarjassa. Niin, onkohan hänen "varustuksensa" edes naisen? Maaritillehan on sallittu ainoana maailmassa sellainen astmalääke, joka on kaikilta muilta kielletty vaikka hänellä ei ole edes astmaa!!!! Maaritille ei varmaan ole tehty yhtään doping-testiä harjoituskautenaan mutta ei varmaan muillekaan norjalaisille.

Tänään norskit kunnostautuivat myös mömmöjen  käytön lisäksi erittäin epäurheilijamaisiksi, kun Iversen taklasi Niskasen kumoon. Siinä oli kai tarkoitus vain kiilata Niskasen eteen mutta Iivo oli niin nopea, että Iversen kaatui itsekin ja menetti samalla varman hopeamitalin. Jos Norja olisi toiminut urheilijamaisesti, olisi Norjan hiihtoliitto pyytänyt Suomen hiihtoliitolta julkisesti anteeksi. Iversenin olisi myös pitänyt henkilökohtaisesti pyytää julkisesti anteeksi Samilta ja Iivolta. Tämä olisi ollut reilua ja urheilullista. Iversenin olisi kuulunut saada myös sanktioita omalta liitoltaan mutta saikin vain sen myötätunnon, joka olisi kuulunut suomalaisille. Iversen itkeskeli kilpailun jälkeen mutta ei tekoaan, vaan sitä, ettei teko onnistunut hänen suunnittelemallaan tavalla. Norjalaiset ovat niin surkeaa sakkia, että heille olisi sopinut sekin, että Norjan huoltajat olisivat suorittaneet tuon taklauksen.

Milloinkahan saadaan FIS putsattua norskeista? Siitä voisi aloittaa hiihtourheilun tervehdyttäminen ja saneeraus kansainvälisessä toiminnassa. Norjalaiset voisivat sitten tehdä kansallisessa toiminnassaan, mitä tahtovat. Luulenpa, että Lahden kisojen koko norjalaistörkyä ei ole edes vielä nähty.

maanantai 20. helmikuuta 2017

MEDIA

Jotenkin on viime päivinä ja varsinkin Trumpin presidenttikauden heti alkaessa noussut esiin median asema demokraattisissa yhteiskunnissa. Olemme tottuneet siihen, että diktatuureissa vapaasta mediasta ei ole tietoakaan. Kaikki tiedotusvälineet ovat valtaapitävien hallussa. Kaikki muut mediat tukahdutetaan nopeasti. Usein ne joutuvat siirtämään toimintansa "maan alle" mutta tekijät saavat silti pelätä henkensä puolesta. On suorastaan ihme, että totuuden palo antaa rohkeutta toimia vaikeissa olosuhteissa.

Trump pyrkii vauhdilla tukahduttamaan, ei vain USA.n , vaan koko maailman vapaan tiedonvälityksen. Hän noudattaa taktiikkana sodankäynnistä tuttua "salamasotaa"! Nopealla rynnäköllä vaiennetaan valmistautumaton vastustaja. Kun vastustaja on nujerrettu, tulee tilalle hallinnon yksi ja ainoa media, joka julistaa valtaapitävien oikeutuksen kaikkiin pöyristyttäviinkin tekoihin. Trumpin kohdalla voidaan ottaa liian kevyesti nämä hyökkäykset, sillä ei ole mitenkään varmaa, että vapaata mediaa enää kauan on ja demokratia on tätä kautta vakavasti uhattuna.

Kolmekymmentäluvulla Hitler onnistui tekemään tehokkaasti juuri median ja demokratian tehottomiksi väittämällä niitä tiettyjen saksalaisvastaisten anarkistiryhmien provokaatioksi. Trump käyttää samaa metodia omassa hallinnossaan. Voidaan perustellusti sanoa, että Hitlerin opit ja fasismi ovat hyvällä alulla USA.ssa. Muu maailma seuraa kuin kiltti koira näitä törkeyksiä pistämättä rikkaa ristiin vastustaakseen. Tulee mieleen Englannin pääministeri Chamberlain, joka saapui Lontooseen kuin voittaja ilmoittaessaan sopimuksesta Hitlerin kanssa. Mutta miten sitten kävikään, tiedämme nyt varsin hyvin.

Vladimir Putin on todellinen hengenheimolainen Trumpin kanssa. Putin on jo onnistunut vaientamaan kaiken vastarinnan ja opposition Venäjällä, joten tässä ovat oikein veljekset löytäneet toisensa kuten Hitler ja Mussolini sekä miksi ei myös Japanin keisari. Onhan näitä diktaattoreja ollut koko ajan maailmassa mutta heillä ei ole ollut sellaista taloudellista eikä varsinkaan sotilaallista valtaa kuin edellä mainituilla.

Suomessakin on ollut sortoaika vaikka olemme olleet itsenäisiä. Varsinkin kolmekymmentäluvulla riehunut Lapuan Liike toimi valtaapitävien siunauksella. Silloin työväestöä ja varsinkin vapaata mediaa kohdeltiin avoimen väkivaltaisesti. Opposition lehdistön toimituksia ja painoja tuhottiin sekä toimittajia "muilutettiin" ja pahoinpideltiin. No, onneksi tämä aika on ohi vai onko? Sipilän hallituksen aikana on noussut samanlainen fasistinen järjestys! Sipilä haukkuu median ja pyrkii rajoittamaan sen vapaata toimintaa. Kaikenlainen arvostelu tuomitaan ja estetään. Parhaiten tämän on havainnut YLE.n toiminnan sabotoinnista. Eri mieltä olevat toimittajat vaiennetaan tavalla tai toisella. Toimittajia erotetaan tai savustetaan pois. Lehdistöä painostetaan monin Hallituksen teoin, jotka hankaloittavat ja rasittavat niiden toimia.

Mitä eroa on Trumpilla ja maanjäristyksellä? Maanjäristyksen jäljiltä jää jotain ehjäksi! Vapaa maailma saa tällä tiellä alkaa valmistautumaan demokratian jääkauteen! Trumpilla on maailman vahvin ydinasearsenaali. Hän tulee epäröimättä käyttämään sitä, jos kokee olevansa henkilökohtaisesti uhattuna. Amerikan edulla ei ole mitään merkitystä tuossa tilanteessa. Jääkausi saattaa siis olla mahdollista myös kirjaimellisesti. Toivottavasti ennustukseni ei toteudu!!!!!


perjantai 3. helmikuuta 2017

KAKSOISKANSALAISUUS

Tämä aihe tuntuu tulleen kuin puun takaa ongelmaksi Suomessa. Ongelman on aiheuttanut oikeastaan se, että ei saisi julkisesti sanoa kaksoiskansalaisuudesta olevan estettä tiettyihin tehtäviin.

Puidaanpa nyt tuo käsite kaksoiskansalaisuudesta aivan aluksi. Pitäydyn tässä yhteydessä käsittelemään vain sellaisia henkilöitä, joilla on sekä Suomen että Venäjän kansalaisuus ja passi. Muistaakseni vähän yli vuosi sitten kyseltiin tällaisilta henkilöiltä lojaliteettiä kriisitilanteessa. Nämä henkilöt ovat siis syntyperältään venäläisiä ja tilannetta pitää tarkastella tätä taustaa vasten. Kaikki vastasivat, että jos syntyisi konflikti Venäjän ja Suomen välillä, tilanne olisi vaikea mutta he eivät voisi asettua Venäjää vastaan, jos/kun sen johto näin edellyttäisi.

Minusta asia olisi juuri sellainen, että kyllä sen oman maan etu asetetaan asuinvaltion edun edelle. Ajatellaanpa suomalaisia kaksoiskansalaisia. Kyllä suomalainenkin on lojaali ensisijaisesti Suomelle paitsi Johan Bäckman. Kriisitilanne, joka käytännössä tarkoittaan sotilaallista konfliktia on niin äärimmäinen asia, että jokainen ihminen joutuu asettamaan arvomaailmansa tätä taustaa vasten.

On aivan selvä asia, että koko Puolustusvoimat on alue, joka on eristettävä kaksoiskansalaisilta ja yleensäkin niiltä, jotka ovat syntyperältään venäläisiä. En muuten olisi lainkaan varma, että kaikki suomenruotsalaisetkaan olisivat lojaaleja Suomelle, jos konflikti tulisi Ruotsin kanssa. Onneksi tuo mahdollisuus on vain teoreettinen. Sitä vastoin konflikteja Venäjän kanssa on ollut Suomen historiassa muistaakseni ainakin toista sataa. 

Jos tällä hetkellä todetaan, ettei konkreettista vaaraa konfliktista ole, se on vain kiinni Venäjän nykyjohdosta, jonka senkin on huomattu olevan melkoisen epävakaa esimerkiksi Ukrainan tilanteessa. Poliittiset valtasuhteet voivat muuttua milloin tahansa ja voivat aiheuttaa vakavia seuraamuksia. Suomen pitää olla valmis vastaamaan mahdollisimman  tehokkaasti haasteisiin, jotka poikkeavat hyvinkin paljon nykytilanteesta.

Lopputoteamuksena voisi sanoa, että kaikkiin riskitekijöihin pitää varautua huolella eikä yleisellä hyssyttelyllä asioita paranneta. Rauha säilytetään parhaiten valmistautumalla sotaan!