KILPAILUKYKY
Tässä on viimepäivinä taitettu peistä kilpailukyvyn lisäämiseksi. Tavoite on hyvä ja kannatettava mutta tapa, miten sitä tehdään on kyllä todella syvältä. Ensinnäkin Hallitus keskustelee EK.n kanssa ja sopii, miten yhteiskuntasopimus rakennetaan leikkaamalla työvoimakustannuksia vain työntekijöiden tulotasoa heikentämällä vaikka se tapahtuisi sitten työaikaa pidentämälläkin.
Kun palkansaajajärjestöt, SAK etunenässä, eivät voineet mitenkään hyväksyä kertaheitolla kymmenien vuosien työn mitätöimistä, Hallitus ilmoitti kylmästi leikkauslistasta, jolla heitettiin lapsikin pesuveden mukana pois.
No miten sitä kilpailukykyä sitten esimerkiksi Saksaan verrattuna parannetaan? Suoranaista tulotasoakin voidaan laskea ostovoiman heikentymättä! Miten tällainen sitten onnistuu, on ihan selvää? Vanha sanonta on, että eivät ne suuret tulot auta vaan pienet menot. Jos saksalaisella duunarilla olisikin pienemmät tulot, niin on hänellä vastaavasti paljon pienemmät menotkin. Väitän, että saksalaisella duunarilla on paljon parempi ostovoima kuin suomalaisella. Tämä ei ole pelkästään tulopoliittinen kysymys, vaan asialla on paljon kerrannaisvaikutuksia. Kun on enemmän ostovoimaa, niin kulutetaan enemmän ja pyöritetään osaltaan maan taloutta sekä kotimarkkinoita. Tuhannen taalan tai euron kysymys onkin, miksi asiat ovat näin? Asiaan on yksinkertainen vastaus Suomessa ovat ylivoimaisesti Euroopan korkeimmat päivittäistavara- ja etunenässä ruokatavaroiden hinnat. Hinnan muodostusta katsottaessa, voidaan havaita, että myyntikate on jopa kaksinkertainen muiden EU-maiden vastaaviin verrattuna. Voisiko Hallitus tehdä tälle asialle jotain, koska hintakilpailu ei toimi ulkomaisten kilpailijoiden, Lidliä lukuun ottamatta, puuttuessa. Tämä johtuu pääasiassa Suomen pienistä markkinoista ja harvasta asutuksesta. Tämä viimeksi mainittukin asia on Suomen hallitusten politiikan seurausta, kun kaikki pitää olla Helsingin seudulla.
Varsinkaan AKAVA.lle ei sovi palkkojen leikkaus mutta työajan pidennys kyllä. Itse olen työskennellyt pääosin tavallisena duunarina mutta neljänneksen kuitenkin ylempänä toimihenkilönä. Siispä tiedän mistä puhun, kun sanon, että työaika on hyvin venyvä käsite ylemmille toimihenkilöille! Heillä ei ole yleisesti ollenkaan työajan seurantaa ja vaikka olisikin, niin voi jonkun syyn vuoksi aina poistua työpaikaltaan hoitamaan niitä tai näitä asioita. Jos tästä ilmoittaa, niin useimmiten riittää, kun sanoo sihteerille olevansa jollain asialla jonkin aikaa tai vaikkapa puoli päivää. Tarkat ruoka- tai kahvitauot eivät koske AKAVAlaisia. Jos tarjoaa vieraalleen kahvit tai aterian, saa sen siinä kuin huomaamatta itsekin. Tavallinen duunari huonoissa työolosuhteissaan voi vain nähdä unta tuosta. Hän on kellokortin orja ja pakotettu olemaan täsmällinen. Muutamat myöhästymiset saavat jo aikaan huomautuksen, varoituksen ja jopa irtisanomisen. AKAVAlaista katsotaan läpi sormien. Näistä syistä johtuu AKAVA.n halu suostua "työajan" pidennykseen. Työolosuhteiden uudistamisen pitäisi olla etusijalla alettaessa tehdä jotain yhteiskuntasopimusta mutta nykyhallituksella ei ole edes käsitystä työolosuhteista.
Palkkauksessa voitaisi siirtyä tulospalkkaukseen. Sitä on Suomessakin kokeiltu mutta torpattu sitten lähinnä työnantajan toimesta. Palkkaustapa olisi kuitenkin mahdollisimman oikeudenmukainen, koska kaikki saisivat yrityksen tuloksesta saman verran hyvää. Kaikilla lähetistä johtajaan olisi ensin sovittu peruspalkka, joka tietysti työpanoksesta johtuen olisi henkilö- ja tehtäväkohtainen. Aika suuren osan voisi sitten jakaa lisäksi, jos yritys, ja tässä yhteydessä varsinkin vientiyritys, tekisi hyvää tulosta. Tämä motivoisi koko henkilökuntaa puhaltamaan yhteen hiileen. Jotta kaikki olisi toteutettu mahdollisimman oikein ja rehellisesti, pitäisi yritysten hallituksissa olla myös henkilöstön edustajat. Tätäkin on kokeiltu ja hyväksi havaittu. Henkilöstön määrään liittyvät yt-menettelytkin voisivat keventyä huomattavasti. Nykyisin käytössä olevat ylemmän johdon optiot ovat yritysmaailmassa sairas ilmiö ja niistä on luovuttava. Tulospalkkaus on reilu ja tasapuolinen niin henkilöstölle kuin yrityksellekin.
Suomessa on vaikeaa "diskuteerata" Ruotsin malliin ja se taas johtuu epäluuloista työnantajan sekä työntekijöiden välillä. Oikeastaan molemmat luulevat, että toinen yrittää vetää välistä. Historiallinen tausta lähtee jo torppariajoista ja sen jälkeen syntyneistä tapahtumista, joita ei vieläkään tuomaan esiin ja selvittämään. Näistä taustoista johtuen on vaikeaa toteuttaa vilpitöntä yhteiskuntasopimista. Nykyinen Hallitus ei ole sitä edes yrittänyt päinvastoin vain kiristänyt ilmapiiriä murentaen sitäkin vähää yhteiskuntasopua, jota vaivoin on saatu rakennettua vuosikymmenten ajan. Hallitus ja EK ovat unohtaneet, että huomennakin täytyy elää. TÄYTYYKÖ KAIKKI JATKOSSA TEHDÄ RIIDELLEN JA EPÄSOVUSSA? Jos näin on, Suomella on todella vaikeat ajat edessä. Toivottavasti sopu löytyy ja jatkossa sanelupolitiikan sijaan diskuteerataan.
