tiistai 21. maaliskuuta 2017

KIKY VAI OSKY

Nykyaikana tulee kaikenlaisia lyhennyshirviöitä, joista kaikista ei ota mikään selvää. Noista otsikon lyhennyksistä ehkä tuo ensimmäinen on tullut median kautta jo tutuksi mutta toinen, vähintään yhtä tärkeä, ei.

Tietysti kilpailukyky on tärkeä mutta pelkästään sen tuijottaminen antaa täysin väärän kuvan. Suomi joutuu toki koko ajan kamppailemaan muiden maiden vientiyritysten kanssa ja kustannuspaineet ovat siinä ratkaisevassa asemassa. Huomattavaa on, että kustannuksiin vaikuttavat useat muutkin asiat kuin palkat tai laajemmin työvoimakustannukset. Raaka-ainekulut tai vastaavat ovat monta kertaa merkityksellisemmät kuin palkat. Tässä kohtaa tärkeämpää olisi vertailla työn tuotantokustannuksia eli mitä sillä palkkakustannuksella saadaan tuotettua. Mikä on sillä kuukausipalkalla saatu tulos ja sen kilpailukyky. Rohkenen väittää ja se on myös tutkittua tietoa, että Suomen kilpailukyky kestää hyvin vertailun minkä tahansa kilpailijamaan kanssa. Tässä on hyvä täsmentää, että puhun nyt vientiyrityksistä, en siis julkisista tai yksityisistä palveluyrityksistä tms.

EK.n maininnat siitä, että Suomessa pitäisi olla vieläkin 15 % alemmat palkat, jotta kilpailukyky olisi tasavertainen, on täysin tuulesta temmattu. Suomen kilpailijamaissa on jo nyt kalliimmat työvoimakulut kuin Suomessa. EK.n kannattaisi ottaa asioista selvää, ennen kuin aletaan levittää täysiä valheita julkisuuteen. EK.n prosentit jatkuisivat vaikka kuinka pitkälle, jos annettaisi periksi. Loppujen lopuksi pitäisi työntekijöiden maksaa, että kävisivät työssä. Jos jotain menisi yrityksessä mönkään, pitäisi duunarien korvata se vaikka eivät olisi lainkaan osallisia vahinkoon.

Suomessa tehdään nyt jo enemmän tuottavaa työtä kuin kilpailijamaissa. Työn laatu on myös vähintään yhtä hyvä. Miksi luulette, että Mersu valmistaa autojansa juuri Suomessa, ei ainakaan huonon työn laadun takia. Toisaalta kai Mersukin teettäisi autonsa Saksassa, jos palkat olisivat liian korkeat Suomessa!

Uskallan väittää, että OSKY eli ostokyky on kaikista heikoin Suomessa. Päivittäistavarat ja varsinkin ruoka on lähes kalleinta Suomessa ja taitaa olla vain Norjassa vielä kalliimpaa. Toisaalta taas Norjassa on valtavasti korkeammat palkat. Jos vielä huomioidaan  verotus, niin heikompaa ostokykyä on vaikea löytää mistään. Euroopassa kaupan katteet ovat ylivoimaisesti korkeimmat mutta myyjien palkat heikoimmat. Mennään vain mihin tahansa EU maahan ja katsotaan kuinka monta maitolitraa tai lihakiloa myyjä saa palkallaan, niin totuus valkenee. Montako lähiliikenteen bussimatkaa saa kuljettaja omalla tuntipalkallaan Suomessa? Aivan oikein vähemmän kuin yhdessäkään kilpailijamaassa. Miten tähän sopii EK.n valheet liian korkeista palkoista? Juuri julkisessa uutisoinneissa on kerrottu Espanjan ahtaajien eduista. Ensinnäkin ahtaajien vuotuinen keskitulo on 70 000 euroa, päivittäinen työaika 6 tuntia ja eläkeikä 55 vuotta!!!! Eivät taitaisi paljon parjatut suomalaiset ahtaajat pärjätä tuossa vertailussa. Eivätkä muidenkaan EU-maiden ahtaajat jää aivan valtavasti jälkeen, joten Suomi taitaa jäädä tässäkin jälkijunaan.

Sitten Suomen ja vertailu työmarkkinoilla on aivan oma lukunsa. Saksassa on yritysdemokratia ollut käytössä jo 50-luvulta alkaen ja samoin on Ruotsin laita. Irtisanomissuoja Suomessa on 36 heikoin kaikista länsimaista, joka tarkoittaa sitä, että Suomessa se on Euroopan heikoin. Suuri osa Suomen lakoista aiheutuu juuri tästä. Paikallisen sopimisen säätelyä ei ole lainkaan kuten juuri kilpailijamaissa, puhumattakaan yritysten hallintoon osallistumisesta, jota ei ole lainkaan kuten kilpailijamaissa. Esimerkiksi Ruotsissa on tarkkaan säädelty sekä paikallinen sopiminen että yritysten hallintoon osallistuminen. Jos kaikki nämä toteutettaisi Suomessa, muuttuisi koko yrityskulttuuri terveempään suuntaan mutta EK.lle se olisi valtava painajainen. Säälittävää on vain se, että tieto näistä eroista pimitetään ja sen sijasta levitellään perättömiä valheita. Ihmetellä täytyy vain, miksi palkansaajajärjestöt ovat hiljaa näistä epäkohdista vai eivätkö ole tietoisia tai ottaneet selvää asioista?

Erilaisilla verokertymillä, joka on Suomessa raskas, kerätään vielä perusteettomasti rahaa yrityksille ja pääomapiireille, niin kuin niillä ei olisi jo tarpeeksi. Duunarit ovat vain niin typeriä, etteivät huomaa, mitkä puolueet eivät ainakaan pidä heidän puoliaan. Et sinä palkansaaja rikastu äänestämällä Kokoomusta, päinvastoin MOT.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti