tiistai 11. syyskuuta 2018

SUHISEE


Vanhan romaanin nimenä ja taisi olla elokuvankin oli Kaislikossa suhisee. Nyt en kuitenkaan aio ryhtyä sen paremmin elokuva- kuin kirjallisuusarvostelijaksikaan. Ei silti, ettenkö siihen pystyisi, vaan siksi, ettei se nyt sovi tämän kirjoituksen henkeen ja asiayhteyteen.

Juha Wat Vainio lauleskeli aikoinaan Oi jospa saisin nastahampaan takaisin. Nyt aletaan päästä jo lähelle tämän päivän aihetta. Minulle kävi nimittäin niin, että kahden etuhampaan kruunu irtosi huomattava määrä omaakin hammasta mukanaan. Alkujärkytyksestä toivuttuani, soitin Porin kunnallisen hammashoidon ajanvaraukseen ja sainkin ajan jo parin päivän päähän. Tämä lääkäri oli erikoistunut implantti- yms. hammashoitoihin. Akuuttia apua en saanut mutta lähetteen hammashygieenikolle ja lääkärille perusteelliseen hammaskartoitukseen. Hygieenikolla selvisi, että hampaani olivat perusteellisen hoidon tarpeessa ja toisen hampaan juuressa tulehduspesäke. Tätä varten uusi lääkärissä käynti taas parin päivän päähän hampaan poistoa varten. Siinä sitten aluksi tukeva antibioottiannos puoli tuntia ennen toimenpidettä. Nuorehko ja kevytrakenteinenkin lääkäri alkoi hommiin ja minä itsekseni pohdiskelin, onko noin heiveröisen oloisesta lääkäristä aika fyysiseen ja rankkaan suoritukseen. Epäilyni oli turhaa, sillä kyllähän työ sujui tosi mallikkaasti. Tikin ompeleen saatuani laitettiin hampaiden väliin vielä muhkea sideharsotollo ja ei kun kotiin. Vielä apteekista penisilliini kuuri viideksi päiväksi, niin siinähän tämä tällä kertaa. Särky oli kyllä melko mojovaa loppupäivänä mutta se nyt ei paljon huolestuttanut, kun mietin hoidon jatkoa. Ehdin jo tähän mennessä kyselemäänkin eri vaihtoehtoja. Implantit tiesin jo entuudestaan hirmu kalliiksi mutta oli ainakin pari muutakin hoitomahdollisuutta.

Implantit maksavat 1500 eurosta ylöspäin kappaleelta. Osaproteesi, joka poistetaan yön ajaksi ei ole juuri halvempi eikä myöskään silta, joka sementoidaan paikalleen ja jää siihen. Kunnallisen hammashoidon hyvänä puolena on edullinen lääkärikustannus mutta kallein kustannus on kuitenkin hampaiden valmistus, joka tehdään yksityisessä laboratoriossa. Se taas maksaa saman kuin yksityiselläkin hammaslääkärillä. Ei ole köyhän miehen hommaa hankkia mitään oman hampaan korviketta. Päätinkin, että lokakuun alussa mentyämme Torreviejaan, menen tapaamaan Antonio Samper Buenoa, joka siellä toimii hammaslääkärinä ja on jo aikaisemmin tullut tutuksi. Sitten täytyy kysyä hänen mielipiteensä vaihtoehdoista ja etenkin hinnoista. Minulla on vankka käsitys, että nimenomaan labrakustannukset ovat selvästi halvemmat kuin Suomessa. Vaikka hinta olisi esimerkiksi 1000 euroa hampaalta 1500 euron sijaan, olisi säästö jo merkittävän suuri. Tämä tulee nyt selväksi noin kuukauden päästä. Siihen saakka täytyy vain suhista.

Ei luulisi, että puhuminen ässä-vikaisena on niin hankalaa mutta kyllä siihen jotenkin pikkuhiljaa tottuu, kun vielä tottuisi siihen, ettei pahemmin hymyile. Se pelottelee ainakin pienempiä lapsia. Palaan aiheeseen myöhemmin mutta siihen saakka suhistellaan.

lauantai 16. kesäkuuta 2018

 


HYVÄKSIKÄYTTÖ


Vanhan omenapuun tarina Espanjasta tulee aina välillä mieleen, kun seuraa nykyisiä tapahtumia maailmassa. Olenkin todennut, ettei ole kuin kahdenlaisia ihmisiä, sellaisia, joita käytetään hyväksi ja sellaisia, jotka käyttävät hyväksi. Yhä useammin tuntuu siltä, että mitä läheisempi ihminen, niin sitä useammin ja helpommin tulee hyväksikäytetyksi juuri heidän taholtaan.

Vuotuinen Porin Jazz festivaali lähestyy ja sen myötä tavanomaiset oheisilmiöt. Niihin kuuluvat säännölliset avun tarvitsemiset. Apua tarvitaan mutta sitä ei pyydetä, vaan se pidetään itsestään selvyytenä varsinkin läheisimpien omaisten taholta. Kun ihminen tulee vanhemmaksi ja raihnaisemmaksi, alkaa pelätä, jos kieltäytyy avusta, koska uskoo välien katkeavan, jos niin tekee. Tuntuu vain surkealta, kun ikää tulee ja kunto heikkenee mutta silti täytyy pystyä palvelemaan kuin nuori ihminen. Silti et itse saa käytännössä mitään apua, kun sitä tarvitset huonon kuntosi takia. No se nyt ei ole tarpeenkaan mutta olisi toivottavaa edes rajoittaa omia avun tarvitsemispyyntöjään. Useimmiten lähimmät omaiset eivät edes pyydä, vaan pitävät sitä itsestään selvyytenä.

Normaali apu on useimmiten ilmainen majoitus ja ruoka mutta siihen liitetään itsestään selvyytenä lemmikkien tai lasten hoito. Se voi edellyttää ympärivuorokautista ja jopa useampipäiväistä hoitoa. Jos lemmikin omistajat siis tarvitsevat niiden hoitoa, pitää sinun olla siihen valmis kuin partiolainen, olkoonpa oma kuntosi miten raihnainen tahansa. Siihen sinun ei pidä vedota, sillä se on verinen loukkaus ja uhkaa vakavasti jopa sukulaisuussuhteiden katkeamista.

Vähin, mitä voisi toivoa, olisi avun pyytäminen, ei vaatiminen, hyvissä ajoin ja ehdottomasti pyytää eikä vaatia. Pyytäessään pitää ottaa huomioon läheisen fyysinen ja henkinen kunto. Pyyntöön ei saa missään tapauksessa sisällyttää esimerkiksi lemmikkien hoitoa. Pyytäjä ei saa loukkaantua, jos joku asia ei sovi vaikkapa jonkun päällekkäisen menon takia. Esteenä voi olla myös lemmikin vaatima erityisjärjestely. Todella ikävää on, jos kieltäytymisestä tulee sukupolvien ja suhteiden konflikti. Täytyy aina muistaa, että vanhemmillakin ihmisillä on yksityiselämä eikä kaikkia asioita hoideta nuorempien nuottien mukaan. On suorastaan loukkaavaa pitää itsestään selvyytenä apua jopa sitä pyytämättä.

Tulee miettineeksi, että onko väärin pyytää lähiomaista edunvalvojaksi itselleen, kun tulee niin vanhaksi ja/tai niin huonoon kuntoon, ettei itse selviä. Pitäisikö edunvalvojaksi pyytää vieraampi tai jopa virallinen henkilö lähiomaisen sijaan. Täytyypä miettiä lojaaliutta ja sen merkitystä ja sitä, voitko olla levollisin mielin, kun tulet niin huonoon kuntoon, että et todella pysty hoitamaan enää itseäsi. Vanhuus ja hoidon tarve tulee joka hetki lähemmäksi mutta olemmeko siihen valmiit ja ovatko omaisemme valmiita tai edes ymmärtäneet sitä.

lauantai 24. maaliskuuta 2018

LOUHIMIES JA JUSSI-GAALA

Aikoinaan Villissä Lännessä harrastettiin johonkin rikokseen syyllistyneen lynkkausta. Tämä tarkoitti sitä, että syyllisyyteen riitti vain joidenkin mielipide ja joukkohysteria. Tällöin ei ehditty tai edes haluttu tutkia, saatikka käydä oikeutta tapauksen yhteydessä. Syyllisyys todettiin siis yksinkertaisesti vain huutoäänestyksellä. Miksi otan tällaisen asian esiin? no yksinkertaisesti siksi, että tämähän tuntuu kovin tutulta "sivistyneessä" Suomessakin. Joku tai jotkut esittävät syytöksiä milloin ahdistelusta ja milloin huonosta käytöksestä. Media ja some sekä julkinen mielipide ajautuvat täysin hallitsemattomaan tuomiohysteriaan. Syyksi riittää vain tuo jäsentelemätön syytteleminen. Asiaa ei tutkita tai edes pyydetä tutkimaan saatikka, että tehtäisi rikoslain mukainen tutkinta, syytteen nostaminen sekä tuomitseminen oikeudessa. Montako tällaista tapausta tiedätte tämän miituu vouhotuksen aikana tehdyn? Aivan oikein, en minäkään yhtään.

Someen uskotaan kuin se olisi äärimmäisen oikeudellinen paikka esittää absoluuttisia näkemyksiä mistä tahansa aiheesta. Varsinkin nuoret ja nuoret aikuiset pitävät somen kantoja tinkimättömänä totuutena. Tämän vielä jotenkin ymmärtää, kun tietää nuorempien ihmisten harvoin seuraavan perusteltua tutkimista. Sitä vastoin on käsittämätöntä, että mediakin on langennut tähän samaan sudenkuoppaan. Tulevaisuutta ajatellen on todella vaarallinen tie siirtyä tuomitsemaan pelkkien yksittäisten ihmisten syytösten perustella.

Nyt on sitten syytösten kohteeksi joutuneet lähinnä elokuvaohjaajat. Viimeksi nyt Aku Louhimies on ollut erilaisten näyttelijöiden tähtäimessä. Se, että syyttelijöitä on useampia, ei todista yhtään mitään. Puolueetonta tutkintaa ei ole tehty eikä syytteitä nostettu saatikka menty oikeuskäsittelyyn. Suomessa on aina ollut laki, jossa asianomainen on syytön kunnes toisin on todistettu. Nyt näyttää siltä, että Louhimieskin olisi syyllinen vaikka oikeus toteaisi hänet syyttömäksi. Louhimiehen anteeksi pyynnötkin pikemminkin kiihottavat kuin laannuttavat lynkkausmielialaa. Louhimies ei edes muista vanhoja tapahtumia, jotka nämä "puukonheittäjät" taas muistavat kuin juuri tapahtuneen.

Jussi-gaalakin oli kuin likasangon tyhjentelyä. Varmasti suurin osa paikalla olijoista ei tietänyt tuon taivaallista syyttelyjen aiheellisuudesta tai totuudesta. Mentiin vain kuin sopulit, kun joku Hitlerin tapainen kiihotti mielialaa. Näitä kansan kiihottajia onkin noussut kuin sieniä sateella. Mietityttää, olisiko ketään, joka ei voisi joutua näillä perusteilla syylliseksi milloin mihinkin asiaan. Toisaalta tuomitaan populismi mutta toisaalta sitä suorastaan rakastetaan.

Oma yksityiskohtansa on Sampo Terho, joka valtiovallan edustajana kieltäytyi luovuttamasta Jussia Louhimiehelle. Terho oli paikalla Valtion edustajana ja hänen tehtävänsä oli patsaan luovuttaminen. Hänellä ei ollut mitään syytä tai perustetta toimia niin. Edelliseen mielipiteeseen viitaten vain oikeuden päätös pyhittää oikeuden kieltäytyä palkinnon luovuttamisesta.

Tästä koohotuksesta ei päästä eroon muuten kuin vaatimalla syyttelijät oikeudelliseen vastuuseen teostaan. Eli syyttelijät kunnianloukkaussyytteeseen, mikäli tämä syyttely todetaan aiheettomaksi. Ehkäpä suurempi into näihin kanteluihin laantuisi, jos joutuisi itse perustelemaan tekonsa. Myös juoruilu somessa tai mediassa voisi hyvin olla tuomittavaa. Tukholmalaisen teatterin johtaja teki itsemurhan, kun häneen kohdistettiin ehkä täysin aiheettomia syytöksiä. Oikeuden päätös täytyy aina olla, jotta voidaan nimittelemään jotakin, vaikka se olisi aiheellistakin. Tuosta Tukholman tapauksestakin voisi harkita syytöstä kuoleman tuottamuksesta. Todelliseksikin todetut syyt saattavat olla niin vähäisiä, että nykymenettelyt tuntuvat vahvasti ylimitoitetuilta.

ÄLY HOI, JÄRKI ÄLÄ JÄTÄ!

torstai 1. maaliskuuta 2018

ASEVELVOLLISUUS(LAKI)

Miksi otsikon loppuosa on suluissa, selvinnee, kun asiaa tarkastellaan lähemmin. Asevelvollisuus on jokaiselle kai tuttu käsite mutta sen tehostaminen lailla tarkoittaa sitä, että jollei sitä suorita, seuraa joku sanktio eli rangaistus. Ilman lakia velvoite olisi vain moraalinen. Nyky-yhteiskunnassa moraaliset velvoitteet ovat todella löyhiä ja merkityksettömiä. Suuri joukko suomalaisista haluaa toki puolustaa maataan, josta osoituksena naisten vapaaehtoinen maanpuolustus. Se on kuitenkin niin vähäistä, että voidaan unohtaa koko velvollisuus, jos siitä kieltäytymisellä ei ole mitään sanktiota. Uskon, että nykyisen kotikasvatuksen saaneella vellihoususukupolvella ei suurelta osin ole halua vapaaehtoiseen maanpuolustukseen.

Jehovan todistajat ovat vapautettuja asevelvollisuudesta erityislain perusteella. Tästä ei yhteiskunnallisesti ole ollut suurta haittaa mutta laajennettuna se olisi sitä. Tällöin ei olisi muuta mahdollisuutta kuin poistaa tuo erikoisoikeus myös Jehovan todistajilta. Jos nyt käsillä oleva sanktio poistetaan totaalikieltäytyjältä, romuttuu koko asevelvollisuuslaki täysin. Erilaisia vippaskonsteja käyttävät asevelvolliset suorittavat jo nyt vain "ranskalaisen visiitin" osoittaen, miten löyhä on moraalinen maanpuolustustahto. Jehovan todistajien päämaja ei aseta estettä jonkinlaiselle aseettomalle palvelukselle. Toisaalta taas Puolustusvoimissa on valtava määrä tehtäviä, joissa ei tarvitse asetta käyttää. Eri asia on, pitäisikö joidenkin tahojen esille nostama "sukupuolinen tasa-arvo" ottaa mukaan? Lain tekstihän voisi olla "jokainen Suomen miespuolinen kansalainen on velvollinen........." sijasta "jokainen Suomen kansalainen......". Tällöin poistuisi epätasa-arvo eri kansalaisten välillä.

Asevelvollisuutta vastustavat vähättelevät sotilaallisen kriisin mahdollisuutta mutta väitän, että ennen kuin toiset 100 vuotta Suomen itsenäisyydestä täyttyy, on jonkinlainen kriisi varmasti ollut käsillä. Ainakaan tähän mennessä ei Suomen historiassa ole ollut niin pitkää rauhan aikaa. Toivottavasti olen väärässä mutta pelkäänpä, että en. Erilaisten poliittisten ryhmien taholta yritetään välttää jopa keskustelua noista vaaroista mutta se on "roskien lakaisemista maton alle" tai "pään pistämistä pensaaseen".

Jos meillä on kriisin sattuessa paljon asevelvollisuuden suorittamattomia, niin miten heihin pitäisi suhtautua. Miten he itse haluaisivat suhtauduttavan itseensä? Haluaisivatko he ensinnäkin pysyä välinpitämättöminä niin kuin mitään ei tapahtuisi. Haluaisivatko he toisten puolustavan näitä kuten muitakin suomalaisia. Tällainenkin ryhmä meillä on, nimittäin ahvenanmaalaiset! Hehän eivät salli edes Ahvenanmaan puolustukseen tähtääviä harjoituksia alueellaan. Siis kriisin sattuessa mannersuomalaiset joutuvat puolustamaan heitä täysin valmistautumattomina. Toinen mahdollisuus on jättää heidät oman onnensa nojaan, mikä on täysin oikein. Mannersuomessa voidaan myös jättää puolustushaluttomat puolustusta vaille, sillä sitähän oikeastaan juuri haluavat. Tämä voidaan toteuttaa siirtämällä nämä ryhmät vihollisen linjoille esimerkiksi antautumaan heille. Puolustushalukkaiden riesaksi ei heitä voida laittaa, eikä myöskään antaa samoja etuja ja oikeuksia kuin muille.

Lopuksi lainaan Speden ohjetta jo vuosia sitten. Aseistakieltäytyjät voitaisi laittaa kävelemään miinakentille ja isojalkaisille annettaisi kaksinkertaiset muona-annokset! Niin, esimerkiksi Venäjähän ei ole allekirjoittanut Ottawan jalkaväkimiinojen kieltosopimusta, minkä Suomi tyhmyyttään teki. Mitään vaaroja tai uhkia ei ole. Nukkukaa hyvin!

torstai 4. tammikuuta 2018

SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ

Nykypäivinä saa törmätä mitä ihmeellisempiin asioihin tuohon otsikkoon liittyen. Ne, jotka tuomitsevat ihmisiä seksuaalisesta häirinnästä, ovat kyllä sekä seksuaalisesti että moraalisesti täysin sekaisin. Kun jo "häiritsevä tuijotuskin" koetaan rangaistavaksi teoksi, ollaan varmasti pahasti hakoteillä. Ei tule oikeusministeriä kateeksi, kun hän muotoilee tuon tuijotuksen lakitekstiin. Onko häiritsevää tuijotusta esimerkiksi katsoa pitkään jotakuta henkilöä Mannerheimin tien yli vai kymmenen metrin etäisyydeltä? Mihin se raja vedetään etäisyyden suhteen? Minkä pituinen aika on häiritsevää? Pitääkö katsoa aika sekuntikellolla ja etäisyys metrimitalla? Miten todistat tuon valtavan rikoksen tapahtuneen? Minä en ainakaan suostuisi todistajaksi tuohon syytökseen, kun mentäisi käräjäoikeuteen.

Eduskuntakin meni aivan pöpelikköön ennen joululomaansa, kun piti liputtaa "me too" kampanjan puolesta. Kukaan ei rohjennut sanoa mokomaa touhua naurettavaksi. Jos joku edustaja tönäisee tai vetää jopa "lättyyn" jotain, ei se ole mitään verrattuna vaikkapa olkapäälle taputtelua. Häirintä on kuitenkin täysin sallittua, jos se tulee naisen tai homon taholta ja kohdistuu mieheen! En ole ainakaan huomannut julkisuudessa tällaisen olevan tuomittavaa. Tästä ei pidä kuitenkaan vetää johtopäätöstä, etteikö sitäkin tapahtuisi ja jopa hyvinkin yleisesti. Omalta osaltani voin todeta, että olen varmasti ollut elämäni aikana useammin häirinnän kohteena kuin tekijänä. Tässä kohtaa pitäisi kai ottaa huomioon häirinnän kohteen ja tekijän ikä. Voisin veikata, että jokainen tietäisi esimerkkejä tapauksista, jotka sijoittuvat johonkin ikävaiheeseen. Jos Eduskuntamme mielestä olalle taputtelu on maassamme suurimpia ongelmia, niin en voi muuta kuin ihmetellä. Jos tuon asian korjaaminen saa aikaan esimerkiksi vanhusten ja muiden vähäosaisten kohtelun parantamisen, niin siitä vaan. Haatainenkin toi asian Eduskuntaan häirintäasian niin kuin se toisi autuuden väärin kohdelluille ihmisille. Hauskinta oli, että niin hallitus- kuin oppositiopuolueetkin olivat innolla kannattamassa tätä loistavaa ideaa. Tuo kampanja on lähtöisin USA.sta ja rantautui sitten moraalin mallimaan Ruotsin kautta sitten meille feministien ja muiden hymistelijöiden käsiin.

Ennen tuota Eduskuntamme upeaa esiintuloa oli syksyllä jo mainio esimerkki häirinnästä ja sen seurauksista, kun todettiin Tomi Metsäkedon syyllistyneen yli 10 vuotta sitten jonkun naisen taputteluun. Metsäketo hyllytettiin välittömästi "Tähdet tähdet" ohjelmasta ilmeisesti Maria Veitolan aloitteesta. Veitola onkin erinomainen ihminen arvioimaan ja arvostelemaan muita. Tuon omahyväisen ja itseään täynnä olevan henkilön pitäisi ainakin jättää muut rauhaan. Veitolan motiivi kiinnostaa ainakin minua kovasti. Mitä lie tapahtunut Tomin ja Marian välillä, kun näin kantoi kaunaa. Veitolan toiminta televisiossa on kuitenkin nykykritiikin mukaan jo aikalailla seksuaalista häirintää. Kaikki arvostelut ovat vähintään kaksimielisiä mutta hänen ja monen muunkin mielestä tavattoman hauskoja.

Jari Sillanpäätä ei ole hyllytetty ja hänen laulujaan tulee jatkuvasti Ylenkin kanavilta, vaikka Sillanpää on syytettynä huumerikoksesta. Tässä tulee esille juuri se, että Toinen ei ole edes syytettynä ja, jos olisi, niin ainakin teko olisi vanhentunut. Toinen taas pelkällä parkumisella ja voivottelulla saa kaikki sympatiat puolelleen, koska Jari on niin ihana. On mielenkiintoista muttei hauskaa seurata, miten asiat Suomessa kehittyvät. Joka tapauksessa ihmisten moraalikäsitykset ovat pahasti vinksallaan.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

AVOIN KIRJE POLIISILLE


Suomen Perustuslaki määrittelee, että lain edessä kaikki kansalaiset ovat samanarvoisia, vai ovatko?

Tieliikenteen valvontaa siirretään yhä lisääntyvässä määrin automaattiseen nopeudenvalvontaan. Ensinnäkin vaikuttaa siltä, että vain ylinopeudet ovat liikenteessä rangaistavia tekoja. Automaattista valvontaa muihin rikkomuksiin ei tietääkseni edes suunnitella, vaikka liikenteelle vaarallisia rikkomuksia on runsain määrin. Tietysti henkilöresurssit asettavat rajoituksia manuaaliselle valvonnalle mutta ei selitä sen lähes kokonaan puuttumista. Poliisit voisivat ehkä suunnitella nykyistenkin resurssien käyttöä paremmin ja tehokkaammin.

Paljon ulkomaidenkin liikenteessä liikkuneena, olen huomannut suuriakin eroja liikenteen valvonnassa. Automaattinen kameravalvonta toteutetaan useimmiten näkymättömien kameroiden avulla, eikä niin kuin Suomessa jo kauas näkyvien kameratolppien avulla. Tosin muuallakin ilmoitetaan  siitä, että automaattista valvontaa suoritetaan. Oleellisena erona on kuitenkin, että useimmiten rikkeen tehnyt kuvataan ajoneuvon takaa, jolloin myös moottoripyörien tunnukset näkyvät. Suomessahan tämä ei ole mahdollista, koska kuvaus tehdään aina edestä. Poliisi kertoikin minulle, että käytännössä ei rangaistusvaatimuksia voida antaa motoristeille tai se vaatisi kohtuuttoman pitkiä tutkimuksia. Ajoneuvokohtaisia nopeusrajoituksia ei voida tehdä automaattisesti missään, joten ne pääsevät täysin ilman rangaistusvaatimuksia. Poikkeuksina ovat taajamat tai muut alhaiselle nopeudelle määritellyt tieosuudet. Näissä kohteissa ei vain yleensä ole mitään valvontaa.

Ihmetellä sopii myös, miksi nopeusrajoituksia valvotaan useimmiten alueilla, joissa ei suurta välitöntä vaaraa aiheudu kohtuullisen pienestä ylinopeudesta. Sitä vastoin esimerkiksi taajamien alueilla, joissa on alennettu nopeusrajoitus ja paljon pihaliittymiä sekä kouluja yms., ei ole manuaalista eikä automaattista valvontaa. Tienkäyttäjälle tuleekin väkisin mieleen, että tarkoitus on vain saada mahdollisimman paljon sakkotuloja mutta turvallisuudella on vähäisempi merkitys.
Ajoneuvokohtaisia nopeuksia toivoisi voitavan valvoa paljon useammin ja tehokkaammin.                                                                                                                                                                                    

Taajamien liikenteen valvonta on joko puutteellista tai olematonta. Taajamissa on kuitenkin sekä turvallisuuden että asumisviihtymisen kannalta suurimmat riskit. Ihmetellä täytyy, että automaattinenkin nopeudenvalvonta loistaa poissaolollaan.

Lähinnä mopojen ylinopeuksia voisi  aluksi rajoittaa jossain määrin, jos niille määrättäisi vuosittaiset katsastukset. Tällöin rakenteelliset muutokset paljastuisivat ja ne pakotettaisi korjaamaan sekä määrättäisi rangaistus. Samalla voisi huomioida sääntöjen vastaisuus vakuutusmaksuissa.

Jos joku viranomainen katsoo aiheelliseksi kommentoida tätä blogiani, niin se on pelkästään hyvä ja antaa varmaan tärkeitä vastauksia muillekin lukijoilleni.












tiistai 19. syyskuuta 2017

SANNI GRAHN-LAASONEN


Kyseinen ministeri on aivan yhtä lähtemättömissä Kokoomuksen hallituksessa kuin kyseisen teflonpuolueen maine. Kokoomuksen maine on yhtä tahraantumaton kuin lika teflonpannussa. Muut puolueet saavat sitten kärsiä Kokoomuksenkin tahrat.

Sanni on sitten taas sellainen tyttönen, ettei voi kuin ihmetellä, millä avuilla hän pysyy hallituksessa ainoana Kokoomuksen ministerinä, vaikka puheenjohtaja vaihtuu. Sannilla on joko piileviä kykyjä tai hän on muodollisesti pätevä. Jos Sannilla on piileviä kykyjä, on hän onnistunut pitämään ne niin hyvin piilossa, ettei ainakaan tavallinen kansalainen niitä havaitse.

Kun Sanni Grahn-Laasosen opetusministerin taivalta on seurannut ja vertaa hänen edeltäjäänsä Krista Kiuruun, voi ihmetellä, miten Krista sai valtavat haukkumiset mutta Sanni ei vaikka Krista sai sentään jotain hyvääkin aikaan. Sannin aikana taas Suomen kouluelämä on kokenut vain pelkkiä leikkauksia ja takaiskuja. Tästä huolimatta niin Sanni kuin Kokoomuskin ovat säilyneet täysin puhtaina, eikä opiskelijamaailmakaan kohdista mitään moitteita kumpaankaan!

Sanni Grahn-Laasosen tärkein huoli, tosin monen muunkin päättäjän; tuntuu olevan akateemisesti koulutettujen vähäisyys ja vähäisten opiskelupaikkojen määrä. Minusta tuntuu oudolta, että verrataan vain ja ainoastaan tätä kansainvälisessä vertailussa. Meillä ei ole lainkaan pohdiskeltu akateemisesti koulutettujen työpaikkatarjontaa. On monia aloja, joilla ei ole eikä ole näköpiirissäkään työpaikkoja. Kysymys kuuluukin, onko järkevää kouluttaa yleensäkään ja erityisesti yliopistotasoisesti työttömäksi? Sannin mielestä ei ole tärkeää, löytyykö koulutusta vastaavaa työtä, vaan että koulutetaan. Sannin mielestä ongelma on siis se, että korkeasti koulutettujen määrä kestää samana kansainvälisessä vertailussa hamaan ikuisuuteen, oli sitten töitä tai ei. Kukaan ei kysy veroa maksavan duunarin mielipidettä, haluaako hän käytettävän verorahojaan esimerkiksi 150 000 euroa opiskelijaa kohden, vaikka tällä ei ole näkyvissäkään työtä. Korkeasti koulutettu jää siis vieläkin veromaksajien kontolle tai menee sitten ulkomaille töihin. Molemmat vaihtoehdot ovat todella kehnoja. Sanni ei ole vähääkään kiinnostunut säätämään opiskelupaikkoja tarpeen mukaan. Muista EU maista tulee sitten duunareita esimerkiksi telakalle, kun oma maa ei pysty kouluttamaan riittävästi tai oikeastaan halukkaita opiskelijoita ei löydy. Kaikki haluavat akateemisen koulutuksen ja heitä harhauttaa Sannikin parhaansa mukaan. Opetusministeri onkin tällainen haluamisministeri eikä tarveharkintainen ministeri.

Niin, mikä siis on Sannin pätevyyden ydin? En minä tiedä mutta lieneekö viattomat nappisilmät ja loiva hymy. Oman edun tavoittelu ei ainakaan taloudellisessa mielessä näytä todennäköiseltä, jos ei sitten ajatella poliittista tulevaisuutta. Todellinen populismi sopii oikein hyvin määritelmäksi nykyiselle opetusministerille, joka sopuilee joka suuntaan niin omalle ministeriryhmälleen kuin muutenkin Kokoomusjohdolle. Muuten ei voi selittää tätä ministerin pestin jatkumista vaikka kuinka pitkään ja joka tapauksessa "zu lange", sanoisi kai saksalainen. Kielten opiskeluun Sannin en ole kiinnittävän mitään huomiota, vaikka Suomenkin yrittäjät toivoisivat aivan uudenlaisia suuntauksia siihen. Euroopan Unionin ylivoimaisesti suurin kieli on muuten saksa ja englanti brexitin jälkeen pelkkää minikieli mutta mitä tekee meidän Sanni tyttösemme, ei mitään! Revi tästä sitten huumoria, jos sinulla vielä huumorin tajua riittää.