sunnuntai 24. syyskuuta 2017

AVOIN KIRJE POLIISILLE


Suomen Perustuslaki määrittelee, että lain edessä kaikki kansalaiset ovat samanarvoisia, vai ovatko?

Tieliikenteen valvontaa siirretään yhä lisääntyvässä määrin automaattiseen nopeudenvalvontaan. Ensinnäkin vaikuttaa siltä, että vain ylinopeudet ovat liikenteessä rangaistavia tekoja. Automaattista valvontaa muihin rikkomuksiin ei tietääkseni edes suunnitella, vaikka liikenteelle vaarallisia rikkomuksia on runsain määrin. Tietysti henkilöresurssit asettavat rajoituksia manuaaliselle valvonnalle mutta ei selitä sen lähes kokonaan puuttumista. Poliisit voisivat ehkä suunnitella nykyistenkin resurssien käyttöä paremmin ja tehokkaammin.

Paljon ulkomaidenkin liikenteessä liikkuneena, olen huomannut suuriakin eroja liikenteen valvonnassa. Automaattinen kameravalvonta toteutetaan useimmiten näkymättömien kameroiden avulla, eikä niin kuin Suomessa jo kauas näkyvien kameratolppien avulla. Tosin muuallakin ilmoitetaan  siitä, että automaattista valvontaa suoritetaan. Oleellisena erona on kuitenkin, että useimmiten rikkeen tehnyt kuvataan ajoneuvon takaa, jolloin myös moottoripyörien tunnukset näkyvät. Suomessahan tämä ei ole mahdollista, koska kuvaus tehdään aina edestä. Poliisi kertoikin minulle, että käytännössä ei rangaistusvaatimuksia voida antaa motoristeille tai se vaatisi kohtuuttoman pitkiä tutkimuksia. Ajoneuvokohtaisia nopeusrajoituksia ei voida tehdä automaattisesti missään, joten ne pääsevät täysin ilman rangaistusvaatimuksia. Poikkeuksina ovat taajamat tai muut alhaiselle nopeudelle määritellyt tieosuudet. Näissä kohteissa ei vain yleensä ole mitään valvontaa.

Ihmetellä sopii myös, miksi nopeusrajoituksia valvotaan useimmiten alueilla, joissa ei suurta välitöntä vaaraa aiheudu kohtuullisen pienestä ylinopeudesta. Sitä vastoin esimerkiksi taajamien alueilla, joissa on alennettu nopeusrajoitus ja paljon pihaliittymiä sekä kouluja yms., ei ole manuaalista eikä automaattista valvontaa. Tienkäyttäjälle tuleekin väkisin mieleen, että tarkoitus on vain saada mahdollisimman paljon sakkotuloja mutta turvallisuudella on vähäisempi merkitys.
Ajoneuvokohtaisia nopeuksia toivoisi voitavan valvoa paljon useammin ja tehokkaammin.                                                                                                                                                                                    

Taajamien liikenteen valvonta on joko puutteellista tai olematonta. Taajamissa on kuitenkin sekä turvallisuuden että asumisviihtymisen kannalta suurimmat riskit. Ihmetellä täytyy, että automaattinenkin nopeudenvalvonta loistaa poissaolollaan.

Lähinnä mopojen ylinopeuksia voisi  aluksi rajoittaa jossain määrin, jos niille määrättäisi vuosittaiset katsastukset. Tällöin rakenteelliset muutokset paljastuisivat ja ne pakotettaisi korjaamaan sekä määrättäisi rangaistus. Samalla voisi huomioida sääntöjen vastaisuus vakuutusmaksuissa.

Jos joku viranomainen katsoo aiheelliseksi kommentoida tätä blogiani, niin se on pelkästään hyvä ja antaa varmaan tärkeitä vastauksia muillekin lukijoilleni.












tiistai 19. syyskuuta 2017

SANNI GRAHN-LAASONEN


Kyseinen ministeri on aivan yhtä lähtemättömissä Kokoomuksen hallituksessa kuin kyseisen teflonpuolueen maine. Kokoomuksen maine on yhtä tahraantumaton kuin lika teflonpannussa. Muut puolueet saavat sitten kärsiä Kokoomuksenkin tahrat.

Sanni on sitten taas sellainen tyttönen, ettei voi kuin ihmetellä, millä avuilla hän pysyy hallituksessa ainoana Kokoomuksen ministerinä, vaikka puheenjohtaja vaihtuu. Sannilla on joko piileviä kykyjä tai hän on muodollisesti pätevä. Jos Sannilla on piileviä kykyjä, on hän onnistunut pitämään ne niin hyvin piilossa, ettei ainakaan tavallinen kansalainen niitä havaitse.

Kun Sanni Grahn-Laasosen opetusministerin taivalta on seurannut ja vertaa hänen edeltäjäänsä Krista Kiuruun, voi ihmetellä, miten Krista sai valtavat haukkumiset mutta Sanni ei vaikka Krista sai sentään jotain hyvääkin aikaan. Sannin aikana taas Suomen kouluelämä on kokenut vain pelkkiä leikkauksia ja takaiskuja. Tästä huolimatta niin Sanni kuin Kokoomuskin ovat säilyneet täysin puhtaina, eikä opiskelijamaailmakaan kohdista mitään moitteita kumpaankaan!

Sanni Grahn-Laasosen tärkein huoli, tosin monen muunkin päättäjän; tuntuu olevan akateemisesti koulutettujen vähäisyys ja vähäisten opiskelupaikkojen määrä. Minusta tuntuu oudolta, että verrataan vain ja ainoastaan tätä kansainvälisessä vertailussa. Meillä ei ole lainkaan pohdiskeltu akateemisesti koulutettujen työpaikkatarjontaa. On monia aloja, joilla ei ole eikä ole näköpiirissäkään työpaikkoja. Kysymys kuuluukin, onko järkevää kouluttaa yleensäkään ja erityisesti yliopistotasoisesti työttömäksi? Sannin mielestä ei ole tärkeää, löytyykö koulutusta vastaavaa työtä, vaan että koulutetaan. Sannin mielestä ongelma on siis se, että korkeasti koulutettujen määrä kestää samana kansainvälisessä vertailussa hamaan ikuisuuteen, oli sitten töitä tai ei. Kukaan ei kysy veroa maksavan duunarin mielipidettä, haluaako hän käytettävän verorahojaan esimerkiksi 150 000 euroa opiskelijaa kohden, vaikka tällä ei ole näkyvissäkään työtä. Korkeasti koulutettu jää siis vieläkin veromaksajien kontolle tai menee sitten ulkomaille töihin. Molemmat vaihtoehdot ovat todella kehnoja. Sanni ei ole vähääkään kiinnostunut säätämään opiskelupaikkoja tarpeen mukaan. Muista EU maista tulee sitten duunareita esimerkiksi telakalle, kun oma maa ei pysty kouluttamaan riittävästi tai oikeastaan halukkaita opiskelijoita ei löydy. Kaikki haluavat akateemisen koulutuksen ja heitä harhauttaa Sannikin parhaansa mukaan. Opetusministeri onkin tällainen haluamisministeri eikä tarveharkintainen ministeri.

Niin, mikä siis on Sannin pätevyyden ydin? En minä tiedä mutta lieneekö viattomat nappisilmät ja loiva hymy. Oman edun tavoittelu ei ainakaan taloudellisessa mielessä näytä todennäköiseltä, jos ei sitten ajatella poliittista tulevaisuutta. Todellinen populismi sopii oikein hyvin määritelmäksi nykyiselle opetusministerille, joka sopuilee joka suuntaan niin omalle ministeriryhmälleen kuin muutenkin Kokoomusjohdolle. Muuten ei voi selittää tätä ministerin pestin jatkumista vaikka kuinka pitkään ja joka tapauksessa "zu lange", sanoisi kai saksalainen. Kielten opiskeluun Sannin en ole kiinnittävän mitään huomiota, vaikka Suomenkin yrittäjät toivoisivat aivan uudenlaisia suuntauksia siihen. Euroopan Unionin ylivoimaisesti suurin kieli on muuten saksa ja englanti brexitin jälkeen pelkkää minikieli mutta mitä tekee meidän Sanni tyttösemme, ei mitään! Revi tästä sitten huumoria, jos sinulla vielä huumorin tajua riittää.

perjantai 28. heinäkuuta 2017

LASKUJEN MAKSAMINEN

Kyllä on mennyt omituiseksi tämä maailma, kun kaikki asiat pitäisi hoitaa netin välityksellä! Posti on ottanut uudeksi palvelumuodokseen nettipostin, kun ilmeisesti postinkantajat eivät ehdi enää ruohonleikkuultaan ja vanhusten ruoan toimituksiltaan tuomaan laskuja tai muutakaan postia asiakkailleen.

En tiedä, mitä kuluttajansuojalaki tänä päivänä mainitsee ensinnäkin Postin velvollisuuksista ja toiseksi palvelun toimittajan laskutuksesta mutta jotain outoa tässä kyllä on. Vaikka asun suurimman osan vuodesta Espanjassa, niin seuraan kyllä Suomen asioita aika tarkkaan. En ole huomannut mitään merkittävää muutosta palveluiden maksamisessa sen jälkeen, kun e-maksut tulivat käyttöön. Niistä informoitiin pitkän aikaa ennen kuin käyttö alkoi.

Nyt on salakavalasti ujutettu tämä nettiposti välittämään kaikenlaista informaatiota. Ensiksi oletin sen olevan jonkun uudenlaisen roskapostin muodon mutta se kai lienee kuitenkin Postin uusi "palvelumuoto". En niin erityisesti välittäisi puuttua koko asiaan mutta laskujen välittäminen tällä omituisella palvelulla on jo liikaa. En ole sopinut yhdenkään palvelun tuottajan kanssa laskutuksesta nettipostin välityksellä, enkä tule sopimaankaan. Kuitenkin esimerkiksi kattoremonttimme toimittaja Restakoti lähetti palvelustaan laskun nettipostissa. En ole edes kirjautunut tuohon palveluun, joten lieneekö laskutus lainvoimainen? Restakodin kanssa tehdyssä sopimuksessa ei ole edes mainittu sähköpostiosoitettani.

Olin koko alkuvuoden vakavan sairauden uhrina ja kaikki asiat jäivät läheisteni hoitoon. He eivät olisi olleet mitenkään tietoisia esimerkiksi juuri sähköpostistani tai mistään muustakaan netin kautta kulkevasta informaatiosta. Miten he voisivat huolehtia velvoitteistani sairauteni aikana, jos eivät saa niistä mitään tietoa? Normaalin postin kautta tulevat paperilaskut on huomattavasti helpompi käsitellä, kun ne tulevat konkreettisesti postilaatikkoon. Tosin niissäkin on joskus ongelmia mutta pääsääntöisesti asiat hoituvat. Asiakkaan kuolema tuo vielä ongelman paljon vaikeampana, kun monet muutkin asiat painavat päälle. Joku lain suoja pitäisi ihmisellä olla, jos voittamattomia esteitä ilmenee. Toisaalta, jos asiakas ei ole valtuuttanut laskutusta hoidettavaksi muuta kuin perinteisellä paperilaskulla, ei siihen pitäisi olla laskuttajalla mitään oikeutta!

Omana ongelmana on yleinen netin toimivuus. Jos netti ei toimi toivotulla tavalla tai asiakas on sen ulottumattomissa, kuka vastaa informaation perille tulemisesta. Netin teknisiä ongelmia on jo tavallisessa arkitoiminnassakin runsaasti, joten heikolla pohjalla on laskujen toimitus asiakkaalle. Itse en käy läheskään joka päivä edes katsomassa sähköpostiani, eikä kukaan voi siihen edes velvoittaa. Paperisen laskun toimittaminen on paljon virallisempaa ja kirjattuna sekä noudettuna jo virallinen. Miten nettiposti tietää, olenko lukenut sen? Miten nettiposti edes saa asiakkaan liittymään sen palveluun? Tietääkseni siihen ei ole mitään velvoitetta, enkä minäkään siihen ole liittynyt.

Kuriositeettinä vaadin Restakodilta paperisen laskun palvelustaan toimitusosoitteeseen. Missä vaiheessa muuten laskun maksamisen aika on lyhentynyt 14 päivästä vain 7 päivään? Pitkien pyhien yhteydessä jää mahdollisuus laskun reklamaatioon olemattomaksi, kun senkin aika on tuo samainen 7 päivää. Soitin Restakodin puhelimeen perjantaina 29.7.2017 klo 01.00 reklamoidakseni laskutusta. Puhelu meni vastaajaan ja odotan kuinka kauan menee, kun vastaussoitto tulee. Siihen ei liene kiirettä niin kuin laskutuksella.

Niin, mistä tiedän kysymyksessä olevan laskun? No siitä, että sähköpostissani oli tästä maininta. Kirjautumista ei vielä edellytetty.

Aika entinen ei koskaan enää palaa mutta voitaisi ottaa pari piirua takaisin vanhaan, niin voitaisi päästä irti kaikesta internetin touhotuksesta ja ennen kaikkea niistä ongelmista, joita esimerkiksi tietoturvattomuus on tuonut tullessaan. Nettirikollisuus on lisääntynyt todella pelottavaa vauhtia.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

VIELÄ ELOSSA

Mutta nyt voi kysyä, kuinka kauan? Edellisestä sairaalareissusta ehti kulua noin kolme kuukautta, kun taas pamahti ja oikein kunnolla. Huhtikuun 10 päivän tienoilla oli vielä suunnitelmia sisäisen verenvuodon ja monien muiden asioiden suhteen mutta juuri tuona aamuna kaikki muuttui.

Omat muistikuvat ja Tarjan kertoma todellisuus poikkeavat jo tuosta aamusta osin aika paljon. Tunnistin jo infarktin oireet, vaikka ne eivät olleet aivan samanlaiset kuin aiemmin. Puristava kipu oli kova mutta nyt tuli lisäksi valtava kylmä hiki, joka kasteli pyjamani hetkessä aivan märäksi. Muistan vielä ambulanssin hälytyksen ja sen tulon mutta sen jälkeen omat muistikuvat ovat aivan puuroa, eikä niistä ota selvää, mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Sen verran voi sanoa, että osa on totta ja osa oman alitajunnan tuomia kuvitelmia.

Jossain vaiheessa ikään kuin heräsin ja tunsin oloni hyväksi mutta se muuttui pian taas epäselväksi. Tajunnan rajamailla kuvittelin erilaiset elvytystoimetkin lähes erilaisiksi kidutusmenetelmiksi, jossa ei ollut mitään tolkkua. Kun sitten kuulin, että olin ollut tajuttomana noin kahdeksan päivää, tiesin olleeni jo niin lähellä kuoleman rajalla kuin mahdollista olematta kuitenkaan kuollut. Olin sen lyhyen toipumistilanteen jälkeen saanut pahan rytmihäiriön, jonka takia minut pidettiin tarkoituksella tajuttomana. Selviytyminen siitä olikin sitten jo arpapeliä, jonka  seurauksena tätä vielä kirjoittelen. Lääkäri oli jo ilmoittanut, että minut pidetään hengissä vain 5-6 päivää, jonka jälkeen päätetään elintoimintojeni jatkamisesta. Sitten aivan yllättäen olin tullut tajuihini, josta lääkärikin oli iloisesti yllättynyt. Oma tajuntanikin alkoi pikku hiljaa palautua mutta kaikki oli vielä aivan sekaisin. Tarjan, tyttäremme Johannan ja lääkärin höpinät olivat taas melkoista sekamelskaa, josta en tajunnut mitään. Johannan paikallaolokin ihmetytti mutta sekin sotkeentui samaan sotkuun.

Siellä teholla ollessani todellisuuden tajunta alkoi palailla pätkittäin mutta ongelmia tuntui vain tulevan lisää, kun joku asia loksahti paikoilleen. Ajan tajukin katosi, enkä oikein ymmärtänyt oliko päivä vai ilta. Sitten mielikuvitukseni sotki paikatkin niin, että luulin olevani kotona vaikka makasin teholla. Siellä liikkuvat ihmisetkin olivat tässä mielikuvitusmaailmassa mukana. Aluksi ei minua kiusannut edes se, että olin käsistäni sidottuna sänkyyn. Myöhemmin kyllä sekin alkoi olla jo painajainen kuten jotkin muutkin elvytykseen liittyvät seikat. Hengitysputki poistettiin kyllä aika hyvissä ajoin ennen kuin se ehti pahemmin rasittaa.

Näihin elvytystoimiin ja mielikuviin liittyen tuli tarve perehtyä jopa niin, että pyysin lääkäriltä luvan palata hänen kanssaan keskustelemaan eri yksityiskohdista. Minun tajuntani mukaan sain jopa luvan Mutta en lupaa ottaa mitään kuvia! Liekö nuokaan asiat todellisuuden kanssa missään tekemisissä. Tästä nyt huomataan, että vakavasta sairaskohtauksesta toipuva ihminen on usein niin muussa todellisuudessa, että häntä ei läheskään aina pidä ottaa todesta. Toisaalta erilaiset painajaiset ja ahdistus ovat todellisia ja niihin pitää suhtautua vakavasti. Hoitohenkilöstön ja läheisten on otettava nämä huomioon kanssakäymisessä potilaan kanssa: Missään tilanteessa ei pidä olla kevytmielinen tai vähättelevä, koska potilaalla asiat ovat totisinta totta.

Minulle hoidon jatkuessa tuli jo vähän ennen infarktia ollut sisäinen verenvuoto uutena ongelmana, joka oli pakko hoitaa. Uloste oli aikaisemmin aivan mustaa, joka kertoi siinä olevan runsaasti verta. Tilanne paheni niin, että uloste oli aivan silkkaa verta. Monien tähystysten ja muiden tutkimusten myötä haettiin syytä mutta se ei koskaan oikein kunnolla selvinnyt. Vahvat epäilyt myös lääkäreillä oli, että vuoto aiheutui liian voimakkaista ja minulle sopimattomista verenohennuslääkkeistä. Kardiologi oli niitä määrännyt edellisen infarktin jälkeen. Sairaalassa saatiin lääkitystä ja ravintoa soveltamalla ongelma kuriin mutta operaatio vaati 10 pussia verta, mistä huomaa kuinka hengenvaarallisesta asiasta oli kyse. Hemoglopiinikin putosi 75 eli ei juuri alemmaksi voisi mennä.

Tuommoisen kuukauden reissun jälkeen kotiuduin lopulta mutta kyllä monet asiat jäivät askarruttamaan eikä kaikki selviä lopullisesti koskaan. Elämän ja kuoleman raja on aika häilyvä, etkä ehkä tule sitä koskaan todellisuudessa tajuamaan. Pitkää pinnaa ja ymmärtämystä vaaditaan valtava määrä niin omaisilta kuin hoitohenkilöstöltä ja tietenkin myös potilaalta, vaikka hän ei juurikaan itse voi eikä aina haluakaan vaikuttaa asiaan.

torstai 6. huhtikuuta 2017

VALINNAN VAPAUS

Tässä tekstissä en puutu mitenkään yleiseen valinnan vapauteen, vaan tähän SOTEN valinnanvapauteen. Olen pohdiskellut, mikä tämä kummajainen oikein on ja tullut vain yhteen loppupäätelmään. Kun Kokoomus ja Kepu niin tomerasti ajavat juuri tätä asiaa, niin joku syyhän siihen pitää olla.

Aiemmin totesin, että porvarit ajavat yksityistä etua terveydenhuollossa. Se todellinen juttu valkeni vasta nyt. Siis, miten yksityinen terveydenhuolto on kilpailukykyinen julkisen kanssa? Kun jo nykyisinkin yksityisen sektorin lääkärit ovat jotenkin keplotelleet tulonsa PÄÄOMATULOKSI ja näin maksavat veroa esimerkiksi 50 % sijaan vain 30 %, on ero melkoinen. Julkisen sektorin lääkärit joutuvat maksamaan tulostaan täyden veron mutta yksityisen puolella jopa puolet vähemmän. Tätä kilpailuetuutta käyttää hyväkseen yksityinen lääkärikeskus mutta sen maksaa tavallinen veronmaksaja. Kokoomuksenkin äänestäjä kolauttaa omaan nilkkaansa äänestämällä porvaria.

Kyllä tavallista kansalaista sumutetaan törkeästi naamioimalla muka potilaan etuna valinnan vapautta. Se silkkaa valehtelua ja todellisuuden peittämistä. Toisaalta ei oppositiokaan ole tuonut joko tietämättään tai muusta syystä totuutta esiin.

Espanjan malli on lopulta reilu, jossa yksityinen ja julkinen sektori on kokonaan eriytetty toisistaan. Ne, joilla on varaa ja mahdollisuus yksityiseen, niin voivat sitä käyttää mutta muut saavat julkiselta puolelta hoidon edullisesti. Tietääkseni palkkakeplottelu ei onnistu samalla  tavalla kuin Suomessa. Kommentoikaa, jos olen väärässä!

tiistai 28. maaliskuuta 2017

VIHREÄT

Vihreä puolue on aika monessa maassa, vaikkakin hyvin eri muodoissa. Merkittävää on, että niissä maissa, joissa ympäristö- ja luontoasiat ovat aika hyvässä kunnossa, vihreillä ei ole siinä mitään ansiota. Eli, jos asiat ovat hyvin, ei ole vihreää liikettä merkittävässä asemassa.

Saksan eräs merkittävimmistä kolumnisteista sanoi, että siellä vihreän liikkeen aloittivat DDR.n tuuliajolle joutuneet kommunistit Saksan yhdistymisen jälkeen. Vihreillähän on pääasiallisena tarkoituksena on vain yhteiskunnallinen anarkia. Se on vain naamioitu ympäristön ja luonnon suojelun kaavun alle.

Miten on Suomessakin mahdollista, että juuri suurimmissa kaupungeissa kuten Helsingissä Vihreiden kannatus suurinta? Vihreät ajavat vihreitä tavoitteita sieltä sitten juuri maaseudulle, missä itse eivät asu. Helsingissä annetaan sitten vastustelematta hävittää nekin harvat vihreät alueet, jotka siellä vielä ovat kuten Eduskuntatalon viereinen hieno puisto oli.

Suolalla tuhotaan niin kaupunkien kuin maaseudunkin pohjavedet ja muukin ympäristö. Missään vaiheessa en ole huomannut Vihreiden vastustavan tätä järjetöntä touhua. Susien ja muiden villipetojen oikeuksista kyllä pidetään huolta mikäli ne eivät tule lähelle Vihreiden omia asuinalueita.

Vihreät ajavat vihreitä energiatavoitteina oikeastaan vain tuulivoimaa, joka ei ole eikä tule koskaan olemaankaan taloudellisesti kannattavaa toimintaa. Sitäkin ajetaan juuri cityvihreiden toimesta vain siksi, että tuulivoimalat sijaitsevat kaukana heistä aiheuttamatta heille ongelmia. Taitaisi ääni kellossa muuttua, jos tuulimyllyt olisivat heidän takapihallaan. Yhden ydinvoimalayksikön korvatakseen, pitäisi tuulivoimaloita olla liki miljoona kappaletta. Tästä huomataan, kuinka älytöntä touhua Vihreä politiikka on.

Vihreät eivät ole koskaan tehneet elantonsa eteen kunnon työtä! He ovat yleensä varakkaiden perheiden penskoja, jotka eivät ole joutuneet elättämään itseään ja siksi heillä on aikaa kaikenlaiseen utopiaan ja häiriköintiin. Nuorison olisi syytä huomata, miten sairasta touhua Vihreillä on. Helsinkiläisillä Vihreillä ei ole muuta vihreää kuin kannabisviljelmä kotonaan. Siksi kai pyrkivätkin laillistamaan sen! Pilvessä ollessa tulee sitten keksittyä uusia järjettömiä ideoita. Ville Niinistön sinänsä fiksu esiintyminen sumuttaa monia mutta tukee silti yhteiskunnalle vahingollista työtä jatkamalla anarkistista liikettä. Suomen Vihreätkin on entisten stalinistien aloittama! Eivät he siitä ole muuttuneet asua vaihtamalla.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

KIKY VAI OSKY

Nykyaikana tulee kaikenlaisia lyhennyshirviöitä, joista kaikista ei ota mikään selvää. Noista otsikon lyhennyksistä ehkä tuo ensimmäinen on tullut median kautta jo tutuksi mutta toinen, vähintään yhtä tärkeä, ei.

Tietysti kilpailukyky on tärkeä mutta pelkästään sen tuijottaminen antaa täysin väärän kuvan. Suomi joutuu toki koko ajan kamppailemaan muiden maiden vientiyritysten kanssa ja kustannuspaineet ovat siinä ratkaisevassa asemassa. Huomattavaa on, että kustannuksiin vaikuttavat useat muutkin asiat kuin palkat tai laajemmin työvoimakustannukset. Raaka-ainekulut tai vastaavat ovat monta kertaa merkityksellisemmät kuin palkat. Tässä kohtaa tärkeämpää olisi vertailla työn tuotantokustannuksia eli mitä sillä palkkakustannuksella saadaan tuotettua. Mikä on sillä kuukausipalkalla saatu tulos ja sen kilpailukyky. Rohkenen väittää ja se on myös tutkittua tietoa, että Suomen kilpailukyky kestää hyvin vertailun minkä tahansa kilpailijamaan kanssa. Tässä on hyvä täsmentää, että puhun nyt vientiyrityksistä, en siis julkisista tai yksityisistä palveluyrityksistä tms.

EK.n maininnat siitä, että Suomessa pitäisi olla vieläkin 15 % alemmat palkat, jotta kilpailukyky olisi tasavertainen, on täysin tuulesta temmattu. Suomen kilpailijamaissa on jo nyt kalliimmat työvoimakulut kuin Suomessa. EK.n kannattaisi ottaa asioista selvää, ennen kuin aletaan levittää täysiä valheita julkisuuteen. EK.n prosentit jatkuisivat vaikka kuinka pitkälle, jos annettaisi periksi. Loppujen lopuksi pitäisi työntekijöiden maksaa, että kävisivät työssä. Jos jotain menisi yrityksessä mönkään, pitäisi duunarien korvata se vaikka eivät olisi lainkaan osallisia vahinkoon.

Suomessa tehdään nyt jo enemmän tuottavaa työtä kuin kilpailijamaissa. Työn laatu on myös vähintään yhtä hyvä. Miksi luulette, että Mersu valmistaa autojansa juuri Suomessa, ei ainakaan huonon työn laadun takia. Toisaalta kai Mersukin teettäisi autonsa Saksassa, jos palkat olisivat liian korkeat Suomessa!

Uskallan väittää, että OSKY eli ostokyky on kaikista heikoin Suomessa. Päivittäistavarat ja varsinkin ruoka on lähes kalleinta Suomessa ja taitaa olla vain Norjassa vielä kalliimpaa. Toisaalta taas Norjassa on valtavasti korkeammat palkat. Jos vielä huomioidaan  verotus, niin heikompaa ostokykyä on vaikea löytää mistään. Euroopassa kaupan katteet ovat ylivoimaisesti korkeimmat mutta myyjien palkat heikoimmat. Mennään vain mihin tahansa EU maahan ja katsotaan kuinka monta maitolitraa tai lihakiloa myyjä saa palkallaan, niin totuus valkenee. Montako lähiliikenteen bussimatkaa saa kuljettaja omalla tuntipalkallaan Suomessa? Aivan oikein vähemmän kuin yhdessäkään kilpailijamaassa. Miten tähän sopii EK.n valheet liian korkeista palkoista? Juuri julkisessa uutisoinneissa on kerrottu Espanjan ahtaajien eduista. Ensinnäkin ahtaajien vuotuinen keskitulo on 70 000 euroa, päivittäinen työaika 6 tuntia ja eläkeikä 55 vuotta!!!! Eivät taitaisi paljon parjatut suomalaiset ahtaajat pärjätä tuossa vertailussa. Eivätkä muidenkaan EU-maiden ahtaajat jää aivan valtavasti jälkeen, joten Suomi taitaa jäädä tässäkin jälkijunaan.

Sitten Suomen ja vertailu työmarkkinoilla on aivan oma lukunsa. Saksassa on yritysdemokratia ollut käytössä jo 50-luvulta alkaen ja samoin on Ruotsin laita. Irtisanomissuoja Suomessa on 36 heikoin kaikista länsimaista, joka tarkoittaa sitä, että Suomessa se on Euroopan heikoin. Suuri osa Suomen lakoista aiheutuu juuri tästä. Paikallisen sopimisen säätelyä ei ole lainkaan kuten juuri kilpailijamaissa, puhumattakaan yritysten hallintoon osallistumisesta, jota ei ole lainkaan kuten kilpailijamaissa. Esimerkiksi Ruotsissa on tarkkaan säädelty sekä paikallinen sopiminen että yritysten hallintoon osallistuminen. Jos kaikki nämä toteutettaisi Suomessa, muuttuisi koko yrityskulttuuri terveempään suuntaan mutta EK.lle se olisi valtava painajainen. Säälittävää on vain se, että tieto näistä eroista pimitetään ja sen sijasta levitellään perättömiä valheita. Ihmetellä täytyy vain, miksi palkansaajajärjestöt ovat hiljaa näistä epäkohdista vai eivätkö ole tietoisia tai ottaneet selvää asioista?

Erilaisilla verokertymillä, joka on Suomessa raskas, kerätään vielä perusteettomasti rahaa yrityksille ja pääomapiireille, niin kuin niillä ei olisi jo tarpeeksi. Duunarit ovat vain niin typeriä, etteivät huomaa, mitkä puolueet eivät ainakaan pidä heidän puoliaan. Et sinä palkansaaja rikastu äänestämällä Kokoomusta, päinvastoin MOT.