maanantai 30. tammikuuta 2017

TRUMP(ETTI)

Tuo otsikko sopii ja kuvaa oikeastaan hyvin USA.n uutta presidenttiä. Ensinnäkin Trumpin esiintyminen on juuri tuollaista trumpetin törähtelyä mutta huonon soittajan tekemänä. Toisaalta Trump myöskin petti pahan kerran koko USA.n kansan tekemällä ne kaikki törkeydet, joista melusi vaalikampanjassaan.

Muurin rakentaminen Meksikon rajalle on historian kaivamista uudelleen esiin. Muureja on aina rakennettu mutta aina ne ovat sortuneet tai niiden ali on kaivettu tai yli lennetty. Kiinalaiset rakensivat jo aikoinaan muurin, joka ei tosin sortunut mutta ei sillä muuta merkitystä enää ole kuin olla turistinähtävyytenä eikä muurilla ollut oikeastaan koskaan merkittävämpää käytännön merkitystä. Maginot-linja Ranskan ja Saksan rajalla oli aikansa upeimpia mutta oli hyödytön jo I Maailmansodassa, kun saksalaiset lensivät sen yli tai kiersivät sen. Berliinin muuri sortui, koska maailma vain yksinkertaisesti muuttui. Esimerkkejä on historian alkuhetkistä alkaen.

Viime päivien toinen moka oli Trumpin päätös sulkea seitsemän islamistista maata matkustuskieltoon USA.han. Trump ei tullut ajatelleeksi, jos hän nyt yleensä jotain ajattelee, että tällä päätöksellä Trump sulkee USA.n laajasti pois kaikesta kansainvälisestä toiminnasta. Otetaanpa aluksi vaikka urheilu, jossa on edustettuna periaatteessa kaikki maailman maat. Tällaisia urheilutapahtumia ei voida järjestää USA.ssa, koska useat maat eivät voi niihin osallistua. Sama koskee valtavaa määrää erilaisia muita kansainvälisiä tapahtumia. Esimerkkinä voisi olla vaikka YK, jonka päämaja kai täytyy pikaisesti siirtää muualle, koska osa sen jäsenmaista suljetaan pois toiminnasta. Esimerkkejä löytyy pilvin pimein. Mielenkiintoista on, että monet muslimivaltiot, kuten Saudi Arabia, eivät ole boikottilistalla.

Trump on nyt lähtenyt sellaiselle tielle, jolta hän luulee selviävänsä voittajana mutta historia osoittaa, ettei kukaan ole siitä selvinnyt. Trump kuvittelee, että hän sulkee muun maailman USA.n ulkopuolelle mutta siinä käy päinvastoin eli Trump sulkee USA.n muun maailman ulkopuolelle. Joku voisi lahjoittaa hänelle pallokartan, josta voi kätevästi katsoa, mitä se merkitsee. Kaikki Trumpin toimenpiteet ovat tuhoon tuomitut. Hän voi aloittaa vaikka ydinsodan mutta siinäkin lakkaa USA olemasta. Toki koko ihmiskunta häviää mutta ei tuhoudu kokonaan. Aina jää sopeutumiskykyisiä ihmisiä jäljelle, jotka nousevat tuhkasta. Järjestäytynyt maailma toki lakkaa olemasta mutta ehkä uusi ja parempi on tulossa tilalle. Tuollainen järjenvastainen toiminta, jossa ei välitetä mistään mitään voi olla kyllä mahdollista, jos vallassa on henkilö, jolla on riittävästi valtaa ja aseita. Tuollainen henkilö ei välttämättä välitä edes siitä, miten hänelle itselleen käy. Toivottavasti olen väärässä otsikkoni henkilön suhteen, aika näyttää.

Jotenkin tuntuu murheelliselta, että Trumpin ainoa kaveri on Vladimir Putin! Kun heitä tarkastelee, niin he ovat molemmat samanlaisia. Molemmilla on "napoleonkompleksi", jossa jotenkin vähäinen ihminen kokee joko kokonsa tai mielensä puolesta olevansa vähäpätöinen. Trump on jo nyt erottanut oikeusministerinsä, joka ei tulkinnut lakia Trumpin haluamalla tavalla. Niin, nyt siis oli kysymyksessä Trump eikä Putin. Keinot ja lääkkeet tuntuvat olevan molemmilla samanlaiset. Kaikki vastustajat eliminoidaan tavalla tai toisella. Tämä kannattaa muistaa myös USA.ssa. Luonnollinen kuolema voi saada uusia ulottuvuuksia kuten Venäjällä. Vaivalla vuosisatojen aikana rakennettu demokratia voi romuttua muutamassa päivässä. Monet kuvittelevat, että korjataan tehty virhe mutta antaako Trump siihen enää mahdollisuutta, Putin ei antanut? Tosin Trump on sen verran iäkkäämpi kuin Putin, että poistunee aikaisemmin mutta ehtii tehdä paljon vahinkoa ennen sitä. Joka tapauksessa ei ole epäilystä, mistä keskusteltiin Trumpin ja Putinin välisessä pitkässä puhelinkeskustelussa.

Trump voisi ottaa käyttöön myös Pohjois-Korealaisen hallintomallin. Siinä kaikki tekevät kuin valtavassa kuorossa juuri ohjatulla tavalla. Kuolemanrangaistukset voisi pistää uusiksi ja telottaa niin kuin Pohjois-Korean puolustusministeri it-tykillä! Hänhän uskalsi torkahtaa, kun suuri johtaja puhui.

Oletteko muuten kiinnittäneet huomiota varsinkin Trumpin poikaan? Hän on täysin ilmeetön ja autistisen oloinen. Tuollainen nuori voi olla vain täysin alistettu ja kotikiusattu. Ajattelin verrata Trumpia erääseen samalla etunimellä olevaan sarjakuvahahmoon mutta se olisi ollut tuon hahmon pilkkaamista. MOT.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti