torstai 6. huhtikuuta 2017

VALINNAN VAPAUS

Tässä tekstissä en puutu mitenkään yleiseen valinnan vapauteen, vaan tähän SOTEN valinnanvapauteen. Olen pohdiskellut, mikä tämä kummajainen oikein on ja tullut vain yhteen loppupäätelmään. Kun Kokoomus ja Kepu niin tomerasti ajavat juuri tätä asiaa, niin joku syyhän siihen pitää olla.

Aiemmin totesin, että porvarit ajavat yksityistä etua terveydenhuollossa. Se todellinen juttu valkeni vasta nyt. Siis, miten yksityinen terveydenhuolto on kilpailukykyinen julkisen kanssa? Kun jo nykyisinkin yksityisen sektorin lääkärit ovat jotenkin keplotelleet tulonsa PÄÄOMATULOKSI ja näin maksavat veroa esimerkiksi 50 % sijaan vain 30 %, on ero melkoinen. Julkisen sektorin lääkärit joutuvat maksamaan tulostaan täyden veron mutta yksityisen puolella jopa puolet vähemmän. Tätä kilpailuetuutta käyttää hyväkseen yksityinen lääkärikeskus mutta sen maksaa tavallinen veronmaksaja. Kokoomuksenkin äänestäjä kolauttaa omaan nilkkaansa äänestämällä porvaria.

Kyllä tavallista kansalaista sumutetaan törkeästi naamioimalla muka potilaan etuna valinnan vapautta. Se silkkaa valehtelua ja todellisuuden peittämistä. Toisaalta ei oppositiokaan ole tuonut joko tietämättään tai muusta syystä totuutta esiin.

Espanjan malli on lopulta reilu, jossa yksityinen ja julkinen sektori on kokonaan eriytetty toisistaan. Ne, joilla on varaa ja mahdollisuus yksityiseen, niin voivat sitä käyttää mutta muut saavat julkiselta puolelta hoidon edullisesti. Tietääkseni palkkakeplottelu ei onnistu samalla  tavalla kuin Suomessa. Kommentoikaa, jos olen väärässä!

tiistai 28. maaliskuuta 2017

VIHREÄT

Vihreä puolue on aika monessa maassa, vaikkakin hyvin eri muodoissa. Merkittävää on, että niissä maissa, joissa ympäristö- ja luontoasiat ovat aika hyvässä kunnossa, vihreillä ei ole siinä mitään ansiota. Eli, jos asiat ovat hyvin, ei ole vihreää liikettä merkittävässä asemassa.

Saksan eräs merkittävimmistä kolumnisteista sanoi, että siellä vihreän liikkeen aloittivat DDR.n tuuliajolle joutuneet kommunistit Saksan yhdistymisen jälkeen. Vihreillähän on pääasiallisena tarkoituksena on vain yhteiskunnallinen anarkia. Se on vain naamioitu ympäristön ja luonnon suojelun kaavun alle.

Miten on Suomessakin mahdollista, että juuri suurimmissa kaupungeissa kuten Helsingissä Vihreiden kannatus suurinta? Vihreät ajavat vihreitä tavoitteita sieltä sitten juuri maaseudulle, missä itse eivät asu. Helsingissä annetaan sitten vastustelematta hävittää nekin harvat vihreät alueet, jotka siellä vielä ovat kuten Eduskuntatalon viereinen hieno puisto oli.

Suolalla tuhotaan niin kaupunkien kuin maaseudunkin pohjavedet ja muukin ympäristö. Missään vaiheessa en ole huomannut Vihreiden vastustavan tätä järjetöntä touhua. Susien ja muiden villipetojen oikeuksista kyllä pidetään huolta mikäli ne eivät tule lähelle Vihreiden omia asuinalueita.

Vihreät ajavat vihreitä energiatavoitteina oikeastaan vain tuulivoimaa, joka ei ole eikä tule koskaan olemaankaan taloudellisesti kannattavaa toimintaa. Sitäkin ajetaan juuri cityvihreiden toimesta vain siksi, että tuulivoimalat sijaitsevat kaukana heistä aiheuttamatta heille ongelmia. Taitaisi ääni kellossa muuttua, jos tuulimyllyt olisivat heidän takapihallaan. Yhden ydinvoimalayksikön korvatakseen, pitäisi tuulivoimaloita olla liki miljoona kappaletta. Tästä huomataan, kuinka älytöntä touhua Vihreä politiikka on.

Vihreät eivät ole koskaan tehneet elantonsa eteen kunnon työtä! He ovat yleensä varakkaiden perheiden penskoja, jotka eivät ole joutuneet elättämään itseään ja siksi heillä on aikaa kaikenlaiseen utopiaan ja häiriköintiin. Nuorison olisi syytä huomata, miten sairasta touhua Vihreillä on. Helsinkiläisillä Vihreillä ei ole muuta vihreää kuin kannabisviljelmä kotonaan. Siksi kai pyrkivätkin laillistamaan sen! Pilvessä ollessa tulee sitten keksittyä uusia järjettömiä ideoita. Ville Niinistön sinänsä fiksu esiintyminen sumuttaa monia mutta tukee silti yhteiskunnalle vahingollista työtä jatkamalla anarkistista liikettä. Suomen Vihreätkin on entisten stalinistien aloittama! Eivät he siitä ole muuttuneet asua vaihtamalla.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

KIKY VAI OSKY

Nykyaikana tulee kaikenlaisia lyhennyshirviöitä, joista kaikista ei ota mikään selvää. Noista otsikon lyhennyksistä ehkä tuo ensimmäinen on tullut median kautta jo tutuksi mutta toinen, vähintään yhtä tärkeä, ei.

Tietysti kilpailukyky on tärkeä mutta pelkästään sen tuijottaminen antaa täysin väärän kuvan. Suomi joutuu toki koko ajan kamppailemaan muiden maiden vientiyritysten kanssa ja kustannuspaineet ovat siinä ratkaisevassa asemassa. Huomattavaa on, että kustannuksiin vaikuttavat useat muutkin asiat kuin palkat tai laajemmin työvoimakustannukset. Raaka-ainekulut tai vastaavat ovat monta kertaa merkityksellisemmät kuin palkat. Tässä kohtaa tärkeämpää olisi vertailla työn tuotantokustannuksia eli mitä sillä palkkakustannuksella saadaan tuotettua. Mikä on sillä kuukausipalkalla saatu tulos ja sen kilpailukyky. Rohkenen väittää ja se on myös tutkittua tietoa, että Suomen kilpailukyky kestää hyvin vertailun minkä tahansa kilpailijamaan kanssa. Tässä on hyvä täsmentää, että puhun nyt vientiyrityksistä, en siis julkisista tai yksityisistä palveluyrityksistä tms.

EK.n maininnat siitä, että Suomessa pitäisi olla vieläkin 15 % alemmat palkat, jotta kilpailukyky olisi tasavertainen, on täysin tuulesta temmattu. Suomen kilpailijamaissa on jo nyt kalliimmat työvoimakulut kuin Suomessa. EK.n kannattaisi ottaa asioista selvää, ennen kuin aletaan levittää täysiä valheita julkisuuteen. EK.n prosentit jatkuisivat vaikka kuinka pitkälle, jos annettaisi periksi. Loppujen lopuksi pitäisi työntekijöiden maksaa, että kävisivät työssä. Jos jotain menisi yrityksessä mönkään, pitäisi duunarien korvata se vaikka eivät olisi lainkaan osallisia vahinkoon.

Suomessa tehdään nyt jo enemmän tuottavaa työtä kuin kilpailijamaissa. Työn laatu on myös vähintään yhtä hyvä. Miksi luulette, että Mersu valmistaa autojansa juuri Suomessa, ei ainakaan huonon työn laadun takia. Toisaalta kai Mersukin teettäisi autonsa Saksassa, jos palkat olisivat liian korkeat Suomessa!

Uskallan väittää, että OSKY eli ostokyky on kaikista heikoin Suomessa. Päivittäistavarat ja varsinkin ruoka on lähes kalleinta Suomessa ja taitaa olla vain Norjassa vielä kalliimpaa. Toisaalta taas Norjassa on valtavasti korkeammat palkat. Jos vielä huomioidaan  verotus, niin heikompaa ostokykyä on vaikea löytää mistään. Euroopassa kaupan katteet ovat ylivoimaisesti korkeimmat mutta myyjien palkat heikoimmat. Mennään vain mihin tahansa EU maahan ja katsotaan kuinka monta maitolitraa tai lihakiloa myyjä saa palkallaan, niin totuus valkenee. Montako lähiliikenteen bussimatkaa saa kuljettaja omalla tuntipalkallaan Suomessa? Aivan oikein vähemmän kuin yhdessäkään kilpailijamaassa. Miten tähän sopii EK.n valheet liian korkeista palkoista? Juuri julkisessa uutisoinneissa on kerrottu Espanjan ahtaajien eduista. Ensinnäkin ahtaajien vuotuinen keskitulo on 70 000 euroa, päivittäinen työaika 6 tuntia ja eläkeikä 55 vuotta!!!! Eivät taitaisi paljon parjatut suomalaiset ahtaajat pärjätä tuossa vertailussa. Eivätkä muidenkaan EU-maiden ahtaajat jää aivan valtavasti jälkeen, joten Suomi taitaa jäädä tässäkin jälkijunaan.

Sitten Suomen ja vertailu työmarkkinoilla on aivan oma lukunsa. Saksassa on yritysdemokratia ollut käytössä jo 50-luvulta alkaen ja samoin on Ruotsin laita. Irtisanomissuoja Suomessa on 36 heikoin kaikista länsimaista, joka tarkoittaa sitä, että Suomessa se on Euroopan heikoin. Suuri osa Suomen lakoista aiheutuu juuri tästä. Paikallisen sopimisen säätelyä ei ole lainkaan kuten juuri kilpailijamaissa, puhumattakaan yritysten hallintoon osallistumisesta, jota ei ole lainkaan kuten kilpailijamaissa. Esimerkiksi Ruotsissa on tarkkaan säädelty sekä paikallinen sopiminen että yritysten hallintoon osallistuminen. Jos kaikki nämä toteutettaisi Suomessa, muuttuisi koko yrityskulttuuri terveempään suuntaan mutta EK.lle se olisi valtava painajainen. Säälittävää on vain se, että tieto näistä eroista pimitetään ja sen sijasta levitellään perättömiä valheita. Ihmetellä täytyy vain, miksi palkansaajajärjestöt ovat hiljaa näistä epäkohdista vai eivätkö ole tietoisia tai ottaneet selvää asioista?

Erilaisilla verokertymillä, joka on Suomessa raskas, kerätään vielä perusteettomasti rahaa yrityksille ja pääomapiireille, niin kuin niillä ei olisi jo tarpeeksi. Duunarit ovat vain niin typeriä, etteivät huomaa, mitkä puolueet eivät ainakaan pidä heidän puoliaan. Et sinä palkansaaja rikastu äänestämällä Kokoomusta, päinvastoin MOT.

torstai 9. maaliskuuta 2017

SOTEEN TAI SAVEEN

Vanha sanonta "syteen tai saveen" on saanut nykyaikaistetun merkityksen pienellä muutoksella. Otsikon merkitykselläkin voidaan sanoa, että ollaan jääty kohtalon huomaan SOTEA rakennettaessa. Oikeastaan sitä ei edes rakenneta vaan hajotetaan vanha kohtuullisen hyvin toiminut terveydenhuoltojärjestelmä ja jättäydytään ajopuuteorian mukaisesti tuulen vietäväksi. Voiko Pääministeri Sipilä tai joku muu varmasti vannoa, että nyt rakennettu malli takaa kansalaisille yhdenmukaisen, parannetun, edullisemman ja jopa miljardisäästöt tuovan terveyspalvelut? Enpä usko, että kovin monta pistäisi rahansa likoon tuohon veikkaukseen, en minä ainakaan.

Kun olen kuunnellut kauniita sanoja uudesta SOTE mallista, niin minä en ainakaan ole löytänyt siitä yhtään parannusta mutta huononnuksia kyllä verrattuna nykyiseen. Valinnan vapautta on perusteltu ehkä eniten mutta sekin vähenee eikä parane. Tässä on paikallaan muutama esimerkki. Nyt voin mennä lääkäriin yksityisen tai julkisen puolen lääkäriin vaikka samana päivänä, jos haluan. Minun ei tarvitse sitoutua vuodeksi johonkin tiettyyn sektoriin, vaan voin vapaasti valita minkä haluan. Minulla on täydellinen valinnan vapaus, käytänkö yksityistä tai jukista lääkäripalvelua. Kaiken lisäksi voin valita ne palvelut vielä jopa miltä paikkakunnalta tahansa. Kaikissa tapauksissa kaikki korvaukset tulevat samanlaisina. Kuten mainitsin voin käyttää noita palveluja samaan sairauteenkin aivan kuten itse haluan. Tässä on valinnan vapautta kylliksi.

Yhtiöittäminen takaa hyvät terveyspalvelut vain suurille paikkakunnille mutta miten käy pienemmille? Ne vähenevät nykyisestäänkin oleellisesti. Johonkin Posiolle ei ole saatu yhtään lääkäriä edes tuplapalkalla! Ainakin aikaisemmin oli näin mutta tuskin tilanne on paljon parantunut. Tämä vain esimerkkinä mainittuna. Perustuslain mukaan pitäisi Suomen kansalaisten olla tasa-arvoisessa asemassa mutta huonompaan suuntaan mennään, kun kunnat eivät enää vastaa lainkaan terveyspalveluista.

Valinnan vapaudesta vielä, että miten minä voin sairaskohtauksen sattuessa valita, minkä sektorin hoitoon haluan? Sivullinen ei edes tiedä minkä sektorin piiriin kuulun. Voiko laitoshoidossa oleva vanhus valita myös vapaasti sektorinsa ja vaihtaa sitä, tuskinpa? Sama koskee alaikäistä lasta tai vammaista tai vastaavaa. Tässä on koko ajan puhuttu vain työikäisestä perusterveestä ihmisestä. Hän voi mennä hoidattamaan flunssansa itse valitsemansa sektoriin, kunhan muistaa sen vuoden sitoumuksen. Vaihdella ei enää uudessa järjestelmässä saa, pitää olla uskollinen valitulleen kuten avioliitossa. Oikeastaan avioeronkin voi ottaa vaikka viikon jälkeen vihkimisestä ja mennä uusiin naimisiin mutta Sipilän SOTEssa ei näin tehdä.

Yhtiö-mallissa on heikkouksia muutenkin pilvin pimein. Yhtiön periaatteena on aina tuloksen tekeminen. Nykyisinkin yksityinen terveyspalvelu on kalliimpaa ihan vain siksi, että kustannukset ovat suunnilleen samat kuin julkisella puolella mutta pitää saada omistajille myös voittoa. Jonkun pitää tuo voitto maksaa joko potilaan tai veronmaksajan. Väistämättä tulee myös ongelmia, kun uuden järjestelmän vastuu siirtyy kauemmas potilaasta. Valitustiet vaikeutuvat, eivätkä vastuuhenkilöt ole tavoitettavissa edes nykyisen veroisina. Demokraattinen vastuunkanto loittonee entisestään.

YHTÄ ASIAA NUO NEROPATIT EIVÄT OLE TAJUNNEET OTTAA HUOMIOON LAINKAAN. NOIN PARI VUOTTA SITTEN TULI EU DIREKTIIVI, JOSSA VOI VALITA HOITOPAIKKANSA MISTÄ TAHANSA EU-MAASTA! TÄTÄ EI TARVITSE EDES KYSYÄ, VAAN SE ON SUBJEKTIIVINEN OIKEUS. VOIT MENNÄ VAIKKA VIROON HOIDATTAMAAN ITSESI SAMAAN HINTAAN KUIN VIROLAINENKIN. KELA KORVAA SINULLE TARVITTAESSA MYÖS YKSITYISEN TERVEYDEN HUOLLON JA JOPA MATKAKORVAUKSEN. ASIAN VOIT TARKISTAA VIRALLISESTI NETISTÄ.

Tuo asia romuttaa Sipilän välkkyjen ja varsinkin Kokoomuksen rahan lypsämisidean ja hyvä näin, sillä muutenhan Suomessa tehtäisi kaikki asiat aivan päin seiniä! EU.sta puhutaan paljon pahaa ja onhan siellä ihan pöljiäkin päätöksiä mutta kokonaisuutena se on kansalaisen viimeinen turva. On se hyvä, että joku järjestys edes jossain kohtaa tulee vastaan. Korjausta voi kyllä terveydenhuoltoon tehdä ja sen voisi aloittaa vaikka apteekkien lääkehintojen kohtuullistamisella EU tasolle. Se toisi säästöä sekä potilaalle että Valtiolle. Tästä olen kirjoittanut jo aikaisemminkin mutta eipä tuosta edes paljon puhuta, vaikka kysymys on miljardiluokan asiasta.

maanantai 27. helmikuuta 2017

HOMOLIITOT

Maailma on pelastettu, kun maaliskuun alusta samaa sukupuolta olevat voidaan vihkiä avioliittoon. Niin tai, jos ei nyt maailma, niin Suomi ainakin. Tasa-arvo toteutuu ja kaikki ovat onnellisia vai ovatko? Kohta ollaan jostain muusta asiasta tyytymättömiä ja käydään taas hirvittävä kansalaistaistelu jostain valtavan tärkeästä asiasta, joka todellisuudessa ei auta pätkääkään tavallista ihmistä.

Mielenkiintoista on ollut se, että Ev.lut. kirkonkin pitää vihkiä nuo parit kirkolliseen avioliittoon. Jos oikein ymmärrän, niin homot vaativat kirkollista vihkimistä, koska ovat uskovaisia! Voi tavaton, minkä sortin uskovaisia he sitten ovat? Eivät ainakaan Raamattuun, koska siellä homous tuomitaan synniksi monessa kohdassa. Kaikkihan me syntiä tehdään mutta emme vaadi kirkkoa hyväksymään sitä. Tätä hyväksyntää vaativat jo monet papitkin ja pitää ihmetellä, mihinkähän Raamattuun he uskovat ja opettavat seurakuntalaisetkin uskomaan. Tulee mieleen Jeesuksen sanat, että olisi parempi, kun myllynkivi ripustettaisiin kaulaan ja upotettaisi meren syvyyteen sellainen ihminen, joka johdattaa tahallaan harhaan toisen lähimmäisen. Tätähän luterilaiset papit tekevät yhä enenevässä määrin. Tätä tehdään muka sillä perusteella, että kirkon pitää uudistua ja nykyaikaistua. Tottakai uudistuakin pitää mutta vain sellaisissa asioissa, joita ei aiemmin ole tullut esiin. Niitä on kuitenkin yllättävän vähän, koska ihmiset ja heidän syntinsä ovat olleet keskuudessamme kauan.

Maalliseen lainsäädäntöön ei kirkko eikä varsinkaan Raamattu voi puuttua eikä lainsäätäjien tarvitse siitä välittää. Lakikaan ei kuitenkaan voi missään yhteydessä päättää sitä, että joku asia on syntiä tai sitten ei ole. Se on uskovaisten ihmisten oma asia eikä siihen saa eikä voi puuttua. Luterilaisen kirkon tulee olla puhdasoppinen eikä harhautua maallisen vallan vietäväksi. Raamatussa ei ole sellaisia oppeja, jotka sallivat laittomuuksia.

Kun tuo homolaki tulee voimaan, vaaditaan kirkon noudattavan lakia ja vihkivän myös kirkolliseen avioliittoon homoparit. Eli vedotaan siihen, ettei kirkko voi "rikkoa lakia". Keskustelussa ei ole käynyt selville, pitääkö kaikkien kirkkokuntien vihkiä samoin perustein homoparit. Rikkovatko katoliset, ortodoksit, muslimit, juutalaiset jne. myös lakia, jos eivät tätä vihkimistä suorita vai koskeeko tämä vain luterilaisia? Jos laki on säädetty noin valikoivaksi, pitää seuraavaksi asettaa jo perustuslakikin kyseenalaiseksi, koska kansalaiset eivät ole tasavertaisia lain edessä.

Tähän on tultu ja seuraavaa siirtoa seksuaalisia taipumuksia sekä niiden lainmukaista hyväksymistä odotellessa voi vain jäädä ihmettelemään, onko vuorossa pian esimerkiksi pedofiilit? Kyllä kirkko varmaan senkin hyväksyy. Toisaalta ei sitä voi ihmetelläkään, kun luterilaista kirkkoa johtaa Mäkisen kaltainen harhaoppinen arkkipiispa.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

HEJA NORGE!

Hiihdon mm-kisoja seuratessa on taas tullut monenlaisia ajatuksia norskeista. Aikaisemmin totesin jo norjalaisten puhtauden dopingista mutta jälkeenpäin käsitykseni ovat vain vahvistuneet. Ensinnäkin on jännää, että Norjan hiihtoliitto antaa mitättömiä kilpailukieltoja kärähtäneille hiihtäjilleen. Se on niin järjestelmällistä toimintaa, että norjalaisille hiihtäjille olisi annettava vastaava totaalinen kilpailukielto kuin venäläisille yleisurheilijoillekin. Sellainen hyssyttely ja anteeksianto omille urheilijoille on minusta koko Norjan valtion hyväksymää toimintaa. Menestyminen on tärkeämpää kuin se, miten tulokset saavutetaan.

Katsellessani taas kerran Maarit Björgenin "pussihousuja" tulee mieleen, minkälaista kaurapuuroa hän on syönyt. Toisaalta Maaritin pitäisi ehkä kilpailla miesten sarjassa. Niin, onkohan hänen "varustuksensa" edes naisen? Maaritillehan on sallittu ainoana maailmassa sellainen astmalääke, joka on kaikilta muilta kielletty vaikka hänellä ei ole edes astmaa!!!! Maaritille ei varmaan ole tehty yhtään doping-testiä harjoituskautenaan mutta ei varmaan muillekaan norjalaisille.

Tänään norskit kunnostautuivat myös mömmöjen  käytön lisäksi erittäin epäurheilijamaisiksi, kun Iversen taklasi Niskasen kumoon. Siinä oli kai tarkoitus vain kiilata Niskasen eteen mutta Iivo oli niin nopea, että Iversen kaatui itsekin ja menetti samalla varman hopeamitalin. Jos Norja olisi toiminut urheilijamaisesti, olisi Norjan hiihtoliitto pyytänyt Suomen hiihtoliitolta julkisesti anteeksi. Iversenin olisi myös pitänyt henkilökohtaisesti pyytää julkisesti anteeksi Samilta ja Iivolta. Tämä olisi ollut reilua ja urheilullista. Iversenin olisi kuulunut saada myös sanktioita omalta liitoltaan mutta saikin vain sen myötätunnon, joka olisi kuulunut suomalaisille. Iversen itkeskeli kilpailun jälkeen mutta ei tekoaan, vaan sitä, ettei teko onnistunut hänen suunnittelemallaan tavalla. Norjalaiset ovat niin surkeaa sakkia, että heille olisi sopinut sekin, että Norjan huoltajat olisivat suorittaneet tuon taklauksen.

Milloinkahan saadaan FIS putsattua norskeista? Siitä voisi aloittaa hiihtourheilun tervehdyttäminen ja saneeraus kansainvälisessä toiminnassa. Norjalaiset voisivat sitten tehdä kansallisessa toiminnassaan, mitä tahtovat. Luulenpa, että Lahden kisojen koko norjalaistörkyä ei ole edes vielä nähty.

maanantai 20. helmikuuta 2017

MEDIA

Jotenkin on viime päivinä ja varsinkin Trumpin presidenttikauden heti alkaessa noussut esiin median asema demokraattisissa yhteiskunnissa. Olemme tottuneet siihen, että diktatuureissa vapaasta mediasta ei ole tietoakaan. Kaikki tiedotusvälineet ovat valtaapitävien hallussa. Kaikki muut mediat tukahdutetaan nopeasti. Usein ne joutuvat siirtämään toimintansa "maan alle" mutta tekijät saavat silti pelätä henkensä puolesta. On suorastaan ihme, että totuuden palo antaa rohkeutta toimia vaikeissa olosuhteissa.

Trump pyrkii vauhdilla tukahduttamaan, ei vain USA.n , vaan koko maailman vapaan tiedonvälityksen. Hän noudattaa taktiikkana sodankäynnistä tuttua "salamasotaa"! Nopealla rynnäköllä vaiennetaan valmistautumaton vastustaja. Kun vastustaja on nujerrettu, tulee tilalle hallinnon yksi ja ainoa media, joka julistaa valtaapitävien oikeutuksen kaikkiin pöyristyttäviinkin tekoihin. Trumpin kohdalla voidaan ottaa liian kevyesti nämä hyökkäykset, sillä ei ole mitenkään varmaa, että vapaata mediaa enää kauan on ja demokratia on tätä kautta vakavasti uhattuna.

Kolmekymmentäluvulla Hitler onnistui tekemään tehokkaasti juuri median ja demokratian tehottomiksi väittämällä niitä tiettyjen saksalaisvastaisten anarkistiryhmien provokaatioksi. Trump käyttää samaa metodia omassa hallinnossaan. Voidaan perustellusti sanoa, että Hitlerin opit ja fasismi ovat hyvällä alulla USA.ssa. Muu maailma seuraa kuin kiltti koira näitä törkeyksiä pistämättä rikkaa ristiin vastustaakseen. Tulee mieleen Englannin pääministeri Chamberlain, joka saapui Lontooseen kuin voittaja ilmoittaessaan sopimuksesta Hitlerin kanssa. Mutta miten sitten kävikään, tiedämme nyt varsin hyvin.

Vladimir Putin on todellinen hengenheimolainen Trumpin kanssa. Putin on jo onnistunut vaientamaan kaiken vastarinnan ja opposition Venäjällä, joten tässä ovat oikein veljekset löytäneet toisensa kuten Hitler ja Mussolini sekä miksi ei myös Japanin keisari. Onhan näitä diktaattoreja ollut koko ajan maailmassa mutta heillä ei ole ollut sellaista taloudellista eikä varsinkaan sotilaallista valtaa kuin edellä mainituilla.

Suomessakin on ollut sortoaika vaikka olemme olleet itsenäisiä. Varsinkin kolmekymmentäluvulla riehunut Lapuan Liike toimi valtaapitävien siunauksella. Silloin työväestöä ja varsinkin vapaata mediaa kohdeltiin avoimen väkivaltaisesti. Opposition lehdistön toimituksia ja painoja tuhottiin sekä toimittajia "muilutettiin" ja pahoinpideltiin. No, onneksi tämä aika on ohi vai onko? Sipilän hallituksen aikana on noussut samanlainen fasistinen järjestys! Sipilä haukkuu median ja pyrkii rajoittamaan sen vapaata toimintaa. Kaikenlainen arvostelu tuomitaan ja estetään. Parhaiten tämän on havainnut YLE.n toiminnan sabotoinnista. Eri mieltä olevat toimittajat vaiennetaan tavalla tai toisella. Toimittajia erotetaan tai savustetaan pois. Lehdistöä painostetaan monin Hallituksen teoin, jotka hankaloittavat ja rasittavat niiden toimia.

Mitä eroa on Trumpilla ja maanjäristyksellä? Maanjäristyksen jäljiltä jää jotain ehjäksi! Vapaa maailma saa tällä tiellä alkaa valmistautumaan demokratian jääkauteen! Trumpilla on maailman vahvin ydinasearsenaali. Hän tulee epäröimättä käyttämään sitä, jos kokee olevansa henkilökohtaisesti uhattuna. Amerikan edulla ei ole mitään merkitystä tuossa tilanteessa. Jääkausi saattaa siis olla mahdollista myös kirjaimellisesti. Toivottavasti ennustukseni ei toteudu!!!!!