torstai 24. syyskuuta 2015

KILPAILUKYKY


Tässä on viimepäivinä taitettu peistä kilpailukyvyn lisäämiseksi. Tavoite on hyvä ja kannatettava mutta tapa, miten sitä tehdään on kyllä todella syvältä. Ensinnäkin Hallitus keskustelee EK.n kanssa ja sopii, miten yhteiskuntasopimus rakennetaan leikkaamalla työvoimakustannuksia vain työntekijöiden tulotasoa heikentämällä vaikka se tapahtuisi sitten työaikaa pidentämälläkin.

Kun palkansaajajärjestöt, SAK etunenässä, eivät voineet mitenkään hyväksyä kertaheitolla kymmenien vuosien työn mitätöimistä, Hallitus ilmoitti kylmästi leikkauslistasta, jolla heitettiin lapsikin pesuveden mukana pois.

No miten sitä kilpailukykyä sitten esimerkiksi Saksaan verrattuna parannetaan? Suoranaista tulotasoakin voidaan laskea ostovoiman heikentymättä! Miten tällainen sitten onnistuu, on ihan selvää? Vanha sanonta on, että eivät ne suuret tulot auta vaan pienet menot. Jos saksalaisella duunarilla olisikin pienemmät tulot, niin on hänellä vastaavasti paljon pienemmät menotkin. Väitän, että saksalaisella duunarilla on paljon parempi ostovoima kuin suomalaisella. Tämä ei ole pelkästään tulopoliittinen kysymys, vaan asialla on paljon kerrannaisvaikutuksia. Kun on enemmän ostovoimaa, niin kulutetaan enemmän ja pyöritetään osaltaan maan taloutta sekä kotimarkkinoita. Tuhannen taalan tai euron kysymys onkin, miksi asiat ovat näin? Asiaan on yksinkertainen vastaus Suomessa ovat ylivoimaisesti Euroopan korkeimmat päivittäistavara- ja etunenässä ruokatavaroiden hinnat. Hinnan muodostusta katsottaessa, voidaan havaita, että myyntikate on jopa kaksinkertainen muiden EU-maiden vastaaviin verrattuna. Voisiko Hallitus tehdä tälle asialle jotain, koska hintakilpailu ei toimi ulkomaisten kilpailijoiden, Lidliä lukuun ottamatta, puuttuessa. Tämä johtuu pääasiassa Suomen pienistä markkinoista ja harvasta asutuksesta. Tämä viimeksi mainittukin asia on Suomen hallitusten politiikan seurausta, kun kaikki pitää olla Helsingin seudulla.

Varsinkaan AKAVA.lle ei sovi palkkojen leikkaus mutta työajan pidennys kyllä. Itse olen työskennellyt pääosin tavallisena duunarina mutta neljänneksen kuitenkin ylempänä toimihenkilönä. Siispä tiedän mistä puhun, kun sanon, että työaika on hyvin venyvä käsite ylemmille toimihenkilöille! Heillä ei ole yleisesti ollenkaan työajan seurantaa ja vaikka olisikin, niin voi jonkun syyn vuoksi aina poistua työpaikaltaan hoitamaan niitä tai näitä asioita. Jos tästä ilmoittaa, niin useimmiten riittää, kun sanoo sihteerille olevansa jollain asialla jonkin aikaa tai vaikkapa puoli päivää. Tarkat ruoka- tai kahvitauot eivät koske AKAVAlaisia. Jos tarjoaa vieraalleen kahvit tai aterian, saa sen siinä kuin huomaamatta itsekin. Tavallinen duunari huonoissa työolosuhteissaan voi vain nähdä unta tuosta. Hän on kellokortin orja ja pakotettu olemaan täsmällinen. Muutamat myöhästymiset saavat jo aikaan huomautuksen, varoituksen ja jopa irtisanomisen. AKAVAlaista katsotaan läpi sormien. Näistä syistä johtuu AKAVA.n halu suostua "työajan" pidennykseen. Työolosuhteiden uudistamisen pitäisi olla etusijalla alettaessa tehdä jotain yhteiskuntasopimusta mutta nykyhallituksella ei ole edes käsitystä työolosuhteista.

Palkkauksessa voitaisi siirtyä tulospalkkaukseen. Sitä on Suomessakin kokeiltu mutta torpattu sitten lähinnä työnantajan toimesta. Palkkaustapa olisi kuitenkin mahdollisimman oikeudenmukainen, koska kaikki saisivat yrityksen tuloksesta saman verran hyvää. Kaikilla lähetistä johtajaan olisi ensin sovittu peruspalkka, joka tietysti työpanoksesta johtuen olisi henkilö- ja tehtäväkohtainen. Aika suuren osan voisi sitten jakaa lisäksi, jos yritys, ja tässä yhteydessä varsinkin vientiyritys, tekisi hyvää tulosta. Tämä motivoisi koko henkilökuntaa puhaltamaan yhteen hiileen. Jotta kaikki olisi toteutettu mahdollisimman oikein ja rehellisesti, pitäisi yritysten hallituksissa olla myös henkilöstön edustajat. Tätäkin on kokeiltu ja hyväksi havaittu. Henkilöstön määrään liittyvät yt-menettelytkin voisivat keventyä huomattavasti. Nykyisin käytössä olevat ylemmän johdon optiot ovat yritysmaailmassa sairas ilmiö ja niistä on luovuttava. Tulospalkkaus on reilu ja tasapuolinen niin henkilöstölle kuin yrityksellekin.

Suomessa on vaikeaa "diskuteerata" Ruotsin malliin ja se taas johtuu epäluuloista työnantajan sekä työntekijöiden välillä. Oikeastaan molemmat luulevat, että toinen yrittää vetää välistä. Historiallinen tausta lähtee jo torppariajoista ja sen jälkeen syntyneistä tapahtumista, joita ei vieläkään tuomaan esiin ja  selvittämään. Näistä taustoista johtuen on vaikeaa toteuttaa vilpitöntä yhteiskuntasopimista. Nykyinen Hallitus ei ole sitä edes yrittänyt päinvastoin vain kiristänyt ilmapiiriä murentaen sitäkin vähää yhteiskuntasopua, jota vaivoin on saatu rakennettua vuosikymmenten ajan. Hallitus ja EK ovat unohtaneet, että huomennakin täytyy elää. TÄYTYYKÖ KAIKKI JATKOSSA TEHDÄ RIIDELLEN JA EPÄSOVUSSA? Jos näin on, Suomella on todella vaikeat ajat edessä. Toivottavasti sopu löytyy ja jatkossa sanelupolitiikan sijaan diskuteerataan.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

INTERNET-PALVELUT


Olen tästä aiheesta kirjoittanut paljonkin lehtiin ja tähän nettiinkin. Nykyaikana kuvitellaan, että operaattorien lupaukset ovat faktaa. Asiakkaan ja palvelun toimittajalla näyttää olevan aivan eri käsitys velvollisuuksista! Operaattorin mielestä asiakkaan tulee tunnollisesti maksaa palvelusta, saa hän sitä tai ei.

Suomessa homma toimii jotenkuten mutta sielläkin varsinkin langattomien yhteyksien osalta luvataan vaikka mitä. Huippunopeita yhteyksiä myydään suu vaahdossa vaikka vanhempikaan tekniikka ei toimi edes suurimmissa taajamissa. Vanhaa puhelinverkkoa ei pidetä kunnossa tai sitten joudut maksamaan tosi paljon sen uusimisesta. Niinpä nettinopeuksia joudutaan pudottamaan vanhan kupariverkon heikosta kunnosta johtuen. Operaattorit eivät ole mielestään missään vastuussa katteettomista lupauksistaan. Suomessa on vielä huonona puolena liian pieni kilpailu.

Espanja on tässä suhteessa varsinainen “villi-länsi”. Operaattoreja on pilvin pimein mutta ei se auta, kun kaikki toimivat samoin periaattein tai ovat oikeastaan toimimatta. Operaattorin vaihtamisesta ei siis ole apua, vaikka on tullut eräänlainen epätoivottu “kansallisharrastus”. Käytännössä jokainen voi havaita jatkuvan operaattorin vaihdon katsomalla omasta koneestaan vapaita verkkoja naapurustossa. Vaikka et pääse siihen verkkoon sisälle, näet jatkuvan vaihtuvuuden operaattorin nimestä. Nyt kesän aikana lähes kaikki ovat vaihtaneet naapurissani operaattoria.

Kyllä pitäisi Espanjan valtionkin ottavan kiinni mokomaan toimintaan. Paras keino on kunnon sanktio tai ainakin korvausvelvollisuus. Jos yhteys ei toimi luvatulla tavalla, niin kuukauden maksu pois. Eiköhän tuo opeta toimimaan kunnolla asiakasta kohtaan. Kontrolli toimivuuteen voidaan saada esimerkiksi siten, että joku todistaa toimimattomuuden vaikka vain kerran. Sitten operaattori joutuu todistamaan, ettei katkoksia ole enemmän. Tahallisesta laiminlyönnistä vielä lisäksi rikosseuraamus.

Tämänkin kirjoitukseni teen varmuuden vuoksi ensin tekstinkäsittelyllä ja siirrän vasta sitten Blomiini. Varsin mittavaa vahinkoa voi asiakkaalle syntyä esimerkiksi pankkiyhteyksien puuttumattomuudesta tai häiriöstä. Vahingon korvaajan pitää ehdottomasti olla operaattorin.

torstai 12. helmikuuta 2015

AJATTELEMISEN AIHETTA



 

 

 

Ajattelemisen aihetta


 



Olipa vuosia sitten valtava omenapuu. Pieni poika ihaili sitä ja joka päivä hän leikki puun lähellä. Hän kiipesi puun latvaan ja puu antoi mukavasti varjoa. Hän piti puusta ja puu hänestä. Mutta aika kului ja pikkupoika kasvoi, eikä hän enää leikkinyt puussa. Eräänä päivänä hän kuitenkin tuli puun luo ja kuuli puun sanovan surullisena: “Leikitkö kanssani?”

Poika vastasi: “Enää en ole se lapsi, joka leikkii kanssasi. Nyt haluan leikkikaluja ja tarvitsen rahaa niiden ostamiseen.”

Puu sanoi: “Valitettavasti minulla ei ole rahaa mutta ota kuitenkin minun omenani ja myy ne. Näin saat rahaa leluihin.”

Poika ilostui. Hän otti kaikki omenat, sai rahaa leluihin ja puu oli taas onnellinen. Sen jälkeen, kun poika oli saanut rahat, hän ei palannutkaan puun luo ja puu tuli jälleen surulliseksi.

Paljon myöhemmin poika eräänä päivänä palasi puun luo ja puu kysyi ilahtuneena: “Tulitko leikkimään kanssani?”

“Minulla ei ole aikaa leikkiä”, sanoi nuorukainen. “Minun täytyy tehdä työtä perheeni vuoksi. Tarvitsen talon vaimolleni ja lapsilleni. Voitko auttaa?” Valitettavasti minulla ei ole taloa mutta voit sahata oksistani lautoja ja rakentaa talosi.”

Näin nuori tekikin, sahasi kaikki oksat ja puu oli jälleen iloinen. Tämän jälkeen nuori mies ei enää palannut puun luo ja puu sai elää yksinäisenä surullisena.

Eräänä kauniina kevätpäivänä mies palasi ja puu tästä ilahtumaan.

“Tulitko leikkimään kanssani”, kysyi puu.

Mies sanoi olevansa surullinen ja vanhenevansa.

“Haluaisin veneen purjehtiakseni ja levätäkseni. Voitko sitä minulle antaa?.

Ja puu vastasi: “Voit käyttää runkoani ja tehdä siitä veneen. Sillä voit purjehtia ja tulla onnelliseksi.”

Mies kaatoi puun ja teki siitä veneen, jolla hän lähti purjehtimaan kauas. Lopulta hän vuosien kuluttua palasi ja puu sanoi: “Valitettavasti minulla ei ole enää sinulle mitään annettavaa, ei edes omenia.”

Mies vastasi: “Minulla ei ole hampaita, eikä voimia niitä kuoria, koska nyt olen jo vanha.”

Tuolloin omenapuu vastasi kyyneleet silmissä: “Itse asiassa minulla ei ole sinulle mitään annettavaa. Ainoa, mitä minulla on jäljellä, ovat minun juureni.” Mies sanoi, ettei hän paljoa tarvinnut, vain paikan, jossa voi levätä.

“Olen niin väsynyt vuosien raatamisesta.”

“Hyvä, vanhan puun juuret ovat ihanteellinen paikka levätä. Istu kanssani ja lepää.”

Mies istuutui ja puu oli jälleen onnellinen ja hymyili.

Tämä voisi olla jokaisen meidän tarinamme. Kun olemme lapsia, rakastamme ja leikimme äidin ja isän kanssa. Kun kasvamme, jätämme heidät, palataksemme vain, kun tarvitsemme heiltä jotakin tai, kun meillä on ongelmia. Tapahtui mitä tahansa, he ovat aina paikalla meitä auttamassa. Saatat ajatella, että nuorukainen oli puulle julma mutta näin me todella nykyisin kohtelemme vanhempiamme. Arvostamme heitä, kun he ovat lähellämme ja kun heitä ei enää ole, saamme voimamme siitä elävästä rakkauden liekistä, jonka sydämissämme heistä kannamme, kun meitä väsyttää.

Tällaista ajattelemisen aihetta antoi Colegio Ecosin eräs oppilas isovanhempain päivän Dia de los Supernabuelos, kunniaksi tehdyssä lehtisessä, josta Para Pensar-tarina on vapaasti espanjasta käännetty.

Tässä vielä erään oppilaan toive.

Querida Abuela mia, Rakas isoäitini,

Sólo le pido a Dia pyydän Jumalalta,

Que cuando sea Major, että aikuiseksi tullessani

Tú aún estés conmigo olisit vielä kanssani


Juan Santana 6 lk. E.P.

Tämä teksti on aikaisemmin julkaistu Ole-lehdessä ja tämän julkaisuun on saatu Ole-kustantamon lupa.

SUVAITSEVAISUUS

SUVAITSEVAISUUS


Jos et koskaan aio jäädä eläkkeelle, tulla vanhaksi, vammautua tai sairastua, ei sinun kannata jatkaa tämän jutun lukemista pidempään.

Suvaitsevaisuus on hieno sana, jota nykyisin käytetään aika usein. On vain niin, että pitää olla tasapuolinen ja suvaitsevainen joissain yhteyksissä mutta monessa tapauksessa sillä ei ole merkitystä. Eduskuntamme ja valiokunnat käsittelevät näinä aikoina seksuaalisia vähemmistöjä ja heidän oikeuksiaan. Se on hyvä asia, että suvaitsevaisuutta käsitellään ja epäoikeudenmukaisuudet korjataan. On kuitenkin noin 1,2 miljoonainen suomalaisryhmä, jonka epäoikeudenmukainen kohtelu tulee esiin joka neljäs vuosi! Jostain syystä tuo esilletulo tapahtuu juuri ennen eduskuntavaaleja. Vaalien jälkeen suvaitsevaisuus ohitetaan olankohautuksella.

Ikääntyvän ihmistä kohdellaan nyky-Suomessa kuin ongelmajätettä. Hänen tulotasonsa annetaan romahtaa epäoikeudenmukaisen indeksikäytännön johdosta. Näiden ihmisten ostovoima putoaa käytännössä joka vuosi, olipa sitten lama tai ei. Lisäksi työssäkäyvä nuorempi väestö väittää nyt eläkkeellä olevien riistävän heidän eläkkeensä. Aikoinaan, kun TEL tuli voimaan, sovittiin työmarkkinajärjestöjen kesken tulevien eläkkeiden rahoittamisesta. Neuvotteluissa sovittiin siitä, minkä osuuden työnantajat maksavat itse ja minkä osan palkansaajat omasta palkastaan. Kaikki nämä maksut huomioitiin neuvotteluissa ja myös kokonaiskustannuksina. Siis ne nyt eläkkeellä olevat ovat maksaneet eläkkeensä kokonaan itse ja eläneet jopa tuon eläkepääoman tuotolla, joten varsinaiseen pääomaan ei ole edes tarvinnut koskea. On pakko nostaa tämä asia pöydälle, koska niin paljon väärää tietoa levitetään julkisuuteen. Tällaisella väärällä tiedolla lietsotaan myös vihaa ikäihmisiä kohtaan ja aiheutetaan runsaasti muita yhteiskunnallisia ongelmia.

Ikärasismi on silloin tällöin julkisuudessa käytetty sana. Sillä voidaan tarkoittaa monia asioita kuten asenteita terveydenhuollossa tai työllistymisessä tai jotain siltä väliltä. Terveydenhuollossa voidaan usein tuoda esiin ikä, kun halutaan rajoittaa mahdollisimman tehokas hoito potilaalle. Sanotaan jopa suoraan, ettei noin iäkkäälle kannata antaa tiettyä hoitoa, koska sen kustannukset nousevat niin korkeiksi. Hallituksemme vähentää lisää vanhushoitopaikkoja, vaikka jo nytkin niitä on liian vähän. Huonoa vanhusten hoitoa laitoksissa perustellaan hoitajapulalla. Niinpä uuden lain valmistelussa tuodaan koko ajan esiin hoitajien vähyys suhteessa hoidettaviin. Laista onkin tulossa lähinnä hoitoalan työllistämislaki eikä hoidon tasoa käsittelevä laki. Tietysti tarvitaan tietty määrä hoitajia suoriutumaan tehtävistään mutta hoidon tason on oltava lähtökohta eikä hoitajien määrä. Määrä ei kuitenkaan itsestään selvyytenä takaa laatua. Huono hoidon taso korostuu monissa laitoksissa esimerkiksi siten, ettei vanhuksen hygieniasta tai ruuasta, puhumattakaan ulkoilusta, huolehdita kunnolla tai ollenkaan. Vanhusta voidaan pitää omaan turvallisuuteensa vedoten kuumilla kesähelteilläkin paikalleen sidottuna lepositeissä tai lääketokkurassa. Tämänkö tasoisen vanhuuden haluat itsellesi nykynuori aikuinen?

Nuorten syrjäytymistä pidetään vakavana ongelmana ja varmasti se on sitäkin mutta vanhus joutuu syrjäytyneeksi useimmiten ilman minkäänlaista mahdollisuutta itse vaikuttaa asiaan. Usein liikuntarajoitteisena ulkoilumahdollisuudet ja kontaktit muihin ihmisiin ovat jopa mahdottomia. Nykyajan Some-mahdollisuudetkin voivat ja ovatkin usein saavuttamattomissa johtuen kustannuksista, käytön osaamattomuudesta, näkökyvystä tai jostain muusta syystä. Päivittäisten asioiden hoitokaan kotoa ei onnistu vaikka haluaisikin. Nuoremmat vain pitävät itsestään selvyytenä, että vanhoilla on samat mahdollisuudet kuin heilläkin.

Suomessa on lasten päivähoitoa koskeva laki. Se on varmasti ollut hyvä ja tarkoituksenmukainen mutta subjektiivisena karannut käsistä. Jos toinen tai jopa molemmat vanhemmat ovat terveinä kotona, on heillä oikeus saada lapsensa päivähoitoon! Käytännössä vuoteessa elävällä vanhuksella ei ole oikeutta minkäänlaiseen hoitoon. Kotihoitaja voi piipahtaa kerran arkipäivisin katsomassa ja kysymässä vointia mutta siihen se jääkin. Jos toinen omainen on kotona, voi hän inhimillisyyssyistä joutua pitämään esimerkiksi puolisostaan huolta vaikka olisi itsekin hoidon tarpeessa. Tästä seuraa monta kertaa sitten molempien tai ainakin toisen nopea terveydentilan heikkeneminen tai jopa vammautuminen. Lisäksi omaishoitaja joutuu tekemään työkyvyttömänä työtään 24 tuntia vuorokaudessa, kun hoitolaitoksen hoitajat tekevät vain työvuoronsa. Hoitajat sanovat työtänsä raskaaksi vaikka ovat terveitä ja työkykyisiä. Sitä se toden teolla onkin ja siksi pitäisikin vanhusten hoitoa varten saada laki. Se kyllä varmaan taas luvataan ennen ensi vuoden eduskuntavaaleja mutta veikkaisin, että unohdetaan pian sen jälkeen.

Nykyisen asuinvaltioni vanhukset hoidetaan mielestäni paremmin kuin Suomessa vaikka taloudelliset vaikeudet ovat aivan eri luokkaa. Suurimpana perusteena on toisesta ihmisestä välittäminen. Tämä koskee vanhoja, vammaisia, sairaita ja kaikkia muitakin. Ongelmia on paljon ja Espanjassakin on rikkaitten ihmisten tunnoton maailma, joka ei vähäosaisia tunne. Onneksi kuitenkin valtaosa ihmisistä välittää toisistaan ja varsinkin vanhoista sekä sairaista. Näin toivoisin olevan Suomessakin.

Lopuksi teille nuoremmille alle 65 vuotiaille. Älkää surko meitä vanhoja, surkaa itseänne, sillä meissä näette oman tulevaisuutenne vielä paljon lohduttomampana.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

 
 
YLE ULKOSUOMALAISTEN PALVELIJANA
 

Tässä varmaan joku ulkomailla asuva hymyilee tai voi jopa naurahtaa. Kaikki me ulkomailla asuvat tiedämme kuitenkin YLE.n suhtautumisen ja siksi laitankin juuri käydyn sähköpostikeskustelun sellaisenaan tähän liitteeksi. Siitä käy ilmi kuinka huonosti meitä halutaan palvella, kun yksinkertainen asia tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta.
 
Hei,
          Kiitos, olemme vastaanottaneet palautteesi. Alla on vahvistuksena
lähettämäsi viesti.
          Hei!
Meitä ulkosuomalaisia on maailmalla noin 1 milj. Sen lisäksi tulee lukuisa
määrä suomalaisia, jotka ovat ulkomailla satunnaisesti joko turistina tai
työn tai vastaavan takia. Suuri osa maksaa myös mediaveron Suomeen mutta
eivät tietenkään kaikki. Jo aiemmin on käyty keskustelua siitä, miksi
esimerkiksi muut Pohjoismaat lähettävät ulkomailla oleville
kansalaisilleen paljon laajemman ohjelmatarjonnan kuin Suomi. Yle on
vastannut vähemmän tyhjentävästi, että lisenssioikeudet ovat tähän
syynä, siis vainko Suomessa? Tähän kyllästyneenä teen ehdotuksen, jota
ei ainakaan lisenssioikeuksien luulisi rajoittavan. Merkitkää kaikkiin
ohjelmatietoihin vaikka tähdellä ne ohjelmat, jotka ovat katsottavissa
myös ulkomailla. Nyt joutuu menemään Areenankin ohjelman tallenteeseen
saakka ennen kuin selviää, ettei tämä näy. Kiitos!
 
Ja vastaus tuli tällaisena.
 
Kiitos palautteestanne.

Ulkomailla katsottavien ohjelmien luettelo löytyy Areenasta osoitteesta http://areena.yle.fi/tv/kaikki?ulkomaat=1&jarjestys=uusin 

Lisäksi ulkomailla esitettävät ohjelmat on merkitty myös tv-ohjelmat aakkosjärjestyksessä luettelevaan listaan osoitteessa http://areena.yle.fi/tv/a-o

Toivottavasti tämä auttaa.

Ystävällisin terveisin,

Kari Haakana

28. tammikuuta 2015 9.15 Etusivu Toimitus <etusivu.toimitus@yle.fi> kirjoitti:

Ystävällisin terveisin

yle.fi-toimitus

Näin siis homma hoidettiin YLE.n taholta. Olen aiemminkin saanut vastaavaa palautetta mutta silloin vielä kehdattiin sanoa, etteivät he tunne muiden Pohjoismaiden toimintatapoja!!!

Oleellista tuossa vastauksessa on se, ettei se auta lainkaan Areenan katsojaa ulkomailla. Jos haluat juuri nyt katsoa jonkun ohjelman, on sinun mentävä erikseen tarkastamaan ohjelmaluettelosta, onko se katsottavissa vai ei. Eikö tuota tietoa voi laittaa kunkin ohjelman kohdalle? On se vaikeaa ja vielä nykyaikana. Ihme, että yleensä vaivautuivat vastaamaan. Sitten, jotta hämäys olisi täydellinen, on vielä pari sekuntia ennen näkyvänkin ohjelman alkua teksti "ohjelma on katsottavissa vain Suomessa" ja sitten vasta ohjelman alettua, teksti poistuu ja ohjelma alkaa. Olisiko hirveän hankalaa laittaa seuraavan ohjelman nimi ja seurattavuus. 
 
 
BLOGIT
 
Tämä on nykyään usein vastaan tuleva asia. Blogisteja pidetään usein täysin joutavanpäiväisinä jaarittelijoina mutta joitain arvostetaan hyvinkin paljon. Jotkut blogistit tekevät hommaansa ihan ansiotyönä saaden siitä parhaimmillaan useiden tuhansien kuukausitulot. Itse kirjoitan blogeja ihan nettipäiväkirjana, joten ne sisältävät erilaisia tapahtumia, kokemuksia ja myös näkemyksiä eri elämän alueilta.
 
Blogit ovat usein tarkoitettu vain tietylle ryhmälle, jonka tietää jo etukäteen ajattelevan itsensä tavoin. Parhaan tienestin tekevät käyttävät ja esittelevät runsaasti erilaisia tuotteita, joista tuotteiden edustajat maksavat korvauksia sivustolla käynnin mukaisesti. Itse olen alun perinkin lähtenyt julkaisemaan avoimesti blogini eikä niillä ole minkäänlaista tienestin tavoittelua.
 
Omatkin blogini käsittelevät asioita kokemusperäisesti, eri tietolähteistä saatuna tai elämänkatsomuksellisesti. Varsinkin viimemainitut eivät ole lainkaan objektiivisia vaan hyvinkin subjektiivisia näkemyksiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö monet lukijani olisi samaa mieltä mutta ei läheskään kaikki. Tavoitteeni on kuitenkin herättää keskustelua ja kannanottoja käsiteltyyn aiheeseen. Tarkoitan tässä nimenomaan käsiteltyä aihetta enkä jotain tekstistä poimittua yksityiskohtaa. Pelkkä saivartelut jostain detaljista ei palvele ketään, ei edes kommentin kirjoittajaa. Keskustelu sortuu helposti sivuraiteelle ja varsinainen asia jää huomiotta. Jatkossa toivon edelleen kommentteja, jotka käsittelevät asiakokonaisuutta. Oma lukunsa ovat sitten tosiasioita käsittelevät blogit, joissa ei ole lainkaan tai hyvin vähän omia kannanottojani.

lauantai 17. tammikuuta 2015

NETTIPOKERIA

NETTIPOKERIA


Tuttu sana mutta tässä yhteydessä en tarkoita varsinaista netissä tapahtuvaa pokerin peluuta. Keskityn tässä käsittelemään korttien sijasta lähinnä nettioperaattorien valintaa.

Tuntuu siltä, että yhä enenevissä määrin kaikki Internet-operaattorit lupaavat yhtä hyvää ja kahta kaunista. Luvataan esimerkiksi toimivia yhteyksiä kaikkiin kohteisiin ja vielä valtavilla nopeuksilla sekä tietenkin uskomattoman halvalla. Vanha sanonta on, että jos joku asia tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, niin näin se myös on. Sokerikuorrutuksen alta ei löydy mitään tai ainakin aivan muuta kuin pitäisi.

Pieni tarina tähän väliin. Jos menen huoltoasemalle ostamaan polttoainetta ja maksan 40 litrasta 50 euroa, kaupan pitäisi olla aivan selvä. Maksan sovitusta polttoainemäärästä sovitun hinnan. Jos kuitenkin tapahtuisi niin, että maksan etukäteen 50 euroa mutta saankin polttoainetta vain 20 litraa ja senkin pienissä erissä, niin eikö jotain ole pahasti pielessä? Kaiken kukkuraksi en tiedä koskaan, milloin ja kuinka paljon kerrallaan saan. Tämä muistuttaa sota-ajan korttikauppaa, jolloin jotain sai joskus mutta oli kuitenkin reilua maksaa vain siitä mitä sai. Jatkan tätä juttua vielä tarkentamalla, että sain siis polttoainetta silloin tällöin 25 euron edestä mutta myöhemminkään ei loppua polttoainetta tullut mutta täysi maksu pidettiin eikä sitä mitenkään hyvitetty.

Kamala esimerkki mutta Internet-operaattorit toimivat näin. Ne vaativat suoramaksun joka kuukaudelta mutta katkovat yhteyksiä lyhyempiä ja pidempiä aikoja syytä ilmoittamatta. Jos tämä olisi satunnaista mutta kuukaudesta toiseen tapahtuvana ärsyttävää puuhaa. Olen laskenut, että nykyinen operaattorini JAZZTEL on minulle velkaa toimittamattomina palveluina lähes 300 euroa ja lisäksi aiheuttamastaan haitasta työssä ja tarvitsemastani avusta yli 500 euroa. Olen joutunut käyttämään ystävien apua saadakseni välttämättömät asiani hoidettua. Lisäksi säännölliset artikkelini ja kolumnini espanjalaisiin ja suomalaisiin lehtiin ovat pahasti myöhästyneet tai jääneet kokonaan pois.

Aikaisemmat operaattorit kuten TELEFONICA (MOVISTAR) on syyllistynyt suorastaan räikeään petokseen vaatimalla sopimuksen purkamisen jälkeen puhelinmaksuja minulta numerosta, joka ei ollut edes käytössäni. Siis tuulesta vain temmattiin, että jospa kundi maksaisi jonkun toisen rästimaksun. Tätä vaatimusta tehostettiin vielä uhkauksella oikeustoimista.

Onhan näitä operaattorien virheitä tapahtunut Suomessakin mutta ei kuitenkaan samassa määrin kuin täällä Espanjassa. Suomessa sentään tulee operaattorin asentaja tutkimaan veloituksetta vikaa mutta Espanjassa ei. Suomessa joutuu asiakas kyllä maksamaan, jos vika on asiakkaan laitteissa mutta palvelu on aika nopeaa useimmiten.

Jos joku löytää täältä Espanjasta rehellisen ja moitteettoman Internet-operaattorin, niin minä näytän hänelle Jari Sillanpään tyttöystävän.